Hospis toimi vedenjakajana uuden ja vanhan ajan välillä

Kespron blogissa Otto Heinonen: ”Korona käsiteltiin henkisesti Hospitality Forumissa. Nyt koko ala suuntaa eteenpäin uusina aseinaan ammattitaidon arvostuksen kehittäminen, vastuullisuus ja moderni johtajuus.”

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

Hospitality Forum kokosi tällä viikolla matkailu-, majoitus- ja ravintola-alan päättäjät ja vaikuttajat jälleen yhteen Finlandia-talolle. Poikkeuksellisen tapahtumasta teki se, että suurelle osalle tapahtuma oli ensimmäinen yleisötilaisuus kahteen vuoteen ja ylipäätään ravintola-alan ammattilaisten ensimmäisiä tilaisuuksia, jotka voitiin järjestää ilman massiivisia turvatoimia.

MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi kertoi edunvalvonnallisesta työstä, jota on pandemia-aikana tehty ankarammin kuin koskaan. Todettiin tosiasiat: ravintola-alan hätään ei reagoitu poliittisella tasolla riittävästi, eikä poliittisessa päätöksenteossa huomioitu alan tarpeita. Lappi kuitenkin totesi tilanteen parantuneen, kun viimeisiä ravintolarajoituksia saatiin purettua poliittisesti nopealla prosessilla lokakuun alussa. Koronapassin tuloa rajoitusten tilalle ala odottaa kuumeisesti, mutta lainsäädäntövalmistelu on Lapin mukaan venynyt suhteettomasti ottaen huomioon passin akuutin tarpeen.

OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio kertoi seminaariyleisölle uuden ajan organisaation johtamisesta. Ritakallion pääteesit olivat luottamuksen lisääminen ja vastuun jakaminen organisaatiokaavion alaportaille asti. Sen lisäksi myös johtamisen rakenteita on selkeytettävä. Matriisiorganisaatiot- ja johtajat eivät vastaa enää tämän päivän menestyvän ja ketterän yrityksen tarpeisiin, kun päätöksenteon rakennetta yksinkertaistetaan.

Ravintola-alan keskeinen ongelma tällä hetkellä on osaavan työvoiman saatavuus. Tähän liittyviä haasteita käsiteltiin niin seminaarin paneelikeskustelussa kuin Baronan toimialajohtaja Mikael Nuotion puheenvuorossa. Niin ikään todettiin johtamisen kehittämisen olevan yksi keskeisimpiä toimenpiteitä, jolla edes nykyiset ravintola-alan osaajat saadaan pidettyä alalla. Ravintola-ala on kipeästi uudelleenbrändäyksen edessä – jos ala ei voi kilpailla palkoilla, on sen pystyttävä kilpailemaan ylivertaisella työntekijäkokemuksella. Oman henkilökunnan hyvinvointiin panostaminen on parasta markkinointia, koska hyvä työntekijäkokemus näkyy ja kuuluu kauas.

Megatrendeistä, vastuullisuudesta ja matkailusta seminaariyleisölle luennoi Futuristi Elina Hiltunen ja löytöretkeilijä Pata Degerman omissa puheenvuoroissaan. Matkailu ei tule loppumaan vaan lisääntymään, mutta samalla se aiheuttaa järkyttäviä paineita maapallon kestävyydelle. Matkailu siirtyy pakon sanelemana ilmasta raiteille. Keskeinen viesti oli, että matkailun keskiössä toimivan ravintola-alan tulee myös vakavasti pohtia, miten omaa liiketoimintaa voi kehittää toisaalta tulevaisuuden kuluttajatarpeisiin vastaavaksi että entistä vastuullisemmaksi.

Maailman ja Suomen talouden näkymiin seminaariyleisön johdatti Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju. Elämme nousukautta, ja talouskasvu siirtyy palveluiden kuluttamiseen. Vaikka korona on selätetty, maalasi Kangasharju myös synkempää tulevaisuudennäkymää – kestääkö Suomen talouskasvu, jos emme saa taloutemme rakenteita muutettua liberaaleimmiksi.

Uudenlaisten ajatuksien imuroimisen ja verkostoitumisen lisäksi Hospis toimi eräänlaisena hyvin konkreettisena vedenjakajana uuden ja vanhan ajan välillä. Ylipäätään yhteen kokoontumisen mahdollistuminen kieli itsessään siitä, että korona saatiin summattua ja käsiteltyä henkisesti Hospitality Forumissa. Sen sijaan, että haasteisiin olisi jääty märehtimään, nyt koko ala suuntaa eteenpäin uusina aseinaan ammattitaidon arvostuksen kehittäminen, vastuullisuus ja moderni johtajuus.

Näillä eväillä alan on hyvä jatkaa. Valinnasta täydet pisteet tapahtuman tematiikan ja ohjelman rakentajille.

blogikuva 2021 otto heinonen
Otto Heinonen
Viestintäpäällikkö
Kespro

Kespro toimii yhteistyökumppanina Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n Hospitality Forumissa.

P.S. Uuden ajan alkamisesta kertoo myös exponentiaalisesti noussut kiinnostus järjestää jälleen pikkujouluja. Kespron tuore tutkimus kertoo 71 prosenttia suomalaisista osallistuvan pikkujouluihin, jos sellaiset paikan päällä järjestetään. Lue lisää tutkimuksestamme.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä