Ravintolakulttuuri arvoonsa

Kansanedustaja Jaana Pelkonen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa alkoholilaista, ravintolaliiketoiminnan verotuksesta ja ravintolakulttuurin arvostuksesta.

Julkaistu

Teksti

Jaana Pelkonen

Kuvat

Kristian Tervo

Maamme ravintola- ja baarielämä on lahjakkaiden ja ahkerien yrittäjien ansiosta kokenut viime vuosina kasvupyrähdyksen, josta voi olla ylpeä. Upeaa, miten ravintolakulttuuri on lähtenyt profiloitumaan muun muassa mutkattomilla ja persoonallisilla lähiruokaa tarjoavilla fine dining -ravintoloilla. Osa paikoista on onnistunut luomaan kanta-asiakasporukan, joka käy säännöllisesti ”toisessa olohuoneessa”.

Alan arvostuksen lisääntymisen pitäisi näkyä ravintoloitsijalle kannattavana toimintana. MaRa ry:n mukaan ravintola-aterian hinnasta jää kuitenkin ravintolalle vain noin kaksi prosenttia voittoa. Matkailu- ja ravintola-alamme verotus lukeutuu Euroopan korkeimpiin. Asiaa helpottaisi omalta osaltaan anniskelun arvonlisäveron alentaminen. Tarkastelua ja asennemuutosta tarvitaan myös jälleen kiihtyneen Viron viinarallin vuoksi. Alkoholiveroa pitäisi korotusten sijaan alentaa.

Ravintoloitsijoiden työtä voisi helpottaa myös byrokratian osalta. Alkoholilaki tulisikin avata tällä hallituskaudella. Vähittäismyynti luvan tulisi kuulua automaattisesti jokaiseen anniskelulupaan ja valmistuslupaan, ja se pitäisi voida aktivoida pelkällä ilmoituksella. Ravintoloille tulee antaa ulosmyyntioikeus viineihin.

Kaupunkikuvassa on ilahduttavaa se, että suomalaiset syövät perheen kanssa ulkona yhä enemmän. Ravintolassa ruokailu on paras tapa opettaa lapsille ravintolakulttuuria ja käytöstapoja. Sunnuntailounas on perinteisesti perheen kanssa jaettu kiireetön ja juhlallinen ruokailuhetki. Valitettavasti useimmat ravintolat joutuvat pitämään ovensa kiinni sunnuntailisien vuoksi. Myös aikaisin kiinni menevät ravintoloiden keittiöt saavat eurooppalaiseen ruokakulttuuriin tottuneilta turisteilta kriittistä palautetta.

Suomella on vahvat mahdollisuudet nousta ruokakulttuurin kärkimaaksi. Meillä on huippuosaajia ja loistavat raaka-aineet. Uudella hallituksella on nyt mahdollisuus nostaa ravintolakulttuurimme sen ansaitsemaan arvostukseen. Toivottavasti se tekee sen!

Jaana Pelkonen, kansanedustaja

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä