Vastuullisia tekoja ravintolassa

Ilmastonmuutos vaatii myös foodservice-alalla vastuullisia ratkaisuja. Suomalaiset ovat kuitenkin vastuullisuusteoissa edelläkävijöitä, joita muun maailman kannattaa seurata. Listasimme seitsemän vastuullista tekoa.

Julkaistu

Teksti

Anna-Kaisa Asuja ja Teresa Välimäki

1. Kierrätyslöydöillä sisustaminen

Uutuuttaan kiiltelevien salien rinnalla nähdään nyt myös rouheampia ratkaisuja. Yhä useampi ravintola käyttää salin sisustuksessa ja kalustuksessa kierrätettyä ja eettisesti hankittua ja valmistettua tavaraa. Jatkoaikaa on annettu niin astioille, tuoleille kuin pöydille. Facebookissa on myös ravintola-alan ryhmiä, joissa myydään ja vaihdetaan itselle tarpeettomaksi jäänyttä laitteistoa, kalustoa ja astiastoa.

2. Hävikin minimointi

Hävikinhallinta ja rippeiden hyödyntäminen säästää luontoa ja pitää huolta myös katteesta. Juuresrippeistä tehdään erilaisia kuivattuja juureslastuja tai jauheita. Kun kaloja ja lihoja puhdistetaan ja renssataan, perkausjätteet ja roippeet käytetään liemiin. Raaka-aineet hyödynnetään viimeistä ruotoa ja luita myöten.

3. Huomio alkuperään

Raaka-aineiden alkuperään täytyy kiinnittää koko ajan enemmän huomiota. Sitä edellyttää jo uusi lainsäädäntö, mutta myös asiakkaiden tiedostavuuden lisääntyminen. Uusi lainsäädäntö vaatii, että lihojen alkuperä ilmoitetaan asiakkaalle näkyvästi. Lihojen alkuperän näkyväksi tekeminen lisää kuluttajan tietämystä ja aktiivisuutta myös muiden raaka-aineiden suhteen. Monet asiakkaat osaavat jo vaatia ja odottaa mahdollisimman paljon suomalaista ja lähellä tuotettua ruokaa.

4. Kierrätysasut

Monet ravintolat ovat siirtyneet käyttämään kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja työasuja. Suomessa on ainakin kaksi kotimaista vaatealan yritystä, jotka tekevät työvaatteita eettisesti ja kestävän kehityksen periaatteella. Osa yrityksistä valmistaa työvaatteita jo sataprosenttisesti kierrätetyistä materiaaleista. Osa ravintoloista teettää työvaatteensa suoraan itse kierrätysmateriaaleista.

Ravintolan henkilökunta katsomassa tietokonetta

5. Henkilökunnasta huolehtiminen

Vastuullisuuden pitää näkyä myös henkilökunnasta huolehtimisessa ja lakisääteisten velvoitteiden hoitamisessa. Kilpailu hyvistä tekijöistä on tiukkaa, ja alalla on työntekijän markkinat, joten henkilökunnasta huolehtiminen nousee koko ajan suurempaan arvoon. Milleniaalit saattavat valita korkeamman palkan tarjoavan työnantajan sijaan työpaikan, jossa on parempi meininki.

6. Alkoholittomat vaihtoehdot

Alkoholittomien juomien kysyntä kasvaa koko ajan, ja asiakkaat vaativat alkoholittomilta vaihtoehdoilta entistä enemmän. Holittomien juomien kysyntää buustaa niin hyvinvointitrendi kuin sosiaalinen vastuullisuus. Moni arvioi myös omaa alkoholikäyttöään uudella tavalla. Alkoholittomasta vaihtoehdosta on tullut vähitellen valinta, jota ei tarvitse enää selitellä. Alkoholiton drinkki kurkuilla koristeltuna

7. Kohti hiilineutraaliutta

Suomessa on käynnistynyt kehitystyö, jonka tavoitteena on luoda ravintola- ja ruokapalvelualalle yhteiset hiilineutraa­liuden mittarit. Hankkeen tarkoitus on kehittää hiilineutraaliuteen tähtäävä toimintamalli sekä työkaluja erityisesti pienille ja keskisuurille ravintola- ja ruokapalveluyrityksille.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä