
Kun haluat tarjota asiakkaillesi ravintolatasoista ruokaa, Kruunu Herkun Food Service -tuotteet auttavat ammattikeittiöitä ja ruoka-alan ammattilaisia onnistumaan. Otetaan esimerkiksi vaikka lasagne, tuo italialainen ihmeen maistuva ikiherkku.
Kruunu Herkku
Kruunu Herkku
Kruunu Herkku
Yksi kaikkien aikojen suosikkiruoista maistuu jokaiselle ja varsinkin valmiiksi kokattuna. Lounasravintolassa käy lasagnepäivänä kuhina ja buffetpöytää saa täyttää jatkuvasti. Liekö syy siinä, että lasagnen valmistus kotona ottaa oman aikansa tai kenties se, että siitä syntyy jonkin verran sotkua ja tiskiä? Ja onhan lasagnen kokkauksessa omat kiemuransa, jotta siitä saa maistuvaa ja koostumukseltaan juuri sopivaa.
Kruunu Herkun keittiössä kokataan sillä ajatuksella, että ruoka on kuin ravintolassa. Näin voit tarjota Kruunu Herkun ruokaa huoletta ravintolassasi.
Lasagnen valmistetaan aina kotimaisesta naudan jauhelihasta. Tomaattinen kastike haudutetaan huolella ja kasataan kerroksittain pehmeän valkokastikkeen kanssa. Päällimmäiseksi tulee tietysti reilusti juustoa. Tuotevalikoiman klassikko helpottaa varmasti myös ravintolan arkea. Kruunun Herkulla ollaan aina lähellä ja valmiina kokkaamaan jokaisen ravintolan apuna.
Pysähdytään hetkeksi miettimään lounasravintolan kulurakennetta ja tuottavuutta. Kukapa haluaisi tuhlata aikaa ja rahaa, saatikka tinkiä laadusta tai mausta. Kruunu Herkun ammattilaiset laskivat, että jos ravintola tekee kaiken itse, niin siinä nimenomaan kuluu aikaa ja rahaa. Aina tuotekaan ei saata olla tasalaatuinen. Juuri siksi kaikkea ei yksinkertaisesti kannata tehdä itse.
Valmis komponentti, kuten Kruunu Herkun lasagne, ei laske ravintolasi ruoan laatua. Päinvastoin, se on oikein maistuvaa ja vapauttaa aikasi ja rahasi niihin asioihin, jotka kaipaavat huomiotasi.
Toisen kokkaama ruoka maistuu monesti oikein hyvälle. Varsinkin kun se on valmistettu tehtaan sijasta ammattikeittiössä laadukkaasti ja taidolla. Sen sijaan, että keität ja kasaat kymmeniä ruokia itse, voit nostaa valmiit ruoat uuniin lämpiämään sitä mukaa kun kauppa käy. Valmistele itse vain salaattipöytä tai muut lisukkeet – ja näin lounas on katettu. Kruunu Herkulta saat avuksesi 60 kokkia ja 120 kättä – ikään kuin keittiösi jatkeeksi.
Pienessä Juvan kunnassa Etelä-Savossa on suuri keittiö, jossa Kruunu Herkku kokkaa ruoat rehdeistä raaka-aineista maku edellä. Kruunu Herkku työskentelee luotettavien ja pitkäaikaisten kumppaneiden kanssa, näin raaka-aineiden alkuperästä ja laadusta voi olla aina varma. Tuotevalikoimasta löydät kotiruokien klassikoita sekä sesonkituotteita – valkoimassa otetaan huomioon myös laktoosittomat ja gluteenittomat ruokavaliot.
Kauppias, keittiöpäällikkö, kuntapäättäjä tai tapahtumajärjestäjä, haluatko tarjota asiakkaillesi ravintolatasoista lasagnea ja muuta valmista? Tutustu lisää ja löydä parhaat ratkaisut Kruunu Herkun monipuolisesta valikoimasta!
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä