Huippulaadukas ja vastuullinen Magnum-jäätelö

Herkullisen Magnum-jäätelön raaka-aineet ovat sekä huippulaadukkaita että vastuullisia.

Tuija Holttinen

teksti

Unilever

kuvat

Herkullisen Magnum-jäätelön raaka-aineet ovat sekä huippulaadukkaita että vastuullisia.

Magnum-jäätelö on kehitetty aikuiseen makuun. Paksun suklaakuoren ja täyteläisen jäätelön luoma makuyhdistelmä on syntisen hyvää. Hemmotteluherkusta voi nauttia hyvällä omallatunnolla, sillä Unileverillä huolehditaan siitä, että valmistamisessa muistetaan myös vastuullisuus.

– Magnumin tunnistettava, pelkistetty makukokonaisuus, pehmeä jäätelö ja lohkeava suklaa, on klassikkoyhdistelmä, josta pidetään kiinni. Se, että käyttämämme kaakaopavut, vanilja ja mantelit ovat vastuullisesti tuotettuja, ei ole vaatinut kompromisseja. Raaka-aineet ovat sekä parhaita mitä markkinoilla on että ehdottomasti vastuullisia, Magnum tuotepäällikkö Juho Mikkonen kertoo.

– Myös Magnumin pyökistä valmistetut jäätelötikut on tuotettu kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti.

Lohkeava suklaa ja pehmeä jäätelö

Unilever on globaali yritys, jonka maailmanlaajuinen jäätelötuotanto on määrinä mitattuna valtava. On selvää, että konserni tarvitsee myös melkoisen määrän kaakaota jäätelöidensä suklaakuorrutteisiin. Koko maailman vuosittaisesta kaakaotuotannosta Magnum-tuotteiden valmistamiseen käytetään yksi prosentti.

– Norsunluurannikon ja Ghanan vastuullisesti tuotetuista kaakaopavuista valmistuu Magnumin tunnusmerkiksi noussut paksu, lohkeava suklaakuori. Kaakaopavun hedelmät poimitaan käsin, ja papujen maku fermentoituu auringon lämmössä upean aromikkaaksi, Juho Mikkonen sanoo.

Sama täyteläisyys on Madagaskarilla kasvavassa vaniljassa, jonka viljely on pitkälti käsityötä. Kukat jopa pölytetään ihmisvoimin. Saaren pohjoisosissa kasvava herkkä ja herkullinen vanilja vaatii paljon käsityötä. Unilever on aloittanut vaniljatoimittajansa sekä Pelastakaa Lapset -järjestön kanssa yhteistyön, jolla tuetaan sekä viljelijöitä että alueen koko yhteisöä.

Juho Mikkonen kertoo vastuullisuuden olevan luonteva osa-alue Unileverillä kaikessa toiminnassa.

Magnum Bomboniera -jäätelökonvehti kahvikupin vierellä

Sertifioidut raaka-aineet

– Haluamme kertoa myös asiakkaillemme, mistä maut ja raaka-aineet tulevat – ja etenkin Magnum-jäätelön kohdalla – miksi niistä myös maksamme vähän enemmän. Sertifioituja raaka-aineita käyttämällä voimme olla omalta osaltamme tekemässä osuutemme siinä, että tuotanto on vastuullista. Opetamme kestävää maanviljelyä ja tuemme lasten ja nuorten koulutusta. Työolojen turvallisuutta valvotaan ja parannetaan jatkuvasti. Teemme parhaamme, että meidän tuottamamme herkut tekevät kaikille hyvää.

magnumfinland.fi

Magnum-nautintoja

  • Klassinen Magnum on perinteinen, iso puikko.
  • Pienet Magnum Mini -puikot sellaisenaan tai pikku annokseksi tuunattuna.
  • Magnum Bomboniera -jäätelökonvehdit kahvipöytään tai jälkiruoaksi.
  • Magnum-jäätelöä on saatavissa myös 440 ml:n purkeissa.

Maailman suurin jäätelöbrändi tunnetaan paksusta, lohkeavasta suklaakuorrutteestaan ja samettisen pehmeästä vaniljajäätelöstä valmistetaan vain parhaista, vastuullisesti tuotetuista raaka-aineista.