Kespron uusi tukku Porissa avataan torstaina

Kespron Porin uusi tukku aukeaa 8.11.2018. Uusi tukku helpottaa merkittävästi alueen ravintoloiden, kahviloiden ja erilaisten tapahtumien raaka-ainehankintoja. Erityisesti tuoretuotteiden ja paikallisten tuotteiden saatavuus paranee merkittävästi.

Julkaistu

Kuvat

Kespro

"Ulkona syömisen kasvu jatkuu voimakkaana ja uudella tukulla pystymme reagoimaan asiakastarpeiden muutoksiin entistä nopeammin. Samalla tukku helpottaa Satakunnassa olevien asiakkaidemme arkipäivän tilausten tekemistä", kertoo Kespron aluejohtaja Kimmo Saari.

"Avaus on merkittävä kasvuharppaus, sillä Kespro ei ole avannut 30 vuoteen uutta tukkua uudelle paikkakunnalle. Satakunta on erittäin merkittävä markkina foodservice-toimialalla", jatkaa Saari.

Tukku rakentui entisen K-Supermarket Ruokacenterin tiloihin Siltapuistonkatu 9–15, mutta remontissa koko kiinteistö saneerattiin lattiasta kattoon tukkukäyttöön. Samalla on tehty merkittäviä muutoksia kiinteistön energiatehokkuuteen. Valaistus on vaihdettu ledeiksi ja tilaan on rakennettu kokonaan uudet kylmätekniikan järjestelmät, jotka käyttävät perinteisten kylmäaineiden sijaan hiilidioksidia.

Tukku on suuruudeltaan noin 2000 neliömetriä. Tukku työllistää alkuvaiheessaan parikymmentä työntekijää. Porin tukun sisääkäynti ja infotiski Tukussa toimii maistatuspiste ja joka perjantaina asiakkaille tarjoillaan perjantaimaistatusta, jossa on mahdollisuus tutustua uusiin makuihin ja tuotteisiin. Ideoita tukun palveluiksi haettiin yhdessä Kespron alueen asiakkaiden kanssa.

Uusi tukku parantaa toimitusketjuja ja näin ollen parantaa myös satakuntalaisten tuotteiden saatavuutta Kespron valikoimissa. Laajat kylmäsäilytystilat laajentavat myös tuoretuotteiden valikoimia ja saatavuutta.

Lisätietoja:
Kespron aluejohtaja Kimmo Saari, p. 050 052 3064
Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Olli Setänen, p. 050 053 6421

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä