Gastro-messut kokosi ravintola-alan yhteen vaikeiden vuosien jälkeen

Gastro Helsinki 2022 -tapahtumassa pääosassa olivat kohtaamiset. Messukävijät ja näytteilleasettajat tapasivat toisiaan kasvotusten ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Kespron osastolla esiteltiin viime vuonna lanseerattua Ravintolatukku-palvelua.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

Gastro Helsinki 2022 -tapahtumassa vieraili 8365 horeca-alan ammattilaista ja opiskelijaa. Tapahtuma järjestettiin edellisen kerran keväällä 2020, jolloin tapahtuma jouduttiin keskeyttämään pandemian vuoksi. Alaa kurittaneiden vuosien jälkeen Gastro Helsinki toi ammattilaiset vihdoin tapaamaan toisiaan. Messuosastoilla todistettiin lämpimiä kohtaamisia ja puhuttiin bisneksestä.

”Mielestäni kokonaisuutena messujen tärkein juttu on se, että viedään yhdessä tätä alaa eteenpäin. Täällä on ollut mukana paljon alan toimijoita ja asiakkaita on ilahduttavan hyvin liikenteessä. Tällainen yhdessä tekeminen on tärkeää, jotta saadaan homma taas nousuun", kertoo Kespron markkinointijohtaja Hannu Korhonen.

”Meitä on erityisesti ilahduttanut, että messuilla on ollut paljon päättäjiä liikkeellä. Olemme päässeet keskustelemaan juuri niiden ihmisten kanssa, jotka päätöksiä tekevät. Lisäksi tunnelma on ollut todella hyvä - kaikki iloitsevat, että päästään pitkästä aikaa kohtaamaan kasvokkain”, sanoo Dietan markkinointipäällikkö Irene Lähdemäki.

loppukuva someen ja artikkeliin

”Yli kahden vuoden tauon jälkeen on ollut kiva olla messujen rennossa tunnelmassa. Olemme tavanneet asiakkaita ja kollegoita, joita ei ole päässyt tapaamaan pitkään aikaan. Toimme Gastro Helsinkiin tällä kertaa myös laajan viinivalikoimamme, ja olemme saaneet hyvin viestimme sillä läpi”, Jukka Kahri, asiakaskoulutuspäällikkö Sinebrychoffilta puolestaan kertoo.

Alan työvoimapula ja sen ratkaiseminen oli kuuma puheenaiheena Gastro-messujen ohjelmalavalla ja näytteilleasettajien osastoilla. Kespron osastolla esiteltiin monia eri ratkaisuja ravintola arjen helpottamiseksi ja kannattavuuden kehittämiseksi. Pääteemana osastolla oli Kespro Ravintolatukku -palvelu.

Kilpailut rytmittivät tapahtumaa

Gastro-messuilla kisattiin alan taidoissa. Mestarikoulu-kilpailun tarkoituksena on tuoda esille Suomen hospitality-alan oppilaitoksia ja niiden opiskelijoita sekä kasvattaa kiinnostusta ravintola-alaa kohtaan. Kahden päivän aikana käydyn kilpailun voittivat Niki Sipilä ja Jasper Juutinen Turun ammatti-instituutista. Kespro toimi Mestarikoulu-kilpailun pääyhteistyökumppanina.


Sisältö edellyttää evästeiden hyväksymisen

Jos haluat nähdä tämän sisällön, siirry evästeasetuksiin hyväksymään evästeet.

Seafood chef -kilpailu inspiroi ammattikokkeja tekemään kala- ja äyräisannoksia. Tittelin vei kotiin Ville Neulanen Ravintola Smöristä, Turusta. Kalaosaamista nähtiin myös Osterinavauksen suomenmestaruuskilpailussa, jossa parhaaksi tuomaroitiin Martin Söderström. Kalatukku E. Eriksson toimi molempien kilpailujen pääyhteistyökumppanina.

Suomen kokkimaajoukkueen osastolla käydyn epävirallisen Suomi-Viro -maaottelun, FIN-EST Gastro champion -kilpailun voitto meni Viron kokkimaajoukkueelle.

Gastro Helsinki 2024 järjestetään 13.-15.3.2024.

eriksson gastro 2022 kollaasikuva

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä