PetriS Chocolate – Suklaata parhaista raaka-aineista

PetriS Chocolaten perustaja Petri Sirén tietää, että maailman­luokan suklaatuotteiden raaka-aineiksi kelpaavat vain laadultaan parhaat ainekset.

Julkaistu

Teksti

Pi Mäkilä

”Päädyimme Kespron asiakkaaksi vasta viime syksynä. Meitä houkutteli erityisesti Kespron tuotevalikoiman laajuus. Vaikka omat tarpeemme suomalaiselle tukulle eivät ole välttämättä kovin laajat, arvostan sitä, että meillä on varaa mistä valita. Olen ollut iloinen siitä, että asiakaspalvelu on hoitanut asiamme ripeästi ja tehokkaasti.

Laadukkaat raaka-aineet takaavat menestyksen

PetriS Chocolaten tuotteissa laadukkaat raaka-aineet ovat kaikki kaikessa. Esimerkiksi vaniljatangot tulevat suoraan Madagaskarilta tietyltä plantaasilta ja hasselpähkinät italialaiselta tilalta. Suosimme luomua ja kotimaisia tuotteita niin pitkälle kuin se on mahdollista. Kotimaiset maitotaloustuotteet ja marjat ovatkin aivan huippuja laadultaan.

Laadukkaat raaka-aineet ovat yksi iso syy siihen, miksi PetriS Chocolate on voinut kasvaa pienestä suklaayrityksestä nykyiseen kokoonsa. Olen innoissani siitä, että kasvavan raaka-ainevalikoiman ansiosta voimme varmasti laajentaa tuoterepertuaariamme entisestään. Seuraavaksi tarkoituksena on rakentaa suklaatehtaan yhteyteen pieni leipomo, jonka tuotteita voisimme myydä omissa kahviloissamme.

Suklaa on intohimoni, ja haluaisin luoda jatkuvasti uutta. Henkilökunta onneksi toppuuttelee minua, sillä emme voi vaihtaa koko valikoimaa koko ajan. Ammennan ideoita uuteen etenkin ulkomailta. Syksyllä pääsin tuomariksi Pariisissa järjestettävään World Chocolate Masters -kilpailuun. Kokemus oli huikea ja opettavainen. Toivon, että suomalainen suklaakulttuuri ja koko ruokakulttuuri ylipäätään muuttuisi aiempaa ennakkoluulottomampaan suuntaan.”

PetriS Chocolate

  • Kuka? Petri Sirén
  • Mitä? NP Creations Oy:n ja PetriS Chocolaten perustaja ja yrittäjä. Lukuisia suklaa-alan palkintoja sekä Suomessa että maailmalla.
  • Missä? Suklaatehdas Halikossa, kahvila-myymälät Mathildedalin Ruukissa ja Halikossa, myymälä Porvoossa.


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä