OLVI

Olvi

Olvi on kansainvälinen juomakonserni, joka perustettiin vuonna 1878 Iisalmessa ja on säilynyt itsenäisenä suomalaisena toimijana perustamisestaan saakka.

Olvin tuotteet

Olvi valmistaa sekä alkoholillisia että alkoholittomia tuotteita useissa kategorioissa.

Yhtiö on tunnettu laajasta tuotevalikoimastaan, johon kuuluvat muun muassa oluet, vedet, virvoitusjuomat, lonkerot, hard seltzerit, siiderit, juomasekoitukset, urheilu-, hyvinvointi- ja energiajuomat sekä palkitut tisleet.

Valikoimaa täydentävät valmistus- ja jakelukumppanuudet johtavien kansainvälisten ja paikallisten brändien kanssa.

Toiminta kotimaassa ja ulkomailla

Olvi-konserni toimii kuudessa eri maassa, ja sen tuotteita viedään 80 maahan.

Suomessa Olvi on kolmanneksi suurin panimo ja juomien valmistaja. Olvi on oluiden markkinajohtaja ja Sandels on ollut Suomen suosituin oluttuotemerkki jo vuodesta 2021.

Myös sokerittomat, makeutus- ja väriaineettomat ja vain luonnollisia aromeja sisältävät OLVI Hard Seltzerit ovat kategoriansa selvä markkinajohtaja.

Myös Olvin alkoholittomat tuotteet ovat suosittuja: Olvi Vichy on Suomen vähittäiskauppamarkkinan ostetuin vichyvesi ja KevytOlo Suomen suosituin mehukivennäisvesi.

Olvin TEHO-brändi on markkinajohtaja maitopohjaisissa palautusjuomissa ja jatkaa vahvaa kasvua energiajuomissa.

Olvin tavoitteena on olla halutuin monipaikallinen juomatalo, ja kasvaa kannattavasti sekä kestävästi.

Arvot

Yhtiön arvot – paikallinen, positiivinen, kunnioittava ja ketterä – ohjaavat sekä arkea että yhteistyötä ja kohtaamisia toistemme, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa.

Kaikki Olvi-konsernin yli 2 500 ammattilaista keskittyvät tarjoamaan kuluttajille nautinnon hetkiä korkealaatuisten ja monipuolisten tuotteiden kautta.

Tutustu lisää Olvin tuotteisiin täältä.

Tuotekategoria: Kaikki