Luottoa lähituotantoon

Pikkuisessa Kasnäsin kylässä perheyritys pyörittää kokonaista palvelukokonaisuutta­ saaristomaisemissa. Ravintola ja ­kauppa saivat keväällä uudet puitteet.

Julkaistu
Jenni Kleemola
teksti
Vesa Tyni
kuvat

Pikkuisessa Kasnäsin kylässä perheyritys pyörittää kokonaista palvelukokonaisuutta­ saaristomaisemissa. Ravintola ja ­kauppa saivat keväällä uudet puitteet.

Julkaistu
Jenni Kleemola
teksti
Vesa Tyni
kuvat

Siellä missä Kemiönsaaren kunta sirpaloituu saaristoksi, sijaitsee Kasnäsin kylä. Sen eteläinen niemenkärki on Henrika Enestamin ja hänen veljensä Wilhelm Liljeqvistin valtakuntaa.

Alueen palvelut siirtyivät heidän omistukseensa 1990-luvun puolivälissä: hotelli, kylpylä, ravintola, kauppa, vierasvenesatama ja caravan-alue. Ajan mittaan alkoi tuntua, että ravintolalle ja kaupalle pitäisi saada uudet puitteet.

”Vanha rakennus alkoi olla epäkäytännöllinen, sen vanhin osa oli valmistunut jo vuonna 1966”, Enestam kertoo.

Rakentamista lykättiin taloudellisista syistä, sitten pandemiankin takia. Oikea hetki aloittaa oli viime syksynä.

”Oli valtava urakka rakentaa ja hahmottaa, millaiseksi haluamme rakennuksen. Lopulta rakentaminen sujui yllättävän hyvin, vaikka monilla rakentajilla on näinä aikoina ollut vaikeuksia tavaran toimituksen kanssa.”

Vapuksi tuliterässä rakennuksessa aukesivat Kasnäs Paviljong -ravintola ja Kasnäs Handel -päivittäistavarakauppa.

MN0422 Kasnasudden luottoa lahituotantoon 2 Wilhelm Liljeqvist ja Henrika Enestam Wilhelm Liljeqvist ja Henrika Enestam pyörittävät Kasnäsin saaristolaismaisemissa palvelukokonaisuutta, johon kuuluu hotelli, kylpylä, ravintola, kauppa, vierasvenesatama ja caravan-alue.

Lähihtuotettua ravintolassa ja kaupassa

Satamanäkymillä varustettu ravintola on uuden rakennuksen yläkerrassa. Sinne mahtuu 200 asiakasta ja terassille vielä 90 lisää.

Ravintolapäällikkönäkin toimiva Enestam kertoo, että ravintolassa käytetään paljon lähituotettuja raaka-aineita.

”Kala on meille sydämen asia, saaristossa kun ollaan. Kirjolohi on päätuote, koska meillä on oma kalankasvattamo ja -jalostamo, mutta jonkin verran on myös villikalaa.”

Uutta on italialainen pizzauuni, jossa italialaiset kokit paistavat napolilaista pizzaa. Se on jo noussut hitiksi. Vanhaa tuttua on saaristolaispöytä.

”Siitä syömään saatetaan ajaa sadan kilometrin päästä. Pöydässä on vain tuoretta ja hyvänlaatuista, täällä tehtyä, ei eineksiä.”

Uudisrakennuksen alakerrassa sijaitsee kauppa. Kaupassa on nyt hyvät tilat ja laadukkaat kylmälaitteet. Myös kaupan valikoimasta näkee, että lähituottajia arvostetaan. Lähituotteiden valikoima riippuu siitä, mitä sesongin mukaan on saatavilla. Vihanneksia on paljon tarjolla, mutta jonkin verran myös hilloja, mehuja, leipää ja olutta.

”Luonnollisesti kalaakin on myynnissä. Kauppaan on rakennettu kalatiski, josta myydään tuoretta kalaa, kalajalosteita ja jonkin verran äyriäisiä.”

Kaupan yhteydessä on myös kahvila, jossa oma leipuri leipoo hyviä makeita ja vähän suolaistakin. Kauppa palvelee paikkakuntalaisia ympäri vuoden, kesällä asiakkaaksi ilmestyvät myös saariston mökkiläiset ja satamavieraat.

”Mökkivieraat ovat tietoisia trendeistä, heitä varten pitää olla erikoistakin ja laaja valikoima. Ilmeisesti mökeillä kokkaillaan aika paljonkin, kun he kyselevät kaikenlaista.”

Nyt on kolmas kesä, kun Enestamin kaupalla on K-oikeudet ja hyllyssä Pirkka-tuotteita.

”Pirkalla on laadukkaat tuotteet. Ne laajentavat valikoimaa ja tuovat myyntiä lisää.”

MN0422 Kasnasudden luottoa lahituotantoon 4 Kala on saariston lähiruokaa parhaimmillaan.

Kahdensuuntaista yhteistyötä Kespron kanssa

Kasnäsin palveluiden ympärillä leviää idyllinen saaristolaismaisema.

”Mutta sijainnissa haasteena on se, että varastossa on pakko olla aina jonkin verran tavaraa. Jos jotain jää toimittamatta, ei sitä noin vain lähdetä tukkuun hakemaan.”

Kespron kanssa on tehty yhteistyötä jo kymmenisen vuotta. Tukkutavarat noudetaan omalla autolla noin sadan kilometrin päästä Turusta. Kesprosta tulee tuotteita ravintolaan, kauppaan ja vaikkapa kesällä vierasvenesataman pieneen kioskiin. Yhteistyö on kaksisuuntaista: yrittäjä myy kalajalostamo Salmonfarmin suurkeittiötuotteita Kesprolle.

”Kespro on ollut hyvä ja luotettava yhteistyökumppani molempiin suuntiin. Heiltä saa apua esimerkiksi ravintolan ruokalistan kanssa. Kespro osaa ehdottaa sopivia toimittajia ja tuottajia.”

Myös Kespron vastuullisuustyö esimerkiksi ympäristön suhteen miellyttää Enestamia.

MN0422 Kasnasudden luottoa lahituotantoon 3 Napolilaistyylinen pizza on ravintolan uusi hittituote. Se paistetaan italialaisessa pizzauunissa.

Haasteena sesongin vaihtelut

Myös isot sesongin vaihtelut ovat haaste. Kun mökki- ja veneihmiset lähtevät, Kasnäsissä kuhina laantuu. Talvella esimerkiksi ravintolan asiakkaita ovat paikkakuntalaisten lisäksi työmiehet ja muut läpikulkijat. Hotelli hiljenee arkipäiviksi, mutta talvisin viikonloppuisin tupa on täynnä.

”Mutta hiljaisin aika on lyhyt, se kestää vain marraskuun loppupuolelta tammikuun puoliväliin.”

Kiireisintä aikaa on heinäkuu. ”Silloin ainakin kaupassa on niin kiirettä, että ei aina tiedä onko maanantai, keskiviikko vai mikä päivä. Kaupallisesti sunnuntai on kuin normaali arkipäivä.”

Enestamilla on käsissään melkoinen eri palveluista koostuva paletti.

”Välillä olen tarjoilijana ravintolassa, välillä hoidan tilauksia, välillä pitää ohjata henkilökuntaa. Mutta yhdessä muiden esihenkilöiden kanssa rakennamme päivät ja viikot siten, että kaikki saadaan toimimaan.”

MN0422 Kasnasudden luottoa lahituotantoon 5 Kaupan päätuote on kirjolohi, koska alueella on oma kalankasvattamo ja jalostamo. Tarjolla on myös villikalaa.

Hukkalämpöä ja tuulisähköä

Kasnäsissa panostetaan kestävään matkailuun sekä ympäristöystävällisiin tuotteisiin ja palveluihin. Ravintolalla ja kylpylähotellilla on Joutsenmerkki.

”Mutta vastuullinen toiminta on lähellä sydäntämme läpi toiminnan”, Enestam sanoo.

Esimerkiksi kalatehtaan hukkalämpöä otetaan talteen ja käytetään ravintolan ja kylpylän lämmittämiseen. Naapurisaari Högsårassa pyörii kolme tuulimyllyä, joiden tuottamaa sähköä käytetään myös Kasnäsissä. Juomavesi on ollut puhdistettua merivettä jo pitkään.

Kasnäsin paviljonki

  • Avattiin uusissa tiloissa kesällä 2022
  • Samassa rakennuksessa sijaitsee kauppa Kasnäs Handel
  • Palvelukokonaisuuteen kuuluu hotelli, kylpylä, vierasvenesatama ja caravan-alue. Palvelukokonaisuuden omistavat Henrika Enestam ja Wilhelm Liljeqvist.



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä