Pientuottaja-esittelyssä Kotipellon puutarha

Kotipellon puutarhan innovatiivinen kiertotaloushanke yhdistää kukat, kalat ja yrtit.

Julkaistu

Teksti

Jaakko Liikanen

Kuvat

Robert Seger

Nousiaisissa sijaitseva Kotipellon puutarha kasvattaa ja markkinoi tuotteitaan tuotenimellä Mimis – syötävät kukat, itämaiset kasvikset ja mikroversot.

"Haluamme tuoda ruokaan muutakin kuin näyttävyyttä. Eli sisältö edellä mennään", sanoo Niko Honkanen, puutarhan markkinoija ja tuotekehittäjä.

Ruuanlaiton ammattilaisilta tuleva palaute ja ehdotukset ovat hänestä parasta ohjausapua.

"Se pitää oikealla tiellä. Kokit antavat vinkkejä siitä, mitä kannattaa kasvattaa."

Keltaisia yrttejä Kotipellon puutarhan kasvihuoneessa.

Uusi puutarhapolku alkoi vuonna 2009, jolloin Kotipellon puutarhan omistajat Pirjo ja Tapio Mönkkönen luopuivat kasvihuonekurkun viljelystä. Sittemmin toiminta on laajentunut erikoissalaattien ja yrttien kautta monipuoliseksi versojen ja syötävien kukkien kasvatukseksi. Kaikkiaan 17 henkilöä työllistävän puutarhan tuotannossa on jo yli sata lajiketta, ja sopimukset lähes kaikkien horeca-tukkujen kanssa. Kesprolle Vantaan Hakkilaan lähtee kuorma viidesti viikossa. Kespron Pientuottaja-konsepti saa Honkaselta kiitosta, sillä Kotipellon kaltainen toimija tarvitsee kattavaa myyntiverkostoa.

"On hienoa, että iso tukkuri tukee näin alueellista tuotantoa."

Kespron valikoimassa on yhteensä noin 35 Mimis-tuotetta!

"Meillä on viljelyssä jopa neljävuotiaita kasveja, sillä maku kehittyy ajan kanssa. Toimitamme muun muassa yhteen turkulaisravintolaan kolme rasiallista yrttejä viikossa. Ei se liiketoiminnallisesti toki kuningasajatuksemme ole, vaan palvelua. Tuotteemme menevät pääsääntöisesti tukkurien kautta", Honkanen sanoo.

Kansainvälistyminenkin etenee, vienti Ruotsiin vetää jo. Kotipellon kasviksia syödään muun muassa Tukholmassa Operakällarenissa ja Esperantossa. Myös vienti Hong Kongiin on alkanut. Alkusysäys tuli vuonna 2015 Fruit Logistics -messuilta, joilla Honkanen vieraili. Hong Kongissa vaikuttava suomalaiskokki Jaakko Sorsa oli messuilla ja miehet tapasivat. Nyt yrttejä ja versoja matkaa Hong Kongiin jo viikottain.

Tällä hetkellä Honkasta jännittää erityisesti uuden kiertotalouteen liittyvän yhteistyön käynnistys. Yhteistyö alkoi huhtikuun alussa Sybimar Oy:n kanssa Uudessakaupungissa, noin 40 kilometrin päässä Nousiaisista. Hanke yhdistää siikojen kasvatuksen ja kasvihuonevilje-lyn. Kiertotalouden idean mukaan vesi kiertää eikä mitään hukata. ELY-keskus on myöntänyt näin kasvatetuille salaateille luomutunnuksen.

"Jatkossa meillä on siten toimintaa myös Uudessakaupungissa. Mutta siiat eivät ole meidän tuotteemme, vaan käytämme kalojen kasvatusaltaiden vettä kasviemme kasteluun. Näin poistamme vedestä ravinteita ja saamme hiilidioksidilla plussattua vettä. Lisäksi perkuujätteet lämmittävät kasvihuonetta. Jännittää, mutta innoissamme olemme", Honkanen sanoo.

Pientuottajayhteistyön edut Kespron asiakkaille

  • Tarjoaa mahdollisuuden tukea alueellista ruokatuotantoa.
  • Antaa tilaisuuden tukea alueellista yrittäjyyttä ja työllisyyttä.
  • Antaa tuotteille kasvot ja tarjoaa niille tarinat.
  • Tarjoaa tarkempaa tietoa tuotteen alkuperästä ja mahdollistaa yhteyden suoraan tuottajaan.
  • Lisää valinnanvapautta.

Kotipellon puutarha

  • Sijaitsee Nousiaisissa Varsinais-Suomessa
  • nykytuotanto aloitettu vuonna 2009
  • tuottaa yli sataa vihanneslajiketta Mimis-tuotenimellä
  • henkilökuntaa 17

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä