Ravintoloiden joulun juhlakauden juomatrendit mietoutumassa

Suomalaiset juovat joulun juhlakaudella ravintoloissa yhä miedompia juomia. Viime vuoden tapaan ravintoloissa nosteessa ovat matala-alkoholiset sekä alkoholittomat juomatyypit, selviää Kespron juomien myyntidatasta.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

”Viime vuonna ravintoloissa nähtiin vanhojen hot shot -tyyppisten drinkkiklassikoiden paluu. Retro puree edelleen eikä kokonaisvaltaisia uusia trendejä noussut esille dataamme perustuen. Vuoden hitti ananaslonkero on säilyttänyt suosionsa myös pikkujoulukaudella, kertoo Kespron juomista vastaava tuotepäällikkö Janne Härkönen.

Pandemiavuosina ravintolat siirsivät menekin ennustamisen haasteiden vuoksi juhlakausien juomatilauksia tukusta yhä lähemmäs sesongin alkamisajankohtaa. Tämä näyttää jääneen käytännöksi toistaiseksi, eli ravintolat ostavat entistä vähemmän juomia omiin varastoihinsa.

”Kuten olemme edellisinä vuosina havainneet, suomalaiset satsaavat nyt pikkujoulujuomissa määrän sijaan laatuun – samalla siirrytään edelleen viime vuosien tapaan väkevistä miedompiin. Väkevien kulutuksessa näkyy loivaa laskua läpi vuoden pois lukien rommit ja viskit, jotka toisaalta toimivat monen drinkin perustana. Pikkujouluja vietetään yhä enemmän kuohuvan äärellä ja se näkyy esimerkiksi proseccon myynnissä”, kertoo Härkönen.

Pandemiavuosina samppanja oli nosteessa ja juhlajuomien aatelinen pitää edelleen pintansa tämän joulun juhlakaudella. Toisaalta punaviinien suosio ravintoloissa on pikkujoulukaudella vastaavasti laskenut.

”Kevyet ja miedot spritz-juomat ovat edelleen suomalaisten suosiossa, edelliskesän hittijuoma limoncello spritzin suosio kasvaa vieläkin. Suosittuja ovat myös alkoholittomat oluet sekä alkoholittomat drinkit. Alkoholittomuus kiinnostaa kuluttajia läpi juomakategorioiden ja matala-alkoholiset Low- ja alkoholittomat No-juomat lisäävät suosiotaan, sanoo Härkönen.

Kespron myyntidata paljastaa myös vesi-kategorian litramyynnin kasvavan joulun juhlakauden alla merkittävästi vuodesta toiseen.

”Ravintolajuomatrendien saralla drinkkiretroilu jatkunee myös vuonna 2024. On heikkoja signaaleja, että seuraavaksi nousuaan tekevät tequila- ja rommipohjaiset drinkit. Myös kuumien drinkkien suosio näyttää viime vuodesta nousseen, eli ne saattavat hyvinkin olla ensi pikkujoulukauden kuumin trendi”, pohtii Härkönen.

Lue lisää juhlakauden kuumista drinkeistä, Kaneli GT, Hot Toddy & Talvimyrsky.


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä