Kespron Jyväskylän noutotukun uudistusremontti valmis

Ravintoloita ja muita foodservice-alan toimijoita palvelevan Kespron Jyväskylän noutotukun mittava uudistusremontti on valmistunut. Tukku palvelee nyt täydellä teholla Jyväskylän seudun vähitellen elpyvää ulkona syömisen markkinaa.

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

”Viimeisetkin työt tukussa saatiin valmiiksi juhannuksen kynnyksellä ja uudistunut tukku pystyy palvelemaan nyt täydellä teholla seudun foodservice-asiakkaita. Ilahduttavasti asiakaskäynnit ovat kasvaneet vähitellen kesäkuun aikana ulkona syömisen markkinoiden jälleen avautuessa”, kertoo Kespron Keski-Suomen alueen myyntipäällikkö Pentti Toivola.

”Tukun täydellinen remontti tehtiin kreivin aikaan, sillä pitkällä aikavälillä näemme Jyväskylän ja lähiseudun ulkona syömisen markkinan kasvavan. Uusia ravintolayrittäjiä nähdään yhä enemmän kaupungin ravintolatarjonnan monipuolistuessa”, jatkaa Toivola.

Uusi tukku valmistui käyttöön poikkeuksellisessa tilanteessa, mutta kevään koronakriisi ei viivästyttänyt remonttia. Tukun remontti aloitettiin vuoden alussa ja remontin aikana tukku pystyttiin pitämään auki jokaisena tavanomaisena asiointipäivänä. Avajaisjuhlallisuuksien mahdollisuutta katsotaan myöhemmin syksyllä ja tilanteen niin salliessa.

Energiaystävällisempi tukku – merkittävää energiansäästöä

Remontissa uusittiin koko tukun valaistus energiatehokkaammaksi LED-valaistukseksi. Tukun jäähdytys- ja kylmälaitteistot muutettiin energiatehokkaampiin malleihin. Jäähdytyksestä tuleva hukkalämpö hyödynnetään merkittävästi aikaisempaa paremmin energianlämpöpumpuilla, ja muutoksen seurauksena kiinteistön lämmitykseen käytettävän energian tarve vähenee vähintään puolella.

K-ryhmä on sitoutunut kansainvälisten ilmastokokousten tavoitteisiin hillitä ilmaston lämpenemistä. Tukkujen energiatehokkuuden kehittäminen on keskeinen osa Kespron työtä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Jyväskylän tukussa nyt toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet säästävät vuositasolla energiaa noin 533 MWh ja CO2-päästöjä noin 87 tonnia.

Remontissa lähes kaikki tukun pinnat uusittiin lattioita myöten. Myös tukun hyllyt ja muut kalusteet uusittiin, ja lisäksi tukun toimistotilat kunnostettiin.

Tukun pohjakartta uudistettiin siten, että sekä asiakkaiden että työntekijöiden on miellyttävämpää ja ergonomisempaa asioida ja työskennellä. Tuotteiden uusitun hyllysijoittelun avulla tukussa asiointi on nyt myös nopeampaa.

Kespron Jyväskylän noutotukussa työskentelee 41 työntekijää. Noutotukku sijaitsee Seppälässä, osoitteessa Vasarakatu 13, Jyväskylä.

Turvallisuuteen kiinnitetään erityishuomiota

Uudistuneessa tukussa noudatetaan turvallisen asioinnin ohjeistusta. Sekä asiakkaiden että henkilökunnan ei pidä tulla sairaana tukkuun. Henkilökunta noudattaa tehostettua käsihygieniaa ja myös asiakkaita pyydetään huolehtimaan käsihygieniasta, tarjolla on käsidesiä ja käsineitä tukussa asiointiin. Lisäksi tukussa muistutetaan turvavälistä ja oikeista yskimistavoista sekä suositellaan kortti- ja lähimaksamista. Tukussa ylläpidetään tehostettua ylläpitosiivousta, joka kohdennetaan erityisesti kosketuspintoihin.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä