Puhdasta ja maukasta valmisruokaa

Ruuan alkuperän arvostus kasvaa. Tuotanto-olojen sekä ruuan reittien pellosta pöytään on aina oltava vastuullisia ja kestäviä. Tietoisuutta siitä, mitä saamme kun valitsemme lähellä tuotettua ruokaa, on lisättävä kaikilla tasoilla.

Julkaistu

Kuvat

Feelia

Ruuan alkuperä kertoo siitä, minkälaisissa olosuhteissa ruoka on tuotettu ja millaisia vaikutuksia tuotantotavoilla on esimerkiksi ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja siihen, millaisia aineita ravinnon mukana päätyy elimistöön. Asialla on valtava merkitys nykyaikaiselle kuluttajalle ja sitä kautta koko ruokaketjulle.

Feelialle on hyvin selvää, kuinka käytetyt raaka-aineet tuotetaan ja mitä saadaan, kun valitaan lähellä tuotettua ruokaa. Kumppanitilojensa kautta Feelia seuraa tarkasti nykyaikaista suomalaista ruuantuotantoa ja nähdään siten käytännön kautta, miksi suomalaisen ruuan sanotaan olevan maailman puhtainta, vastuullisesti tuotettua ja jäljitettävää.

Suuri merkitys on myös sillä, että Suomessa on puhdas maaperä, ilma ja laadukkaat vesivarat. Elintarvikeketjumme hygienia on maailman kärkiluokkaa – tästä saa olla ansaitusti ylpeä.

Kypsiä tomaatteja kämmenillä

Jäljitettävää ja vastuullista – enemmän kuin osiensa summa

Jäljitettävyys lisää ruuan turvallisuutta, ja läpinäkyvä tuotantoketju takaa sen, että tuotteen alkuperään ja laatuun voi luottaa. Feelialla tiedetään, kuinka ruoka on tuotettu ja miten se on jalostettu.

Tuotannossa hyödynnetään Feelian omaa patentoitua autoklaavitekniikkaa. Se parantaa tuotteiden säilyvyyttä jääkaappilämpötiloissa, vähentää ruokahävikkiä ja pienentää tarvittavan varastotilan kokoa. Feelia-tuotteet ovatkin valmiita ilman kypsentämistä ja niissä voidaan hyödyntää myös erä- tai kylmävalmistusta.

Lisäksi reseptiikka on suunniteltu suomalaiseen makuun ja ruokia on myös helppo tuunata – tuoteperheet on mahdollista räätälöidä myös erityisvaatimuksiin sopivaksi, rakennemuunnellusta ruokavaliosta lähtien.

Vastuullinen ruoka onkin aina useiden ainesosien summa. Laadukkaat ja turvalliset tuotteet sekä niiden valmistukseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti hankitut raaka-aineet ovat vastuullisuuden kannalta merkittävimmässä asemassa.

Feelialla tunnistetaan ruokaketjun eri vaiheissa syntyvät ympäristövaikutukset ja niihin vaikutetaan sekä suoraan omalla toiminnalla että välillisesti. Feelian käyttämistä raaka-aineista yli 80 % on kotimaista alkuperää. Esimerkiksi kaikki perunat ja suurin osa juureksista tulevat alle kahden tunnin ajomatkan päästä ja Feelia kiinnittää jatkuvasti huomiota henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämiseen, toiminnan taloudelliseen jalanjälkeen sekä ympäristöasioihin.

Tuoreita vihanneksia

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä