Maalahden Limppu

Tuotteemme

Runsaskuituinen, laktoositon ja maidoton Maalahden Limppu leivotaan aitoon ruisjuureen.

Yli 100-vuotta vanha perinteinen valmistusmenetelmä takaa aidolle Maalahden Limpulle hienon, luontaisen maun ja säilyvyyden. Limpun erinomainen säilyvyys on vuosikymmenien ajan perustunut valmistustapaan ja aineosiin, joihin ei ole koskaan kuulunut säilöntä- ja lisäaineet. Limppu valmistetaan kotimaisista viljoista.

Maalahden Limppu on riittoisa ja käyttötavoiltaan monipuolinen. Limppu sopii erinomaisesti niin alku-, pää- kuin jälkiruokienkin valmistukseen. Maalahden Limppu on samalla sekä hapan että makea maultaan. Maalahden limppua valmistetaan valmiiksi viipaloituna ja kokonaisena.

Historia

Karl Malmberg "Bagar-Kalle" aloitti pienimuotoisen leipomotoiminnan Maalahdessa vuonna 1893. Vuonna 1901 Karl päätti lähteä Yhdysvaltoihin ja perustaa sinne oman leipomon. Leipomo tunnettiin nimellä Johnson & Malmberg. Yritys valmisti leivän ohella myös konditoriatuotteita. Takaisin Maalahteen Kalle palasi vuonna 1906.

Myöhemmin toimintaan mukaan tuli myös tytär Anna. Karl ja Anna alkoivat valmistamaan limppuja kehittämänsä reseptin pohjalta. Siitä alkoi Maalahden Limpun tarina.

Aluksi limppuja toimitettiin lähiseudun kauppoihin polkupyörällä. Pian tieto erinomaisesta limpusta levisi ja limppuja ryhdyttiin toimittamaan myös laajemmalle alueelle. Polkupyöräkuljetusten ohessa Anna teki myyntimatkoja myös soutuveneellä Maalahdesta Vaasan Vaskiluodon satamaan. Satamassa merimiehet ja satamatyöläiset oppivat arvostamaan Annan limppujen hyvää makua. Vaasan kauppatorilla Anna ja limput olivat tuttu näky. Torilla asiakkaat nimesivät Annan limput Maalahden Limpuksi.

Maalahden Limpun valmistus on jatkunut katkeamattomana vuodesta 1906 lähtien. 1950 -luvun alussa ohjaksiin tarttui Mirjam Wahlman. Menekin kasvun myötä Mirjam laajensi toimitiloja Maalahdessa ja hankki koneita ja laitteita leipureiden avuksi. Tuolloin limppuja toimitettiin koko silloisen Vaasan läänin alueelle. 2000-luvulle tultaessa Mirjam halusi luopua toiminnasta ja myi yrityksen Latvasalon perheelle. Latvasalot ovat kasvattaneet Kallen ja Annan ”kotileipomosta” huippumodernin tuotantolaitoksen, kuitenkaan kunnioitten perinteistä reseptiä ja valmistustapaa. Tänä päivänä Maalahden Limppua on saatavilla kaikkialla Suomessa ja Ruotsissa.

Yritys

Maalahden Limppu valmistetaan huippunykyaikaisessa tuotantolaitoksessa Vaasassa, yli 100-vuotta vanhan, alkuperäisen reseptin mukaan täysjyvärukiista, ilman säilöntä- ja lisäaineita.

Maalahden Limppu Oy on perheyritys.

Toimintamme on sertifioitu FSSC 22000 mukaan. Laatujärjestelmän ja vahvojen perinteiden avulla takaamme toimintamme ja tuotteittemme korkean laadun ja turvallisuuden.

Tutustu lisää Maalahden Limpun tuotteisiin!