Automatiikka asiakkaan avuksi

Data ja algoritmit tulevat ravintola-asiakkaan valintojen tueksi tulevaisuudessa yhä enemmän. Annos tilataan usein sovelluksesta, joka huomioi omat mieltymykset ja toivomukset, yllätyksiä unohtamatta.

Julkaistu

Teksti

Eeva Lauronen

Kuvat

Unsplash

1. Ravintolaruoan Netflix

Kun asiakas nykyisin aloittaa tilauksen ravintolan valinnasta, tulevaisuudessa hän voi valita sovelluksesta suoraan annoksen. Niitä suositellaan hänelle kulutustottumuksista koostetun datan perusteella. Näin samassa taloudessa saatetaan nauttia eri ravintoloista toimitetuista ruoista samaan aikaan. Ruoan tilaaminen voi saada samanlaisia muotoja kuin musiikin kuuntelu tai sarjojen katsominen suoratoistopalvelujen kautta – sovellukset tuntevat entistä tarkemmin, mistä pidämme ja mitä tarvitsemme, ja suosittelu algoritmien perusteella voimistuu.

2. Personoidut ruoka-annokset

Yksilölliset annokset sopivat asiakkaan omiin vaatimuksiin ja elämäntilanteeseen. Esimerkiksi tiettyä dieettiä noudattava tai paljon urheileva asiakas voi tilata itselleen n ruokavalioon sovitetut, vaihtelevat annokset viikon jokaiselle päivälle. Valintaperusteena voi olla esimerkiksi vähäkalorinen tai paljon proteiinia sisältävä annos.

3. Ostamisen helppous

Asiakas haluaa päätöksenteon olevan helppoa, tietotulvasta huolimatta. Automatiikka voi personoida käyttäjän aiempien valintojen pohjalta ja tarjota jotakin tuttua ja jotakin yllättävää asiakkaalle. Ilmiön rantautumista Suomeen voi vauhdittaa esimerkiksi ravintoloiden lounasruokailun siirtyminen entistä enemmän kotitoimistoihin.

4. Tietoa päätöksenteon tueksi

Ravintolaruokailuun liittyy paljon eettisiä ja ympäristöön liittyviä valintoja, joiden selvittäminen voi tuntua työläältä. Kaikesta ei tarvitse ottaa selvää itse, vaan digipalvelut pureskelevat tiedon valmiiksi. Automatiikka voi tulevaisuudessa selvittää esimerkiksi ruoan alkuperän, eettisyyden ja ilmastovaikutukset.

Tiesitkö?

  • 61 % suomalaisista on kiinnostunut älykkäistä ruokatoimituspalveluista, jotka toimittavat ruokavalion ja terveydentilan mukaisia ravintola-annoksia.
  • 57 % suomalaisista voisi olla valmis ottamaan käyttöön ruoka- ja ravintolavalintoja personoivaa teknologiaa.
  • 64 % suomalaisista on kiinnostunut teknologiasta tai palvelusta, jolla voisi selvittää ruoka-aineiden alkuperän ja eettisyyden. 18–24-vuotiailla kiinnostus on muita korkeampaa.

Lähde: Kespron toteuttama Maailman ravintolatrendit -tutkimus

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä