Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2019: Paras tulokas on Inari

Helsingissä julkistettiin keskiviikkona Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2019 -äänestyksen tulokset. Kespron sponsoroiman Parhaan tulokkaan palkinnon vei ravintola Inari, joka nousi sensaatiomaisesti sijalle 5.

6.3.2019

Julkaistu

Mariaana Nelimarkka

teksti

Julius Konttinen

kuvat

Helsingissä julkistettiin keskiviikkona Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2019 -äänestyksen tulokset. Kespron sponsoroiman Parhaan tulokkaan palkinnon vei ravintola Inari, joka nousi sensaatiomaisesti sijalle 5.

Kespron tavoitteena on tehdä alasta entistä suositumpi ja elämyksellisempi. Myyntijohtaja Jerry Tiittala luonnehti Parhaan tulokkaan tittelin napannutta ravintolaa sanoin ”japanilaisen mytologian mukaan vaurauden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän jumala ja suojelija”.

Äänestäjien jättämien perusteluiden mukaan Inari oivaltaa sesongit täysin eri tavalla kuin muut ja tuo uutta kipinää maistelumenun kulahtaneisiin perinteisiin. Mielenkiintoiset makuyhdistelmät, erinomaiset viinit ja palvelu tekevät vasta viime kesänä avautuneesta Inarista kumouksellisen ja uniikin.

Inarin väki osoitti punk-henkeä myös siinä, että he eivät lähteneet patsastelemaan juhliin. Serviisi kutsui keittiöpäällikkö Kim Mikkolaa ja sommelier Johan Borgaria tavallisena keskiviikkona. 50 parasta tulokas voittaja

50 Parasta -lista uusiutui voimakkaasti

Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen järjestäjän, Viisi Tähteä -median päätoimittaja Eeropekka Rislakki luonnehti listalta pudonneita ravintoloita tarkasteltuaan, että lähiruoka alkuperäisessä merkityksessään ei riitä; on lähtöoletus, että käytetään kotimaisten pientuottajien parhaita makuja ja raaka-aineita.

"Raaka-aineille pitää luoda laajennettu merkitys osana skandinaavista keittiötä, ja ravintolalla pitää olla joku suurempi tarina: eettisyys, kestävä kehitys, nollahävikki", Rislakki huomautti.

Toisena selkeänä asiana Rislakki nosti klassisuuden paluun. Äänestäjien perusteluissa klassiset elementit toistuivat yhä uudelleen. Klassikoiden vastapoolina listalla on Inarin kaltaisia ravintoloita: avantgardistisia, omaäänisiä, persoonallisia ja rohkeita.

Listan ykkössijan nappasi toistamiseen ravintola Grön. Sitä kiitetään muun muassa taidosta ja rohkeudesta tehdä asiat yksinkertaisesti ja tyylikkäästi. Ravintolan perustajat Toni Kostian ja Lauri Kähkönen olivat todella otettuja palkinnosta.

"Omistan tämän henkilökunnallemme", liikuttunut Kähkönen totesi.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2019

1 Grön, Helsinki1
2 BasBas, Helsinki
3 Olo, Helsinki
4 Palace, Helsinki
5 Inari, Helsinki
6 Kaskis, Turku
7 Vinkkeli, Helsinki
8 Ora, Helsinki
9 Demo, Helsinki
10 Ask, Helsinki
11 Chapter, Helsinki
12 C, Tampere
13 Nolla, Helsinki
14 Mami, Turku
15 Ravinteli Bertha, Tampere
16 Muru, Helsinki
17 Wino, Helsinki
18 Kajo, Tampere
19 Ravinteli Huber, Tampere
20 Emo, Helsinki
21 Ultima, Helsinki
22 Savoy, Helsinki
23 SicaPelle Wining & Dining, Porvoo
24 BasBas & Staff Wine Bar, Helsinki
25 Nude, Helsinki
26 Maannos, Helsinki
27 Smör, Turku
28 Yes Yes Yes, Helsinki
29 Kosmos, Helsinki
30 Kuurna, Helsinki
31 Gastro Cafe Kallio, Helsinki
32 Mikko Utter, Lohja
33 Ragu, Helsinki
34 Farang, Helsinki
35 Kuori, Turku
36 Local Bistro, Joensuu
37 Hella ja Huone, Tampere
38 Karu Izakaya, Turku
39 Paakari, Kangasala
40 Ludu, Turku
41 Pastis, Helsinki
42 Bistro O Mat, Kirkkonummi
43 Carelia, Helsinki
44 Sesonki Gastro Bar, Järvenpää
45 Juuri, Helsinki
46 Aanaar, Inari
47 Ostroferia, Oulu
48 Tintå, Turku
49 Passio Keittiö ja Baari, Helsinki
50 Pastor, Helsinki

Paras palvelu (Vihannespörssi): Baskeri & Basso Bistro, Helsinki
Paras ruoka (Arla): Ravintola Palace, Helsinki
Paras tulokas (Kespro): Inari, Helsinki
Paras työnantaja (Sumpli): Baskeri & Basso Bistro, Helsinki
Paras viinilista: Ravintola Muru, Helsinki
Paras olutvalikoima: Gastropub Tuulensuu, Tampere
Paras ravintolatapahtuma: Taste of Helsinki
Paras klassikkoravintola: Savoy, Helsinki
Paras tunnelma: Baskeri & Basso Bistro, Helsinki
Paras eettinen ravintola: Nolla, Helsinki