Ainekset pizzaan ja lounaaseen Ravintolatukusta

Järvenpääläisravintoloissa Bummassa ja Huvilassa pandemia-aika on näkynyt hiukan eri tavalla. Kespron Ravintolatukku-palvelu auttaa kummankin arkea.

5.4.2022

Julkaistu

Jenni Kleemola

teksti

Sami Heiskanen

kuvat

Järvenpääläisravintoloissa Bummassa ja Huvilassa pandemia-aika on näkynyt hiukan eri tavalla. Kespron Ravintolatukku-palvelu auttaa kummankin arkea.

Järvenpääläinen pizzaravintola Bumma Pizza & Bar on ollut Kespron Ravintolatukun asiakas perustamisestaan eli viime kesästä lähtien.


MN0222 Bumma pizza ja bar 001 Ravintoloitsija Jari Sirén (vas.) ja keittiömestari Toni Päivinen ovat tyytyväisiä Ravintolatukun toimituksiin. Bumma Pizza & Bar on ollut Kespron asiakas perustamisestaan lähtien.

Ravintolatukku toimittaa Bummaan suurimman osan sen tarvitsemista aineksista. Keittiömestari Toni Päivinen kertoo, että aika yhteistyökumppaneina on sujunut jouhevasti.

”Toimitusvarmuus on ollut hyvä, ja systeemi toimii. Jos jokin on mennyt pieleen, se korvataan.”

Positiivisena asiana Päivinen mainitsee sen, että Ravintolatukun valikoimaan on tullut kilokerättäviä tuotteita. Lisäksi tilausajat palvelevat ravintolaa.

”Jos aikaisemmin seuraavan päivän tilaus piti tehdä tukusta ennen kello 16, niin nykyään seuraavalle päivälle pystyy tilaamaan muistaakseni kello 22 asti. Toki tämä ei koske kaikkia tuotteita.”

Päivinen sanoo, että asiakaspalvelun kanssa pystyy aina neuvottelemaan, ja siellä ollaan yleensä hyvin asiakkaan tilanteen tasalla. Kespron yhteyshenkilö Salla Blomqvist on Päiviselle tuttu jo ajalta ennen Bummaa.

”Hän kaivaa esiin tuotteita, jotka meitä voisivat kiinnostaa sekä ehdottaa, jos jollain tuotemerkillä on tismalleen vastaava, mutta edullisempi kuin meillä käytössä oleva tuote."

MN0222 Bumma pizza ja bar 006 Bumma Pizza & Barin keittiömestari Toni Päivinen on nähnyt Bummassa vilkkaita ja rajoitusten vuoksi rauhallisempia aikoja. Tuote on kuitenkin hyväksi havaittu ja maistuva.

Toimitusvarmuus on ollut hyvä, ja systeemi toimii. Jos jokin on mennyt pieleen, se korvataan.
Toni Päivinen, Bumma

Bumma avattiin haastavaan aikaan

Bumman ravintoloitsija Jari Sirénille Kespro on tuttu yhteistyökumppani vuosien takaa. Sirénillä on Järvenpäässä kolme ravintolaa: Bumma Pizza & Bar, Ravintola Huvila sekä Tuusulanjärven rannalla sijaitseva kahvila–kioski Tervanokan Satama.

Bumma on porukan tuorein tulokas. Sirén ja yhtiökumppani Simo Räsänen miettivät pitkään, että Järvenpäähän pitäisi tehdä pizzapaikka, jolla on oma näkemys artesaanipizzasta. Taikinavaihtoehtoja testattiin pidemmän aikaa, kunnes sopiva koostumus löytyi. Pohjan päälle hyvä tomaattikastike ja täytteet laadukkaista raaka-aineista – ja Bumman sydän oli siinä.

Ajat ovat olleet haastavia uudelle ravintolalle, jolle ei ole ehtinyt muodostua tuekseen vanhaa asiakaskuntaa.

”Mutta tuote on hyvä ja maistuu ihmisille. Kun vain päästäisiin väljemmille vesille rajoitusten kanssa, niin eiköhän homma ala pelittää. Viime syksynä, kun ei ollut rajoituksia, oli tosi vilkkaita päiviä ja viikonloppuja.”

Bumma ei ole pelkkää pizzaa, vaan ravintolassa on esimerkiksi drinkkilista ja tilanteen salliessa tapahtumia. Perustamisvaiheessa omistajat pohtivat, kumman haluavat tehdä: baarin, josta saa hyvää pizzaa, vai pizzaravintolan, josta saa muutakin?

”Haluamme, että viikonloppuisin Bumma muuttuisi pizzamestasta myöhään auki olevaksi paikaksi, jossa dj soittaa levyjä. Mutta ottaa aikansa, että ihmiset mieltävät sen olevan molempia. Lisäksi markkinoiminen on pandemiatilanteessa hankalaa – kun jotain ideoi, tuleekin seuraavalle viikolle uusia rajoituksia.”

MN0222 Bumma pizza ja bar 003 Ravintoloitsija Jari Sirén (vas.) ja keittiömestari Toni Päivinen ovat tyytyväisiä Ravintolatukun toimituksiin. Bumma Pizza & Bar on ollut Kespron asiakas perustamisestaan lähtien.

Huvilan lounas tunnetaan

Jos korona-aika on haastanut Bumman alkua, pian kahdeksan vuotta toimineen Huvilan tilanne on toinen.

”Huvila on pärjännyt hienosti pandemian aikana, sillä on vanha asiakaskunta. Pandemian alussa asiakkaat oikein halusivat taistella ravintolan puolesta”, Sirén sanoo.

Jos rajoituksia ei ole ollut päällä, lounaalla on käynyt tuttuun tapaan pitkälti yli 200 ihmistä päivässä.

”Järvenpään mittakaavassa olemme varmasti kärkikahinoissa lounaan määrässä ja laadussa.”

Sirén kertoo, että Huvilan à la carte sekä lounas ovat saavuttanut Järvenpäässä vahvan aseman. Kaikki tehdään itse leipää myöten, missään ei käytetä puolivalmisteita.

”Lounaslista on aika kansainvälinen. Yhtenä päivänä saattaa olla vietnamilaista ja toisena karjalanpaistia. Keittiömestari Sami Lappalainen on tosi kekseliäs, jaksaa tutkia ja ideoida uutta.”

Huvilan à la carte -listaa päivitetään kolmisen kertaa vuodessa, sesongit huomioiden. Kahdessa kabinetissa järjestetään yksityistilaisuuksia. Niitä on suunnitteilla pari lisää rakennuksen yläkertaan. Siitä pitää vielä konsultoida Museovirastoa, sillä ravintola on noin satavuotiaassa hirsihuvilassa, joka on kuljetettu paikalle Terijoelta. Puitteet vaikuttavat myös ravintolan arkeen.

”Varasto- ja kylmätilat ovat kellarissa, missä on kapeita oviaukkoja ja sokkeloita. Sieltä kamoja kannetaan ei-niin-ergonomisissa portaissa keittiökerrokseen. Mutta salin puolella näkyy vanhaa hirsiseinää, ja vanhan talon tunnelma on plussaa”, Sirén sanoo.

MN0222 Bumma pizza ja bar 002

Moni avaa ensimmäisenä Woltin

Bummalla on nettisivuillaan pizzalle oma verkkokauppa.

”Olemme miettineet, että helposti käyttöön otettavaa verkkokauppa-alustaa voisi tarjota myös muille ravintoloille”, Jari Sirén sanoo.

Verkkokaupan kotiinkuljetukset hoidettiin ensin itse, mutta tammikuussa Bumma teki sopimuksen Woltin kanssa. Sirén sanoo suhtautuvansa kriittisesti ruoan kuriiripalveluja kohtaan, koska ne ovat ravintoloille kalliita.

Mutta siellä tuote saa näkyvyyttä. "Moni haluaa tilata ruokaa kotiin ja avaa ensimmäisenä Woltin, eikä mene ravintolan verkkosivuille. Se on myös markkinointikanava.”


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä