Kuukauden erikoisolut: Mattsson Grapefruit Sour Ale 4,4%

Panimo Mattssonin juttu on täydellisen oluen tavoittelu. Se näkyy jatkuvana pyrkimisenä parempaan, sinnikkäänä yrittämisenä ja uuden oppimisena. Kesällä 2017 pitkä uurastus palkittiin, kun pieni itsenäinen panimo pistettiin pystyyn Hartwallin tiloihin.

Julkaistu

Teksti

Kaupallinen yhteistyö: Hartwall/Panimo Mattsson

Kuvat

Hartwall, Adobe Stock

Intohimolla tehty

Nyt Mattssonilla työskentelee oman panimomestarin lisäksi kourallinen erikoisoluisiin hurahtanutta panimoväkeä. Oluiden tekemisen periaate Mattssonilla on alusta alkaen ollut yksinkertainen: osaavissa käsissä huipuista raaka-aineista hyvillä laitteilla tehtynä syntyy hyvää olutta, ja tekemällä opitaan koko ajan uutta.

”Mielestäni oluen teosta tulee taidetta, kun ennakkoluulottomuus, luovuus ja rohkeus yhdistyy taitoon ja tekniikkaan. Olemme tosi ylpeitä siitä, että olemme rakentaneet erikoisolutpanimon Lahteen. Haluamme olla kehittämässä suomalaista olutkulttuuria ja yhä erilaisempia olutnautintoja suomalaisille oluenystäville”, kertoo Turkka Hirvonen, oluiden markkinointipäällikkö.

Raaka-aineista ei tingitä

Mattsson on kunnianosoitus kotikulmilla Lahdessa toimineelle olutvaikuttajalle ja Oy Mallasjuoma Ab:n perustajalle Henrik Mattssonille (1838-1922). Paikallisuus on toiminnassa muutenkin tärkeää, sillä oluiden ainekset tulevat pääosin panimon läheltä Päijät-Hämeestä. Nimi ammentaa historiasta, mutta katse on tiukasti tulevaisuudessa – seuraavassa maukkaassa Mattsson-oluessa.

”Hyvät raaka-aineet ovat asia, joista en tingi. Ilman niitä ei saada hyvää olutta aikaiseksi. Minulle on tärkeää se, että Mattssonin raaka-aineet tulevat läheltä. Voin luottaa siihen, että ne ovat puhtaita, laadukkaita ja suomalaisten tekemiä”, toteaa Mattssonin panimomestari Hannele Alakarhu.

”Koen maut hyvin visuaalisesti. Näen ne väreinä ja muotoina. Saan inspiraatiota raaka-aineista, musiikista, väreistä ja ihmisistä”, kuvailee Hannele. ”Panimomestarina näen tosi paljon vaivaa, että oluen maku ja hienot aromit olisivat kohdallaan. Parhaimmillaan maku on kuitenkin vasta, kun olut nautitaan hyvässä seurassa ja oikein tarjoiltuna”.

Kk erikoisolut Mattsson Grapefruit Sour Ale 1500x600

Greippi ja sitruuna piristävät hedelmäisessä Grapefruit Sour Alessa

Hapanoluet ovat olleet kasvava trendi Suomessa muutaman vuoden ajan. Lähes kaikilla suomalaisilla pienpanimoilla on valikoimassaan sour-oluita. Mattssonin tämän vuoden uutuus Grapefruit Sour Ale 4,4% on vaaleankeltainen ja hedelmäinen Wheat Sour Ale, jonka pirteässä maussa nipistää kirpsakka greippi ja raikas sitruuna. Olut, joka kihelmöi kielellä jo ennen ensi siemausta. Parhaiten Grapefruit Sour Ale yhdistyy kevyiden ruokien kuten kalan ja salaattien kanssa.

Kuukauden erikoisolut elokuu 292246390 1500x1000

Mattssonin koko ajan kasvava valikoima on pantu varta vasten intohimoisille oluen ystäville, joilla on vaativa maku.

Kuukauden erikoisolut elokuu Mattsson oluet 1500x1000 Panimo Mattsonin valikoimasta löytyy eri oluttyyppejä. Grapefruit Sour Alen lisäksi muun muassa Enigma IPA, Admiral Imperial Porter ja Motueka Lager. Tuotteet ovat saaneet tänä keväänä uusitut etiketit, joista on selkeästi löydettävissä oluen valmistuksessa käytetyt humalat.

Kuukauden erikoisolut -artikkelisarja vie mukanaan oluiden maltaiseen maailmaan! Esittelemme joka kuukauden alussa eri oluen, juttusarjassa on mukana tuotteita laajasti eri oluttyypeistä. Tutustu erikoisoluiden koko valikoimaamme Kespronet-tilauskanavassa, jossa voit tarkastella tuotteita oluttyypeittäin ja alkuperämaan mukaan listattuna.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä