Leipäpöytä on ravintolan valttikortti

Runsas ja houkutteleva leipäpöytä toimii parhaimmillaan ravintolan valttikorttina. Siihen panostaminen kannattaa, sillä tuoreella leiväntuoksulla houkutteleva leipäpöytä voi olla jopa lounaspaikan valinnan peruste.

Julkaistu

Teksti

Kaupallinen yhteistyö: Lantmännen Unibake / Pi Mäkelä

Kuvat

Lantmännen Unibake

Laadukkaan ja runsaan leipäpöydän rakentaminen ei ole aina yksinkertaista. Hävikin kurissa pitäminen vaatii suunnittelua, ja leipäpöydän pitäminen kannattavana voi olla tasapainottelua, jos resursseja ja henkilökuntaa ei ole riittävästi.

Myös korona-aika on tuonut mukanaan omat haasteensa.

”Lounasruokailut ovat muutenkin olleet haasteiden edessä, eikä leipäpöytiin ole ehkä ehtinyt panostaa. Lisäksi leipäpöydän hygieenisyys on tuottanut päänvaivaa koronapandemian alussa. On tarjottu valmiiksi viipaloitua leipää, tai leipä on täytynyt siivuttaa keittiössä valmiiksi. Tämä on voinut työllistää keittiöitä normaalia enemmän”, kertoo Lantmännen Unibaken avainasiakaspäällikkö Kira Saarinen.

Leipäpöytiin kannattaa kuitenkin panostaa jatkossakin. Parhaimmillaan laadukas ja tuoreella leiväntuoksulla houkutteleva leipäpöytä voi olla jopa lounaspaikan valinnan peruste.

”Lämmin leipä ja hyvät levitevaihtoehdot ovat monelle ravintola-asiakkaalle tärkeä osa ruokailua”, Saarinen huomauttaa.

MN0222 Leipapoyta on ravintolan valttikortti 002 Näyttävän ja uniikin leipäpöydän saa helposti leipätaikinoiden avulla.

Hävikki minimiin

Saarisen mukaan moni ravintoloitsija kaipaa leipäpöytiin vaihtelua. Osa haluaa rakentaa leipäpöydän sesonkien mukana, joku toinen taas esimerkiksi päivittäisten lounasvaihtoehtojen mukaan.

”Se, millä tyylillä leipäpöytä kannattaa rakentaa, riippuu lopulta ravintolan luonteesta ja siitä, mitä asiakkaat odottavat. On hyvä huomioida myös se, että esimerkiksi karjalanpaistin rinnalla tuskin kannattaa tarjota ihan samaa leipää kuin esimerkiksi tomaattikeiton kanssa”, Saarinen toteaa.

Laadukkaan leipäpöydän tarjoaminen on monelle ravintolalle myös kannattava valinta, sillä leipä on esimerkiksi lihaan tai kalaan verrattuna edullinen raaka-aine.

”Leipäpöydän sijoittelua kannattaa siksi pohtia tarkkaan. Jos pöytä sijoitetaan hieman sivuun ja piiloon, se saattaa jäädä asiakkailta huomaamatta. Buffetpöydän alkuun sijoitettuna moni taas saattaa napata lautaselleen enemmänkin leipää, jolloin kalliimpien raaka-aineiden kulutus on pienempää”, Saarinen sanoo.

Myös mahdolliseen hävikkiin on hyvä kiinnittää huomiota jo suunnitteluvaiheessa.

”Hävikin voi minimoida, kun leipää pyrkii hyödyntämään muutenkin ravintolan tarjoiluissa. Leipäpöytään tarkoitettu leipä sopii mainiosti myös aamiaiselle, vitriiniin tai esimerkiksi kokoustarjoiluihin. Leipäpöydästä ylijääneen leivän taas voi hyödyntää kuivattamalla sen krutongeiksi”, Saarinen sanoo.

MN0222 Leipapoyta on ravintolan valttikortti 003 Leipäpöydän voi rakentaa yksittäistuotteilla, jolloin leipää ei leikata.

Nopea paistoaika helpottaa työtä

Lantmännen Unibaken artesaanityyppiset, trendikkäät Vaasan Mestarin -leivät sopivat monenlaisiin leipäpöytiin.

”Esimerkiksi juureen leivotut Vaasan Mestarin -leivät ovat nopeasti paistettavissa. Leivät paistuvat kymmenessä minuutissa, joten niitä käyttämällä on helppo reagoida asiakasmääriin. Leipää voi pitää sulamassa kylmiössä ja paistaa tarpeen mukaan lisää päivän aikana. Näin lounasajan leipäpöydän menekkiä ei tarvitse tietää heti aamulla”, Saarinen toteaa.

Vaasan Mestarin -tuoteperhe lanseerattiin tammikuussa neljän uuden leivän voimin. Valikoimassa on nyt saatavilla Vaasan Mestarin Hapanjuurileipä, Myslileipä, 7-kauran leipä sekä Siemenleipä.

”Leivillä on sama paisto-ohjelma, joten ne ovat tehokkaita arjen työssä. Samalla ruokailijat pääsevät nauttimaan maukkaasta, uunituoreesta leivästä”, Saarinen kertoo.

MN0222 Leipapoyta on ravintolan valttikortti Kira Saarinen Kira Saarinen, avainasiakaspäällikkö.

Ainutlaatuisia leipiä Joutsenosta

Lantmännen Unibaken Joutsenon leipomon uusi leipälinja mahdollistaa ainutlaatuisten, uudenlaisten leipien valmistuksen. Investoinnin tavoitteena on tarjota herkullista, vastuullista ja lähellä tuotettua leipää.

”Uudella leipälinjalla pystymme yhdistelemään esimerkiksi erilaisia hapanjuuria ja käyttämään monipuolisesti eri viljoja. Taikinassa on korkea vesipitoisuus ja leivässä rapea kuori, mikä mahdollistaa sen, että leipä säilyy hyvin eikä kuivu järin helposti”, kertoo Lantmännen Unibaken avainasiakaspäällikkö Kira Saarinen.

Leipälinjalla kunnioitetaan leipomisen perinteitä.

”Uudella leipälinjalla voidaan leipoa ilman lisättyä leivinhiivaa. Herkullisten leipien ulkonäkö viimeistellään muun muassa siemenripotteilla ja käsin tehdyillä viiltokoristeluilla”, Saarinen sanoo.

Leivät ovat helposti paistettavissa.

”Saman paistoajan ansiosta keittiöissä ei tarvitse pohtia, kauanko minkäkin leivän paistaminen kestää”, Saarinen vinkkaa.

Lantmännen Unibake

  • Lantmännen Unibake on johtava kansainvälinen leipomoyhtiö, joka kuuluu Lantmännen-konserniin.
  • Suomessa Lantmännen Unibake edustaa Vaasan-, Vaasan Street Food-, Vaasan Kotiuunin- ja Schulstad Bakery Solutions -tuotemerkkejä.
  • Lisäksi yritys edustaa Moilas Gluten-Free- ja Ketoinen-tuotemerkkejä ammattilaisille.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä