Rovaniemen noutotukku muuttaa suurempiin tiloihin ja tekee energiaremontin

Kespron Rovaniemen noutotukulle valmistellaan uusia suurempia tiloja. Uuden tukun pinta-ala kasvaa lähes 70 prosenttia entiseen verrattuna. Arvioitu valmistumis- ja avauspäivä on alkukesästä 2021.

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

”Lapin matkailun merkitys Suomen matkailuviennissä on merkittävä ja se on vahvistunut vuosi vuodelta. Pitkällä aikavälillä ulkona syömisen ja palveluiden kulutuksen trendi jatkaa kasvuaan niin maailmalla, Suomessa kuin Lapissakin”, kertoo Kespron aluejohtaja Osmo Pyhtinen.

Rovaniemen noutotukku on Kespron noutotukuista pohjoisin ja palvelee koko Lapin asiakaskuntaa sekä toimitus- että noutoasiakkuuksissa.

”Vaikka nyt elämme pohjoisen foodservice-markkinassa kasvusuuntauksesta poikkeavaa aikaa, uskomme tilanteen tulevina vuosina palautuvan myönteiselle kehitysuralle. Tämän myötä tarvitsemme Kesprolle suuremmat tilat Rovaniemellä”, jatkaa Pyhtinen.

Sijainti hyvien liikenneyhteyksien päässä

”Uusi Rovaniemen noutotukku sijoittuu Rovaniemen Eteläkeskuksen liikekiinteistöön entisen K-Supermarketin paikalle. Kiinteistö muutetaan Kespron asiakkaiden käyttöön ja remontoimme sinne nykyaikaisen energiatehokkaan tukun. Näin pystymme parantamaan valikoimiamme ja vastaamaan vielä herkemmin asiakastarpeisiin. Kartoitamme uutta tukkua silmällä pitäen nyt asiakkaidemme kehitysideoita ja valikoimatoiveita, kertoo Pyhtinen.

Uusi noutotukku tulee olemaan pinta-alaltaan noin 1000 m² suurempi nykyiseen verrattuna, kokonaispinta-alan ollessa noin 2500 m². Suurin tilan kasvu kohdistuu kylmätiloihin ja mahdollistaa tarjolle entistä runsaamman tuoretuotteiden valikoiman.

Uusi tukku sijaitsee näkyvällä paikalla valtatien 4 välittömässä läheisyydessä ja sinne on helppo saapua kaikilta Rovaniemeen johtavilta väyliltä.

Energiankulutus vähenee kahden K-Supermarketin verran

Kespron noutotukun muuttaessa uusiin tiloihin sen käyttämissä toiminnoissa suoritetaan täydellinen energiaremontti. Remontissa uudistetaan esimerkiksi kaikki tuotteiden jäähdytykseen liittyvät toiminnot sekä tukun valaistus.

Energiaremontin myötä energiansäästöä arvioidaan saavutettavan vuositasolla 682 MWh. Energiansäästö vastaa kahden K-Supermarketin vuotuista energiankulutusta, kun keskimääräinen K-Supermarket kuluttaa energiaa 340 MWh vuodessa.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä