Olemme valmiina alkavaan kesään

Kespro auttaa ja palvelee asiakkaitaan kaikkialla Suomessa. Koko Suomi on jaettu viiteen myyntialueeseen, joilla huomioidaan alueen asiakkaiden yksilölliset tarpeet. Aluejohtajat eri alueilta kertovat, millä mielin alueella lähdetään tulevaa kesää kohti.

Julkaistu

Pohjoinen Suomi

Pohjoinen uudistuu

Kespron pohjoisella myyntialueella on tapahtunut viime vuoden aikana paljon. Rovaniemen uudistunut noutotukkumme avautui viime kesänä, ja se on palvellut uudessa toimipisteessään menestyksekkäästi jo vuoden. Moderni tukku on entistä miellyttävämpi asioida ja palvelee erityisen hyvin koko Lapin alueen asiakaskuntaamme sujuvoittaen asiointia ja saavutettavuutta.

Kespron Ravintolatukku-palvelu lanseerattiin huhtikuun alussa myös Ouluun. Kaupunki on ulkona syömisenkin osalta kovassa nosteessa, ja uusi palvelu tukee tätä kehitystä entisestään. Ravintolatukku-palvelu on räätälöitävissä kunkin asiakkaan tarpeen mukaiseksi, ja tarve yksityiskohtaisempaan räätälöintiin kasvaa myös Oulun ravintoloissa. Erikoistuminen ja erottautuminen kilpailijoista kasvaa yhä enemmän ravintolamarkkinassamme.

Matkailu pohjoisessa toivottavasti palautuu kesällä lähelle koronaa edeltävään volyymiinsa. Edellisten kesien kotimaanmatkailubuumi säilynee jotakuinkin ennallaan – kaikki suomalaiset eivät ole vielä valloittaneet Saanaa tai nähneet Koitelinkosken pauhua. Toisaalta haasteitakin riittää poikkeuksellisen maailmantilanteen vaikuttaessa mm. joidenkin raaka-aineiden hintatasoihin.

Kespro on nyt entistäkin valmiimpi tulevaan kesään ja loppuvuoteen palvelukattauksellaan. Muista ja hyödynnä myös Oulun tukussamme olevan tuotekehitykseen erikoistuneen Foodsterin mahdollisuudet! Tehdään yhdessä erinomainen ulkona syömisen loppuvuosi!

MN0322 Pääkirjoitus Ilpo Korkala 1500x1000

Ilpo Korkala Aluejohtaja, Pohjois-Suomen myyntialue

p.s. Muistathan, että Oulun kaupunki toimii vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkina, ja tähän juhlavuoteen valmistautuminen on jo alkanut.

Itäinen Suomi

Kaikkien aikojen kesä

”Tulossa on kaikkien aikojen kesä!” – kenties kliseinenkin sanonta, mutta jälleen kerran tunne on voimakas. Edelliset kaksi kesää ovat olleet alueemme ravintoloissa menestyksekkäät. Meitä piinannut koronapandemia on ohjannut kotimaista kulutusta kiitettävällä tavalla alueen palveluiden piiriin. Myös tulevan kesän odotukset ovat korkealla.

Tutkimme pari vuotta sitten syksyllä 2020 ravintolatrendejä ja asiakkaiden odotuksia ravintolatarjonnalle. Tuolloin avainsanoiksi nousivat lähiruoka, turvallisuus ja elämykset. Nyt termi ”turvallinen ravintolakokemus” lienee saamassa uusia merkityksiä maailman myllerrysten johdosta, mikä omalta osaltaan luo myös mahdollisuuksia nostaa suomalaisen ruoan ja palvelun arvoa asiakkaiden silmissä.

Meillä itäisessä Suomessa ulkona syöminen kulminoituu kesällä satamiin. Käytännössä lähes kaikista alueen kaupungeista löytyy viehättävä ja suosittu satama-alue monipuolisine ravintolapalveluineen. Legendaariset Lappeenrannan sataman vedyt & atomit, Savonlinnan torin muikut, Lahden sataman terassien virvokkeet ja Kotkan sataman meren antimet nousevat kesällä tuhansien kesäturistien huulille. Kouvolassa voi satama-alueen puuttuessa suunnata läheiselle Kimolan kanavalle, mihin sinnekin alkaa pikkuhiljaa rakentua tarjontaa rennolle kesämatkailulle. Olipa vesistöä tai ei, niin ympärivuotista tarjontaa täydentävät kesällä lukuisat sesonkiravintolat ja kesäkahvilat, joita alueelta löytyy kymmenittäin.

Tätä kirjoittaessa terassien käyttöä vielä rajoittaa noin 1,5–2 metriset lumikinokset, mutta minulla on vahva usko, että ne katoavat ajoissa terassikauden avajaisiin mennessä. Tulossa on kaikkien aikojen kesä!

MN0322 Pääkirjoitus Tommi Nuutinen 1500x1000

Tommi Nuutinen Aluejohtaja, Itä-Suomen myyntialue

Keskinen Suomi

Monitoimiareena mahdollistaa alueen kehittymisen myös tulevina vuosina

Helsinki on kohdannut haastajan Suomen tapahtumakeskuksena! Uusi joulukuussa 2021 avautunut Nokia Arena on Tampereen ydinkeskustassa Kannella sijaitseva uuden sukupolven elämyskeskus, joka avasi tapahtumaelämysten uuden aikakauden Suomessa. Jopa 15 000 katsojapaikkaa tarjoava areena, huippuluokan hotelli, kansainvälinen kasino, monipuoliset tapahtumatilat sekä lukuisat areenan ja lähiympäristön ravintolat nivoutuvat yhteen ikimuistoisen uniikiksi tapahtumakokemukseksi, jota ei mistään muualta saa. Kevään 2022 kohokohta ovat ilman muuta jääkiekon MM-kisat, jotka täyttävät areenan, Tampereen hotellit ja ravintolat usean viikon ajaksi toukokuussa.

Tarjonta lisää kysyntää! Areenan vaikutus Pirkanmaalle ja alueellemme on ympärivuotinen ja lisää merkittävästi kysyntää foodservice-alan palveluita kohtaan. Se elävöittää Tampereen kaupunkikuvaa myös hiljaisempina kuukausina. Meillä on vihdoinkin kesä, joka muistetaan muutaman vuoden tauon jälkeen mahtavista kesätapahtumista kuten Tammerfestistä ja Himoksen lukuisista teemafestivaaleista. Mikä parasta, kansa on lähtenyt jälleen liikkeelle, ja kaduilla näkee pitkästä aikaa hyväntuulisia ihmisiä matkalla ravintolaan, festareille tai urheilutapahtumiin!

Alueemme positiivinen vire on tarttunut myös henkilökuntaamme, jolle on kunnia-asia tarjota alueemme asiakkaille alan parasta tukku ja asiakaskokemusta. Osana K-ryhmää meillä on valtavasti osaamista foodservice-alan kehittymisestä ja viimeisimmistä alan trendeistä. Tätä asiantuntemusta haluamme jakaa asiakkaillemme ja auttaa heitä liiketoiminnan arjen haasteissa!

Kaupallista loppuvuotta odottaen,

MN0322 Pääkirjoitus J Leppanen 1500x1000

Jussi Leppänen Aluejohtaja, Keski-Suomen myyntialue

Läntinen Suomi

Muista suunnittelu, mutta myös lepo

Tulevan kesän tärkeyden tunnistavat alan kaikki toimijat, se on suuria odotuksia täynnä. Länsirannikolla olemme jo tottuneet kahden edellisen kesän myötä matkailijoiden rynnistykseen meren äärelle. Vierailukohteen loistava ruoka ja rento tunnelma lämpimässä suvi-illassa ovat olleet monen kotimaisen kuluttajan uusi löytö tai paluu lapsuuden rakkaisiin lomamuistoihin.

Toivottavasti myös mahdollisimman monet tapahtumat tekevät paluun kesän ohjelmaan ja antavat mahdollisuuden laajentaa liiketoimintaa monella eri tavoin. Hyvä suunnittelu, valmistelu hyvissä ajoin ja saumaton kommunikaatio ovat meillä läntisessä Suomessa aakkoset hyvän palvelun ja onnistuneen lopputuloksen takaamiseksi tulevana kesänä.

Nyt on siis aika rakentaa uusia tulevaisuuden lyömättömiä makumuistoja, täydentää kesäfestarien elämyksiä ja virkistää matkailijaa persoonallisella pullakahvilla. Muista myös itse nauttia Suomen kesästä ja varaa riittävästi aikaa grillaukseen – sehän on meidän kesässä parasta herkkua. Kutsu myös ystävät nauttimaan kanssasi! Kespron läntisen Suomen tarjonta on täynnä lyömättömiä, elämyksellisiä ja persoonallisia vaihtoehtoja tulevaan kesään – voit tilata ne toimipisteeseesi perille tuotuna, tai tule käymään Turun, Porin tai Vaasan noutotukussa. Me olemme valmiina Sinua varten!

MN0322 Pääkirjoitus Kimmo Saari 1500x1000

Kimmo Saari Aluejohtaja, Länsi-Suomen myyntialue

Pääkaupunkiseutu

Palvelua nopealla toimitusrytmillä

Kesä ja kärpäset – ja asiakkaat! Yhteinen intressimme on varmistaa pandemian jälkeisen ajan ravintoloiden ja asiakkaiden välisen kysynnän ja tarjonnan onnistunut kohtaaminen.

Tarkemmin sanoen ajankohtaista juuri nyt on ravintolan palveluasteen varmistaminen. Palveluasteeseen vaikuttavat osaltaan esimerkiksi henkilöstöresurssit, palveluprosessien tehokkuus, kovassakin volyymissa toimiva tuotteistus, raaka-aineiden saatavuus sekä koneet ja laitteet.

Keskeisin palveluasteen varmistaja on viime kädessä tukun nopea toimitusrytmi ravintolaan, minkä merkitys korostuu kovassa kysynnässä. Pääkaupunkiseudulla Kespro tarjoaa ratkaisuksi nyt jo puolitoista vuotta toimineen Ravintolatukku-palvelun, jossa on tarjolla alueen nopeimmat toimitusrytmit ilta- ja pyhätilausmahdollisuuksilla sekä markkinoiden laajin valikoima. Ravintolatukku myötäilee nopeintakin tahtia – tavaraa saa, vaikka kaksi kertaa päivässä!

Laitetaan yhdessä homma rokkaamaan! Lämmintä kesää koko Kespron pääkaupunkiseudun tiimin puolesta!

MN0322 Pääkirjoitus Tomi L 1500x1000

Tomi Lotvonen Aluejohtaja, pääkaupunkiseutu

Tehdään ulkona syömisestä suositumpaa!



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä