Lounas Meripäivien ytimessä

Merikeskus Wellamon Laakonki-ravintolan ulkoterassilla – täkillä – lounas maistuu erityisen herkulliselta.

Merikeskus Wellamon Laakonki-ravintolan ulkoterassilla – täkillä – lounas maistuu erityisen herkulliselta.

Kotkan Meripäivät ovat näkyvä, kuuluva ja maistuva osa kaupungin poikkeuksellisen vauhdikasta superviikkoa. Yhtä aikaa perinteisten Meripäivien kanssa kaupunkiin purjehtivat Tallships Races'n purjealukset, ja lisäksi Kantasataman alueelle ovat levittäytyneet kansainväliset Suurmarkkinat kojuineen.

Kaikkiaan viikonvaihteen yli kestäville Meripäiville odotetaan tänä vuonna noin 300 000 kävijää.

Ravintola Laakonki ulkoterassi Kotka Merikeskus Wellamo

Ravintola Laakonki tarjoaa lounasruokaa, kahvia ja raikasta juotavaa upean Merikeskus Wellamon tiloissa aivan tapahtumien ytimessä. Heti Meripäivien ensimmäisenä päivänä nälkäisiä Meripäivä-vieraita riitti jonoksi asti koko lounasajan, aivan kello kolmeen asti. Kaikki kävijät kuitenkin ehdittiin hyvin palvella, syöttää ja juottaa.

"Valmistauduimme jo etukäteen tavallista kiireisempään viikkoon hiomalla lounaslistoja. Lähtökohtana meillä on konstailematon peruslounas. Kokemuksesta tiedämme perinteisen tarjonnan soveltuvan monensorttiselle kävijäkunnalle", kertoo ravintoloitsija Ville Laakso.

"Listan suunnitteluun vaikutti myös se, että ruokaa pitää pystyä tuottamaan helposti lisää tarvittaessa. Uunimakkara on maistunut ja Menu-lihapullat näyttelevät keskeistä roolia meillä Meripäivien aikana – ja muulloinkin toki."

Laakongin keittiön tilat ovat rajalliset, Kespron toimituksilla on täytetty joka nurkka, mihin vain tavaraa mahtuu. Laitekantaakaan ei ole aivan näin suurille päivittäisille kävijämäärille alun perin suunniteltu. Ville Laakso kuitenkin vakuuttaa, että hyvin on pärjätty.

"Esivalmistelluista kasviksista ja monista hyviksi todetuista Menu-tuotteista on ollut iso apu. Meillä on myös se etu, että Kotkassa on Kespron noutotukku, josta saa tarvittaessa nopeastikin lisää tarjottavaa, jos nälkäistä väkeä tulee ovista ja ikkunoista. Ja tietenkin meillä on vahva tiimi, joka toimii kiperissäkin tilanteissa."

Kotkalainen Annu Harkko keräsi lounaslautaselleen värikkäitä kasviksia, kanaa ja uunimakkaraa. Wellamon kotipaikkakuntansa lempipaikaksi nimeävä Harkko kertoo Meripäivien olevan koko kaupungin kesän kohokohta.

Ravintola Laakonki Kotkan Meripäivät Annu Harkko

"Onneksi sääkin suosii. On kivaa kun ympärillä on iloisia ihmisiä, jotka ovat tulleet kauempaakin nauttimaan meidän kivasta kesätapahtumastamme. Itse aion tulla alueelle nauttimaan tunnelmasta useampanakin päivänä."

Juustoinen uunimakkara, tandoorikana ja raparperikiisseli olivat Meripäivien avajaispäivän lounaslistalla Laakongissa.

Laakonki tarkoittaa ison laivan kävelysiltaa. Merikeskus Wellamossa ravintola Laakonki vie maistuviin elämyksiin.

Ravintola Laakonki lounaspöytä Kotkan Meripäivillä 2017.