Kespron uudistettu tukku ja uusi tuotekehityskeittiö Lahdessa

Kespron Lahden tukun uudistusremontti on valmistunut ja uudistetun tukun avajaisia vietettiin torstaina 13.6.2019. Uudistella tukulla Kespro pystyy palvelemaan kattavammin foodservice-asiakkaitaan Päijät-Hämeessä.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

Lahden tukku palvelee Päijät-Hämeen alueella ravintoloiden, kahviloiden ja erilaisten tapahtumatuottajien raaka-ainehankintoja. Tukku sijaitsee alueellisesti hyvien kulkuyhteyksien päässä Lahden Launeella ja se toimii sekä toimitus- että noutotukkuna.

– Lahdessa ollaan mukana ulkona syömisen trendeissä ja ravintolaruokailun suosio on Lahdessa ja sen lähialueilla kasvussa. Uudistetulla tukulla pystymme reagoimaan asiakastarpeiden muutoksiin entistä nopeammin uusien palvelujemme avulla ja tekemään tukkuasioinnista entistä helpompaa, kertoo Lahden tukun tukkupäällikkö Kimmo Lämsä.

Tuotekehityskeittiö Foodsteri Lahteen


Suurin muutos Lahden Tukun uudistuksessa on Kespron tuotekehityskeittiö Foodsterin avautuminen tukun yhteyteen. Lahden Foodsteri on Kespron kolmas tuotekehityskeittiö – kaksi muuta sijaitsevat Oulussa ja Helsingissä.

– Foodsteri on tuotekehityskeittiö, jossa asiakkaiden kanssa teemme yhdessä konsepti- ja tuotekehitystä – kehitämme esimerkiksi asiakkaalle yhdessä uutta ruokalistaa. Foodsterissa pystymme Kespron ammattitaitoa sekä trendi- ja markkinadataa hyödyntämällä tuomaan asiakkaidemme liiketoiminnan kehitystyöhön todellista lisäarvoa, kertoo Lämsä.

– Oulussa ja pääkaupunkiseudulla Foodsterien käyttöaste on ollut todella suurta. Mahtavaa, että saimme nyt myös Lahden tukkuun tämän huippukonseptin. Uskon Lahden Foodsterin kiinnostavan myös keskisen- ja itäisen Suomen asiakkaitamme, sanoo Lämsä.

Uudistetussa tukussa toimii edelleen maistatuspiste, jossa asiakkaille tarjoillaan mahdollisuus tutustua uusiin makuihin, tuotteisiin ja ajankohtaisiin trendeihin.

Lahden tukun aula

Tuotteiden valikoimat paranevat

Uudistettu Lahden tukku on suuruudeltaan 3 026 neliömetriä. Tukku työllistää yli kolmekymmentä työntekijää.

Remontissa koko kiinteistö saneerattiin lattiasta kattoon. Samalla kiinteistöstä tehtiin energiatehokkaampi. Valaistus on vaihdettu ledeiksi ja tilaan on rakennettu kokonaan uudet pakastimet, jotka käyttävät perinteisten kylmäaineiden sijaan hiilidioksidia. Uudistetut kylmäsäilytystilat laajentavat erityisesti tuoretuotteiden valikoimia ja saatavuutta.

Yhteensä Kesprolla on 14 noutotukkua ympäri Suomen.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä