Kespron Rovaniemen noutotukku aukeaa uudessa osoitteessa

Rovaniemen uusi noutotukku avaa ovensa Eteläkeskuksessa 3. kesäkuuta. Uusi tukku palvelee entistä paremmin Lapin ravintola- ja matkailualan toimijoita rajoitusten poistuessa ja matkailusesongin jälleen käynnistyessä.

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

”Remontti ja muuttovalmistelut sujuivat aikataulussa ja uudessa tukussa asiakkaiden palvelu alkaa heti aamulla 3. kesäkuuta. Koronatilanteesta johtuen suuria avajaisjuhlallisuuksia emme kuitenkaan järjestä”, kertoo Kespron Lapin myyntipäällikkö Markku Kallinen.

”Vaikka koronavuodet ovat tehneet hallaa Lapin ravintola- ja matkailualalle, Kesprossa uskomme Lapin merkityksen Suomen matkailuviennissä olevan merkittävä ja sen rooli tulee kasvamaan vuosi vuodelta. Tämän lisäksi ulkona syömisen suosio myös Pohjois-Suomessa jatkaa kasvuaan”, Kallinen sanoo.

”Koko Lappia palveleva Rovaniemen noutotukku pystyy nyt entistä paremmin vastaamaan Lapin matkailuyrittäjien yhä muuttuvampiin ja dedikoiduimpiin tarpeisiin. Osaltamme haluamme mahdollistaa Lapin matkailutoimijoita menestymään ja kasvamaan entistäkin suuremmiksi matkailun palautuessa”, kertoo Kallinen.

Uuden ajan energiatehokas tukku

Uusi tukku on pinta-alaltaan noin 2500 m² ja se on 1000 m² suurempi vanhaan verrattuna. Eniten kasvoivat tukun kylmätilat, jolloin tukun asiakkaille on tarjolla entistä runsaampi tuoretuotteiden valikoima.

Noutotukun kiinteistön tiloissa tehtiin täydellinen energiaremontti. Remontissa uudistettiin kaikki tuotteiden jäähdytykseen liittyvät toiminnot sekä tukun valaistus.

Energiaremontin myötä energiansäästöä arvioidaan saavutettavan vuositasolla 682 MWh. Energiansäästö vastaa kahden K-Supermarketin vuotuista energiankulutusta, kun keskimääräinen K-Supermarket kuluttaa energiaa 340 MWh vuodessa.

Erinomaiset liikenneyhteydet uuteen tukkuun

Uusi noutotukku sijaitsee vanhoissa K-Supermarketin tiloissa osoitteessa Teollisuustie 1. Tukku sijaitsee näkyvällä paikalla valtatien 4 varrella ja sinne on helppo saapua kaikilta Rovaniemeen johtavilta väyliltä. Eteläkeskuksen liikekiinteistö on Keskon omistama ja kiinteistön pysäköintialue mahdollistaa uudelle tukulle runsaat pysäköintimahdollisuudet.

Rovaniemen noutotukku on Kespron noutotukuista pohjoisin ja palvelee koko Lapin asiakaskuntaa sekä toimitus- että noutoasiakkuuksissa. Kespron Rovaniemen vanha tukku osoitteessa Vierustie 18 sulki ovensa 1. kesäkuuta.

ensimmäinen asiakas Jarkko Niemi Lapin Turkoosi

Kuva: klo 07.00 uuteen tukkuun saapui ensimmäinen asiakas, Lapin Turkoosi Oy:n Jarkko Niemi. Hänet huomioitiin Kespron oman maahantuonnin shampanjalla.

Rovaniemi Kespro sisäänkäynti

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä