Jo vuodesta 1987 valmistettu Koff Jouluolut on kullanruskea, pehmeä ja täyteläinen wieniläistyylinen lager. Tummaksi paahdettu ohramallas ja Saazer-humala takaavat jouluisen aromin. Suomen suosituimman jouluoluen resepti on säilynyt lähes ennallaan vuosikymmenten ajan. BSAG:n hyväksymänä tuotteena Koff Jouluolut on Itämeri-ystävällinen lähiolut mallasohran matkan voi jäljittää pellosta pöytään joka vuosi. Tätä lageria on nautittu joulunaikaan jo sukupolvien ajan. Sinebrychoffin Koff-tuotemerkki syntyi 1957 ja nousi koko Suomen olutsuosikiksi keskioluen vapauduttua 1969. Koff on yksi Suomen tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä juomabrändeistä, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1819, jolloin Sinebrychoffin panimo perustettiin Helsinkiin. Koffista on kasvanut suomalaisen olutkulttuurin ikoni ja yksi maan myydyimmistä olutbrändeistä symboli yhteisöllisyydelle, kaupunkikulttuurille, hyväntuuliselle kisailulle ja rennolle yhdessäololle. Perinteikkäiden oluidensa rinnalla Koff on uudistunut ja laajentunut myös muihin juomakategorioihin. Valikoimaan kuuluvat myös Koff Long Drink -lonkerot sekä Koff Hard Seltzer -juomat, jotka tuovat brändiin raikkaita, hedelmäisiä ja kevyempiä vaihtoehtoja. Näin Koff yhdistää vahvan perintönsä ja modernin juomakulttuurin tarjoten vaihtoehtoja yhä useampiin tilanteisiin. Koff hyvä veto!