Gastropub Woolshed luottaa autenttiseen, rentoon tunnelmaan

Australialainen Gastropub Woolshed luottaa autenttiseen, rentoon tunnelmaan.

26.4.2020

Julkaistu

Pi Mäkilä

teksti

Jaakko Kahilaniemi

kuvat

Australialainen Gastropub Woolshed luottaa autenttiseen, rentoon tunnelmaan.

Juttu on kirjoitettu helmikuussa 2020 ja se on julkaistu alunperin Menu-lehden numerossa 2/2020.

Kenguruhampurilaiset, rugbykatsomo ja iloinen australialainen asiakaspalvelu eivät ole ihan sitä, mihin Helsingin päärautatieaseman kupeessa odottaisi törmäävän kirpeänä talvisena aamupäivänä. Australialaisessa Gastropub Woolshedissa on kuitenkin aurinkoinen, leppoisa tunnelma, vaikka kiireisin lounasaika on juuri käsillä ja tiskille muodostuu jonoa. Lounastarjouksessa olevat hampurilaisannokset, pihvit ja salaatit tekevät kauppansa jo seitsemättä vuotta.

Vaikka jonoa riittää nyt, ravintolan alkutaival ei ollut helpoimmasta päästä. Kun Woolshed avattiin vuonna 2013, alue oli vasta rakenteilla, eivätkä asiakkaat vielä tunteneet nykyisen keskustakirjasto Oodin vieressä sijaitsevaa korttelia.

”Meillä oli iso työ saada asiakkaat löytämään tänne. Tarjosimme tuolloin erityisesti hampurilaisia, hummeria sekä Australiasta tuotuja pihvejä”, ravintolan keittiömestari Mark Blaxall muistelee.

Woolshedin hampurilaisannos Woolshedin avokadohampurilainen sai muutama vuosi sitten mainetta ja ponkaisi ravintolan suosioon. Resepti on muuttunut vuosien mittaan, mutta klassikkoannos löytyy yhä listalta.

Ruokatrendeillä on merkitystä

Woolshedin suosio alkoi kasvaa, kun ravintolan avokadopekonihampurilainen voitti kolmannen sijan Helsingin Sanomien Gourmet Burger -kilpailussa muutama vuosi sitten.

”Kovin moni paikka ei vielä tuolloin käyttänyt avokadoa hampurilaisissa. Osuimme trendiin oikeaan aikaan, ja yhtäkkiä aloimme saada jalansijaa. Nykyisin meidät tunnetaan erityisesti hampurilaisista ja varmaankin tällaisesta rennosta tunnelmasta”, Blaxall kertoo.

Avokadoburgeri löytyy yhä ruokalistalta, mutta hummeria ei Woolshedista enää saa. Menu on muutenkin muuttunut alkuajoista.

Woolshedin kasvisruoka-annoksia Kasvisruokatrendi on kasvattanut suosiota myös australialaiskeittiössä.

”Asiakkaiden ruokailutottumukset ovat muuttuneet paljon, ja meidän on täytynyt vastata kysyntään. Vaikka olemme hampurilais- ja pihvipaikka, esimerkiksi nyt vallalla oleva kasvisruokatrendi näkyy siten, että meillä on tarjolla paljon erilaisia salaatteja, ja ruoat ovat muutenkin terveellisempiä ja vähemmän rasvaisia kuin aiemmin.”

Muutoksessa on Blaxallin mukaan pakko pysyä mukana.

”En usko, että ravintola olisi enää pystyssä, jos olisimme pysyneet ihan samanlaisina alusta saakka.”

Mark Blaxall paistamassa burgeria Kaikki annokset tehdään käsityönä tuoreista raaka-aineista, kertoo Mark Blaxall.

Woolshedissa työskentelee seitsemän kokkia, ja töitä riittäisi Blaxallin mukaan ainakin yhdelle lisää. Ravintolan omistajat ovat australialaisia, mutta muuten keittiössä ja salin puolella vallitsee Isossa-Britanniassa syntyneen Blaxallin mukaan kansainvälinen tunnelma.

”Yksi kokeista on suomalainen, pari venäläistä. Keittiössä on kaiken kaikkiaan oikein mukava fiilis, ja on tosi kiva, että kaikki voivat vaikuttaa myös ruokalistaan”, Woolshedissa tapahtumapäällikkönä työskentelevä australialaissyntyinen Jon Lawlass huikkaa pöytiä pyyhkiessään.

Blaxallin mukaan vaihtuva menu on eräänlainen valttikortti. Se houkuttelee paitsi asiakkaita myös työntekijöitä pysymään.

”Meillä kuka vain työntekijöistä voi tehdä ehdotuksia ruokalistaan. Testaamme ehdotukset, ja jos ne toimivat, ne voidaan hyvin ottaa käyttöön. On tosi tärkeää, että kokit pääsevät ajattelemaan itse. Työ on silloin paljon mielekkäämpää.”

Ravintolan australialainen tausta näkyy vahvasti

Muutaman tunnin kuluttua lounasaika on ohi, ja ravintola täyttyy after work -lasillisille saapuvista asiakkaista. Jos jossain päin maailmaa pelataan illalla rugbya, sitä kokoonnutaan seuraamaan ruudulta juuri tänne.

Jon Lawlass laskemassa olutta hanasta Woolshedissä työskentelevän Jon Lawlassin mukaan ravintolassa viihtyvät niin paikalliset, turistit, illanviettoporukat kuin lapsiperheetkin.

”Asiakaskunta on tosi moninainen, ja tarkoituksena on, että ihan kaikki ovat meille tervetulleita. Asiakkaina on niin helsinkiläisiä lapsiperheitä kuin expatteja, jotka tulevat porukalla katsomaan tv:stä rugbya, futista, jääkiekkoa tai vaikka krikettiä”, Lawlass kertoo.

Vaikka australialaisuus ja siihen kuuluva vieraanvaraisuus näkyvät niin menussa, ravintolan sisustuksessa kuin tunnelmassakin, Mark Blaxall uskoo, ettei se yksinään selitä suosiota.

”Meitä varmasti pidetään aussipubina ja -ravintolana, mutta uskon, että moni tulee tänne ihan jo siksi, että täältä saa kohtuuhintaan tosi hyvän, ison annoksen. Menu ei ole mitenkään eksklusiivinen, mutta kaikki raaka-aineet ovat tuoreita. Teemme itse burgerit ja marinadit ja jauhamme itse lihat”, fine dining -ravintoloissakin työskennellyt Blaxall kertoo.

Australialaisia varoituskylttejä Australia näkyy vahvasti Woolshedin sisustuksessa.

Woolshed on käyttänyt Kespron tuotteita alusta saakka, Blaxallin mukaan juuri siksi, että laadukkaat ruoka-annokset vaativat tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet.

”Kespron valikoima on iso, ja tuotteiden tilaaminen on tehty helpoksi.”

Woolshedin kyltti Woolshedin periaatteena on tarjota raikasta ja laadukasta ruokaa edullisesti.

Ravintola tekee hyvää

Woolshedin ulkoasu on pysynyt melko samana vuosien varrella, mutta ruokalistan lisäksi moni muu asia on kokenut murroksen. Lawlassin mukaan kyse on pienistä yksityiskohdista: alkuaikoina ravintolassa kuultiin usein livemusiikkia, nyt bändejä pyydetään paikalle vain erityistilanteissa.

Erityistilanteita tosin riittää: esimerkiksi helmikuun alussa ravintolassa kerättiin rahaa Australian maastopalojen uhreille.

”Osa päivän tuotosta meni suoraan hyväntekeväisyyteen. Paikalla oli dj, osa työntekijöistä tuli vapaaehtoisesti paikalle ja asiakkaat pystyivät tekemään lahjoituksia hyvään tarkoitukseen”, Lawlass kertoo.

Tempaus ei Blaxallin mukaan ollut ainutlaatuinen. Woolshed tukee vuosittain myös helsinkiläistä rugbyjoukkuetta sekä muita urheilujoukkueita.

”Ehkä sekin erottaa meidät muista: Suomessa ei taida olla tapana, että ravintolat osallistuisivat hyväntekeväisyyteen. Me kaikki täällä pidämme siitä, että voimme kokeilla erilaisia asioita ja järjestää erilaisia tempauk­sia. Ne eivät kuitenkaan saa olla pääjuttu. Tärkeintä on, että ruoka on hyvää, tuoretta ja riittävän simppeliä”, Blaxall pohtii.

Gastropub Woolshed

  • Avattu vuonna 2013
  • Omistajat: Justin Cave ja Joseph Samson
  • Ravintola on auki maanantaista sunnuntaihin
  • Woolshed toimii myös Turussa
  • www.woolshed.eu

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä