Entistä katteellisempi lounas

Satokauden parhaita raaka-aineita hyödyntämällä lounasruoassa käytettävän lihan määrää voidaan vähentää ja annoksesta saatavaa katetta nostaa. Tarjoa entistä katteellisempi lounas!

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

2020-luku on ollut koko maailmalle, mutta erityisesti ravintola-alalle haastavaa aikaa. Tulevaisuuden ennustaminen on yhä vaikeampaa, sillä pandemian ja sodan lisäksi ilmastonmuutos on globaalisti ruokatuotantoon vaikuttava uhka. Oman liiketoiminnan on kyettävä mukautumaan muutoksiin hyvinkin ketterästi.

WWF:n mukaan isoin ruokaan liittyvä ympäristöteko on korvata vähintään osa lihasta kasviksilla. Lihan määrää voidaan vähentää asiakkaan sitä edes huomaamatta pienentämällä liha-annosten kokoja sekä suosimalla ruokalistoilla laatikkoruokia. Niissä lihan määrä on kohtuullinen suhteessa kasvisten määrään, ja ruoissa voidaan käyttää edullisempia ruhonosia. Näin ruoasta saatavaa katetta pystytään nostamaan laadusta tai asiakastyytyväisyydestä tinkimättä.

MN0522 Lounas-Kasvata katetta vihanneksilla 001 Lasagne on ruokalajien moniottelija. Lihan korvaaminen kasviksilla on paitsi kustannustehokasta, myös ravitsemussuositusten mukaista.

Ennakoi tuleva tarve lounaalla

Lasagne on yksi suomalaisten rakastamista lounasruoista. Italialaisessa klassikossa jauhelihan määrän voi puolittaa kasviksia lisäämällä ilman, että asiakkaat edes huomaavat muutosta. Kylmävalmistus sopii kypsästä jauhelihasta ja valmiista komponenteista koottavalle lasagnelle. Tällöin ainekset vain kootaan kerroksittain pakkeihin, siirretään kylmään vetäytymään ja kypsennetään tarjolle tarpeen mukaan.

Resepti: Kylmävalmistettu lasagne

Ostoslistalle:

Valmista näin:

  1. Sekoita sulatetut vihanneskuutiot, tomaattikastike ja jauheliha.
  2. Laita voideltuun GN-astiaan kerroksia lasagnelevyistä, tomaatti-jauheliha-kasviskastikkeesta ja bechamelkastikkeesta. Juustoa voi laittaa kerroksien väleihin tai päälle.
  3. Lasagnen kokoaminen tehdään kylmänä ja kylmistä raaka-aineista.
  4. Lasagne säilyy yön yli jääkaapissa kelmutettuna. Tarjoilupäivänä lasagne kypsennetään uunissa.



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä