5 vinkkiä parempiin ruokakuviin

Ruokastailauksen lyhyt oppimäärä on hyödyksi, vaikka ottaisit ruokakuvia vain ravintolasi Instagram- ja Facebook-sivuille.

Julkaistu

Teksti

Meri-Tuuli Lindström

On helppo hymähdellä seurueille, jotka eivät koske annoksiinsa ennen kuin ne on taltioitu älypuhelimella ja jaettu sosiaalisessa mediassa. Ilmiö on tullut jäädäkseen, ja siitä voi ottaa kaiken irti tai jäädä somen jalkoihin. Instagram ja Facebook ovat oikein käytettynä yritykselle kustannustehokas tapa tavoittaa asiakkaat. Kelpo digikamera ei maksa enää maltaita ja moni älypuhelinkin pystyy niin laadukkaisiin kuviin, että sillä saa aikaan käyttökelpoisia ruokakuvia. Esimerkiksi rajauksilla ja filttereitä käyttämällä omat kuvat saa erottumaan muusta kuvavirrasta.

Ruuan stailaaminen ei pelasta huonoa annosta, mutta annoksesta voi silti vielä saada hyvän ruokakuvan. Huonoa ruokakuvaa ei kuitenkaan pelasta enää mikään. Radiohiljaisuus somessa on siis parempi vaihtoehto kuin huolimattomasti hoidettu ja huonoja kuvia sisältävä yritystili. Jos osaamista ei löydy omasta takaa, apuun kutsutaan ammattilaiset. Ammattilaisten ottaman ruokakuvan takana on yleensä valokuvaaja ja ruokastylisti. Heidän tehtävänään on toteuttaa haluttua tyyliä ja tehdä mielenkiintoisia kuvia, jotka toimivat valitussa käyttötarkoituksessa. Tyylin määrittelee yrityksen brändi, markkinoitava tuote, kuvan käyttötarkoitus ja sen koko.

Yksinkertaisimmillaan ruuasta otetaan informatiivinen tuotekuva. Toisessa ääripäässä on runsas, tirisevillä mehuilla ja runsaalla rekvisiitalla mässäilevä tyyli, jolla halutaan saada katsoja kuolaamaan.

Valokuvaaja ja ruokastylisti suunnittelevat kuvan yhdessä. He päättävät, kuinka monta lihapullaa annoksessa on ja miten kastikkeen halutaan valuvan. Hallittu kokonaisuus tuo laadun tuntua ja siksi etenkin mainoskuvassa jokainen pöydällä oleva pippurinmuru on tietoisesti aseteltu.

Valokuvaaja suunnittelee sommittelun, valitsee käytettävän tekniikan ja valaistuksen sekä kuvakulman. Ruokastylisti valmistaa ruuat ja huolehtii, että ruoka näyttää halutunlaiselta koko kuvausten ajan. Stylisti myös usein suunnittelee rekvisiitan yhdessä kuvaajan kanssa ja hankkii tarvittavat astiat ja välineet. Makkaroita ja grillilihaa puutarjottimella

Trendit ja tyylit kulkevat ruokakuvissa käsi kädessä ravintolatrendien kanssa. Myös taloudelliset haasteet näkyvät: hienoista saleista on siirrytty ruokarekkoihin ja rennompaan tyyliin. Melkein joka yrityksen viestinnässä näkyy streetfood-henkisyys ja rouheus. Kun 1980-luvulla ruokakuvat olivat aistillisuuden runsaudensarvia, tämän päivän ruokakuvat tunnistaa roiskeista, muruista, tummista kuvausalustoista ja ruosteisista keittiövälineistä – ja käsistä; on karvaisia, tatuoituja, kauniita ja luonnollisia käsiä sekoittamassa, tarjoamassa, kantamassa ja haarukoimassa.

Miten onnistua ruokakuvissa?

  1. SUUNNITTELU. Onnistunut kuva vaatii ennakkosuunnittelut ja valmistelut sekä rekvisiitan että ruuan osalta. Mieti missä kuvia käytetään, kuinka paljon niitä tarvitaan ja mitä niillä halutaan kertoa. Kuvan käyttötarkoitus määrittää sisällön ja tekotavan. Jos kuva on mainos tai esimerkiksi ravintolan sisustuselementti ja kuvasta pitää pystyä ottamaan isoja vedoksia, on hyvä toteuttaa se ammattilaisen kanssa. Jos taas kyse on lounasannoksen nostamisesta someen, kuvaamiseen riittää hyvä älypuhelin ja sillä kannattaa opetella kuvaamaan itse. Varaa tarpeeksi aikaa ja tee kuvat yhdessä jonkun kanssa, jolloin kuvaaja voi keskittyä kuvaamiseen ja ruuasta huolehtii asialle omistautunut tekijä. Ideoiden pallottelu työparin kanssa johtaa yleensä parempaan lopputulokseen kuin yksin tehden.

  2. VALO. Sekä digikameran että älypuhelimen kanssa on tärkeä miettiä millaisessa valossa ruokaa kuvaa. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole, mutta muutamalla nyrkkisäännöllä pääsee alkuun. Vältä suoraa auringonvaloa, koska se tekee kuvasta usein liian kontrastisen ja varjot lankeavat voimakkaina ruuan pinnalla. Luonnonvalo on varjon puolella pehmeä, joten se toimii hyvin. Luonnonvalo kuitenkin liikkuu, sen sävy vaihtelee eri vuodenaikoina ja valo on aina erilainen riippuen kuvaus-paikasta ja mistä valo heijastuu. Pilvinen sää on kiitollisin, koska silloin valo lankeaa tasaisimmin joka suunnasta. Monet kuvaajat kuvaavat pehmeällä salamavalolla, joka on hyvä ja turvallinen ratkaisu. Lisävalojen käyttö vaatii harjoittelua, jotta ruokaan ei tule keinotekoisia kiiltoja. Loistelamput ovat ammattilaisellekin haastavia. Sammuta mahdollisuuksien mukaan kaikki kuvauspaikan valot ja etsi sitten tilasta paras luonnonvalon valaisema paikka ja kuvaa ruuat siinä tai käytä ammattivaloja. Käyttämällä jalustaa vähempikin valo riittää ja kamera pysyy samassa paikassa, kun annokseen tai kuva-alaan tehdään muutoksia. Bliniannos ja kylmäsavulohipinwheels

  3. REKVISIITTA. Rekvisiittaa ovat astiat, mutta myös taustalla olevat raaka-aineet ja vaikkapa ruuan vieressä oleva viinilasillinen. Varaa paljon vaihtoehtoja rekvisiitaksi. Lautanen voi olla kattauksessa kaunis, mutta ei välttämättä toimi annoksen kanssa kokonsa, värinsä tai tyylinsä vuoksi. Mieti mihin huomio kiinnittyy. Liika rekvisiitta tai näyttävät astiat voivat tukahduttaa ruuan. Etenkään pieneen kuvaan ei kannata ängetä liikaa tavaraa, viestin tulee olla selkeä. Isossa kuvassa voi irrotella ja tehdä siitä runsaamman, mutta myös tyhjä tila on tärkeää, jotta ilmavuus ja sommittelu pysyvät tasapainoisena. Joskus hyvä kuva ruuasta onkin sen raaka-aineet, toisaalta puoliksi syöty lautasannos voi toimia ruokakuvana mainiosti. Varaa aikaa myös kokeiluille. Kokeile myös erilaisia taustoja. Sään pieksemä ladonovi tai lattia voi sopia annoksen taustaksi – taustalla ei ole väliä, kunhan se näyttää kuvassa hyvältä!Aseta lautanen lopulliselle paikalle kameran eteen ja kokoa annos vasta sitten; pienikin tärähdys tai kallistus lautasta liikutellessa voi pilata annoksen. Annoksesta on vaikeaa ottaa pois siihen lisättyjä raaka-aineita. Jos annos menee pieleen, pese lautanen ja aloita alusta.

  4. KUVANKÄSITTELY. On hyvä opetella kuvaamaan hyvälaatuinen, valaisultaan ja valotukseltaan oikein tehty kuva; se vähentää aikaa vievää kuvankäsittelyä. Parhaimmillaan sinun tarvitsee vain lisätä kontrastia, rajata, säätää sävyä ja kuva on valmis julkaistavaksi. Nykyisin puhelimiin saa hyviä kuvaus- ja editointiohjelmia muutamalla eurolla.

  5. IDEAT. Seuraa ruokakuvia Instagramissa ja Pinterestissä. Keräämällä itseä miellyttäviä ja oman yrityksen tarpeita palvelevia kuvia referenssiksi pääsee hyvään alkuun kuvauksia suunnitellessa. Katso myös ruokamaailman ulkopuolelle, uudet virtaukset, värimaailmat ja tyylit syntyvät lainaamalla ja yhdistelemällä eri visuaalisten alojen ilmaisua. Älä kopioi tyyliä yksi yhteen, tee kuvista omannäköisesi.

+1. JA LOPUKSI TÄRKEIN NEUVO: säännöt on tehty rikottaviksi. Eli tee mitä haluat, mutta tee se tietoisesti!

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä