Vierumäki – Matkalla huipulle

Vierumäen uusittu ravintolamaailma tarjoaa asiakkaille unohtumattomia ruokaelämyksiä. Viime lokakuussa alueella avattiin viisi uutta ravintolaa kahdeksan aikaisemman rinnalle.

Julkaistu

Teksti

Maarit Seeling

Kuvat

Lauri Rotko

Vierumäki tekee vahvasti uutta tulemista. Yhtiö on hyödyntänyt pandemia-aikaa kehittämiseen ja uudistamiseen ja remontoinut perinteikkään urheiluopiston alueella isolla rahalla.

”Vierumäki on sloganinsa mukaan jälleen matkalla huipulle. Kesäksi 2022 avasimme täysin remontoidun ja uudistetun sporttihotelli Pihkalan kesämatkailijoiden ja leiritysten käyttöön”, Vierumäen hotelli- ja ravintolatoiminnoista vastaava Vierumäki Sports Oy:n ravintolapäällikkö Heikki Hytönen kertoo.

Vierumäki palaa juurilleen ja keskittyy koulutukseen, huippu-urheiluun ja liikuntaan.

”Meillä on aito tekemisen meininki. Monipuolinen ja maukas ruoka näkyy ja tuntuu. Sekoitamme tyylejä, ja luomme elämyksiä.”

MN0422 Vierumaki Matkalla huipulle 6 Hovimestari Marja-Leena Parviainen nostelee annoksia tarjolle avokeittiöstä.

Ravintoloiden rakentamisen yhteydessä Vierumäelle valmistui myös uusi pääkeittiö, jonne toiminnot yhdistettiin aiemmasta kolmesta erillisestä valmistuskeittiöstä.

”Eri ravintolakonseptit rakennettiin uuden pääkeittiön ympärille. Keittiö avautuu nyt kahteen eri ravintolasaliin, ja keittiöstä lähtevä catering-toiminta on yhdellä sivustalla. Viimeinen seinusta on varattu logistiikalle, varastoinnille ja jätehuollolle”, Hytönen selvittää.

MN0422 Vierumaki Matkalla huipulle 2 Hotelli Fennadassa aamiainen nautitaan ravintola V:ssä.

Jokaiselle jotain

Viime lokakuussa avatuista ravintoloista Puhti on päivän kaikilla aterioilla palveleva urheilijan ja liikkujan ruokaravintola. Siellä käy päivittäin syömässä noin 1 000–1 400 henkilöä. Puhtissa päivän eri ateriat kootaan noutopöydästä oman mieltymyksen, maun ja tarpeen mukaan useista vaihtoehdoista, niin sanotun ”modulaarisen ruokatuotteen” periaatteella.

”Laadimme Puhtin konseptin yhdessä Kespron ja Haaga-Helian kanssa. Selvitimme tarkoin eri asiakasryhmien tarpeet ja toiveet sekä tarjoilumuodon mahdollisuudet. Valintamahdollisuuksilla voimme taata eri asiakasryhmien tarpeisiin riittävän laajat ravitsemukselliset variaatiot, vaikka kaikki ruokailevatkin samasta pöydästä,” Hytönen kertoo.

MN0422 Vierumaki Matkalla huipulle 7 Vierumäellä herkutellaan myös a la carte -annoksilla. Kaikessa ruoanvalmistuksessa huomioidaan erikoisruokavaliot.

Ravintola V laajoine kesäterasseineen on puolestaan alueen gastronominen keidas ja nautiskelijan ruokaravintola. Se toimii myös Hotelli Fennadan majoittuvien aamiaisravintolana.

”Ravintola V:n aamiainen on leikkisästi sanottuna syntisempi kuin Puhtin, joka on enemmän liikkujan ruokaravintola. V tarjoilee aamiaisella artesaanimakkaroita, croisantteja, erilaisia juustoja ja pullavanukasta”, Hytönen kuvailee ravintoloiden välisiä eroja.

Jatkoaika Barissa janon ja pienemmän nälän voi nitistää vaikkapa paikallisilla oluilla ja pikkusyötävällä, kuten pannupizzalla tai hampurilaisella.

Kahvila Pihkala avattiin aiemmin uimahallin aulassa palvelleen Tahkon kahvilan tilalle. Remontin yhteydessä tila nelinkertaistettiin. Baristavetoinen kahvila toimii edelleen uimahallin palvelupisteenä, mutta lisäksi sieltä saa oman keittiön suolaisia ja makeita kahvileipiä sekä keittolounasta.

After work -hetkeä kaipaavien kokoontumispaikka on hotellin vastaanoton Lobby Bar, jonka yhteydessä toimii erityisesti kokousasiakkaiden kiittelemä Viretori pähkinä-, hedelmä-, smoothie- ja virvoketarjoiluineen.

Lisäksi Vierumäki palvelee aikaisempien vuosien tapaan kahvila Greenissä, kesäravintola Palmussa, savusaunoilla Kalliokammilla ja Karhunpesällä, golfkentän 7 minutes Break Barissa, cateringpalveluissa sekä hotelli Fennadan kokouspalveluissa.

MN0422 Vierumaki Matkalla huipulle 3 Ravintola Puhdissa annokset kootaan modulaarisen ruokatuotteen periaatteella.

Urheiluhenkeä ja ympäristöarvoja

Hytönen luonnehtii Vierumäen ravintoloiden tarjontaa urheilija- ja asiakaslähtöiseksi, vastuulliseksi ja ympäristöä kunnioittavaksi. Toimintaa ohjaa eettisyys ja ekologinen kestävyys.

”Otamme huomioon hyvin laajan erikoisruokavalioiden kirjon. Pystymme tarjoilemaan päivittäin maidottoman, gluteenittoman ja vegaanisen ruoan helposti. Muut ruokavaliot järjestetään ennakkotilausten mukaisesti.”

Valittu modulaarinen linjaus antaa monelle erityisruokavaliota noudattavalle myös mahdollisimman tasavertaisen ruokailukokemuksen. Hytönen vakuuttaa, että modulaarisuudesta huolimatta ruokaturvallisuudesta ei tingitä missään olosuhteissa.

”Vierumäki pyrkii edistämään liikunnallisen elämäntavan toteutumista kaikkien suomalaisten keskuudessa, mutta samanaikaisesti tarjoamme maailmanluokan olosuhteet painopistelajien huippu-urheilijoille”, Hytönen tiivistää.

MN0422 Vierumaki Matkalla huipulle 5 Kokki Jesse Sepänmaa valmistaa burrata-alkupaloja ravintola V:hen.

Vierumäki

  • Vierumäki sijaitsee keskeisellä paikalla eteläisessä Suomessa, 25 kilometriä Lahdesta pohjoiseen.
  • Monipuolinen vapaa-ajan ja liikkumisen keskus, joka tarjoaa palveluja niin perusliikkujalle kuin ammattiurheilijalle.
  • Alueen ravintolamaailma uusittiin viime vuonna. Vierumäellä on useita kahviloita ja ravintoloita, jotka huomioivat monet makumieltymykset ja erikoisruokavaliot.
  • Ravintola V on Vierumäen gastronominen keidas keskellä kaikkea. Herkullinen lounas alkupalapöytineen ja pääruokineen sekä illallinen a la carte. Kesällä myös Viinipihan terassi sisäpihalla.
  • Ravintola Puhtissa nautitaan monipuolisen buffet-pöydän antimista. Päivä alkaa urheilijan aamiaisella, jatkuu proteiinipitoisella lounaalla ja päättyy herkulliseen illalliseen.

Kespro Palvelut Vierumaki padelpeli

Kespron asiakkaan Vierumäki-edut

Kespro ja Vierumäki tarjoavat Kespron yritysasiakkaille ainutlaatuisen mahdollisuuden rentoutua ravintola-arjen kiireistä. Vierumäen hotelli- ja kuntokartoituspaketti tarjoaa puitteet yritys- ja kokouskäyttöön, aktiiviseen harjoitteluun, laadukkaisiin gastronomisiin elämyksiin sekä luonnon rauhasta nauttimiseen. Nyt on aika voida hyvin!

Vierumäellä monipuolinen liikuntatarjonta, upea luonto ja laajat palvelut tarjoavat upeat puitteet henkilöstön virkistäytymiseen, hyvinvointiin ja kokoustamiseen. Vierumäen tarjoama peruskuntokartoitus sopii erinomaisesti lähtötason selvittämiseksi ja kunnon kehittymisen testiksi. Testistä saa monipuolisesti tietoa lihas- ja kestävyyskunnosta sekä liikkuvuudesta.


kespro palvelut kaikki 1920x1080 logo teksti

Palvelut tukkuhintaan Kesprosta

Kespro tarjoaa kaikki ravintolan tarvitsemat palvelut virkistyspalveluista ravintolan digitaaliseen pöytävarausjärjestelmään – helposti yhden tukun kautta. Olipa tarve uudistaa menua, sitouttaa ja kouluttaa henkilökuntaa tai saada useampi tukkutoimitus per päivä, Kespron palvelut auttavat tässä. Kespron asiakkaana saat kumppaneiltamme parhaat edut helposti käyttöösi. Kumppaniverkoston tarjoama palveluvalikoima kasvaa koko ajan – kehitämme verkostoa aktiivisesti asiakkaidemme palautteiden pohjalta!



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä