NSnappy-omavalvontapalvelu automatisoi ravintolan rutiinitehtäviä

Kespro Palvelut -kokonaisuuden ensimmäinen kumppanipalvelu on Nokevalin tuottama omavalvontapalvelu NSnappy. Palvelu koostuu digitaalisesta omavalvontasuunnitelmasta sekä elintarviketurvallisuutta mittaavista laitteista- ja niiden ohjelmistosta.

Julkaistu

Päivitetty

Teksti

Kespro

”Ravintoloille NSnappy-palvelun tuoma rutiinitehtävien automatisointi mahdollistaa, että ravintolan henkilökunta voi keskittyä ydinosaamiseensa, eli ruoan valmistukseen. Palvelun avulla ravintola parantaa keittiöidensä tehokkuutta ja näin pystymme helpottamaan asiakkaidemme arkea myös kireän työvoimasaatavuuden aikana”, kertoo Kespron palveluliiketoiminnan johtaja Taiju Jaatinen.

Ravintolalle tuhansien eurojen säästöt vuodessa


”NSnappy lisää ravintolan ruoka- ja asiakasturvallisuutta sekä tuo toiminnan tehostumisen kautta suoranaisia säästöjä jopa tuhansia euroja vuodessa. Ravintolalle aikaa säästyy manuaaliseen kirjaukseen verrattuna noin 30 minuuttia päivittäin”, Nokevalin liiketoimintajohtaja Markku Lukkari kertoo.

NSnappy-omavalvontapalvelun keskeisin tehtävä on automatisoida kriittiset omavalvonnan rutiinitehtävät, jolloin ruokaturvallisuuden tasoa voidaan seurata aina kuorman saapumisesta loppuhävikkiin reaaliajassa. Palvelu koostuu digitaalisen omavalvontasuunnitelman lisäksi keittiön eri toimintojen mittauslaitteista, ohjelmistosta ja koulutuksesta näiden käyttöön. Prosessien digitalisointi vähentää myös laitteiden energiantarvetta ja huoltokustannuksia.

”Palvelun reaaliaikaiset tehtävänäkymät ja tulosmittarit auttavat optimoimaan ammattikeittiön toimintaa vastuullisemmaksi. Esimerkiksi kylmäkoneiden automaattinen lämpötilaseuranta hälyttää heti poikkeamista, jolloin korjaavia toimenpiteitä päästään tekemään välittömästi”, kertoo Lukkari.

Nokeval-kuvitus1

Yhteistyöllä tehokkuutta markkinointiin

Yhteistyö mahdollistaa ammattikeittiöille edullisen ja vaivattoman keinon hankkia NSnappy-palvelu osana Kespron palvelupakettia. Palvelupaketteja markkinoidaan yhteisesti mm. ruokaturvallisuuden ja omavalvonnan tietoiskuin ja koulutuksin eri kanavissa.

NSnappy-omavalvontapalvelun kehityksessä ja tuottamisessa on mukana myös hygieniaratkaisuihin keskittyvä Kiilto. NSnappy-omavalvontapalvelu saatavilla Kesprosta 16.5. lähtien.


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä