Osaaminen ruokaturvallisuudesta voi vaihdella paljonkin – helpota perehdytystä moderneilla työvälineillä

Kespron blogissa Juuli Vieri: ”Osaajapulan vaivatessa ravintola-alaa ja työntekijöiden vaihtuessa vuorosta toiseen, on sujuva perehdytys tärkeää niin työn mielekkyyden kuin ruoka- ja asiakasturvallisuuden kannalta.”

Julkaistu

Teksti

Juuli Vieri

Kaupallinen yhteistyö

Nokeval

Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa olet vuokratyöntekijänä töissä vieraassa keittiössä tuntemattomien työntekijöiden kanssa. Sinulta odotetaan täyttä työpanosta, vaikka kukaan ei ehdi kertomaan kyseisen ravintolan työprosesseja, saati neuvomaan, mitä pitäisi tehdä.

Esimerkki on hieman kärjistetty, mutta näinkin on tapahtunut.

Ravintolan vakiotyöntekijöille tilanne ei ole sen helpompi. Uutta työkaveria haluaisi auttaa, mutta kaiken kiireen keskellä myös oma tontti tulisi hoitaa, jotta toiminta pyörii ja asiakkaat pysyvät tyytyväisinä. Ravintoloitsijalle tilanne on kriittinen liiketoiminnan lisäksi myös työnantajakokemuksen näkökulmasta. Miten pitää sekä asiakkaat että työntekijät tyytyväisinä? Osaajapulan vaivatessa ravintola-alaa ja työntekijöiden vaihtuessa vuorosta toiseen, on sujuva perehdytys tärkeää niin työn mielekkyyden kuin ruoka- ja asiakasturvallisuuden kannalta.

NSnappy tyontekijan perehdytyksen apuna paakuva 1500x1000px

Osaajapulan vaivatessa ravintola-alaa ja työntekijöiden vaihtuessa vuorosta toiseen, on sujuva perehdytys tärkeää niin työn mielekkyyden kuin ruoka- ja asiakasturvallisuuden kannalta. Koko alan houkuttelevuuden kannalta on ylipäätään tärkeää, että työnantaja kykenee tarjoamaan henkilöstölleen hyvät työolot, kuten kattavan perehdytyksen, turvallisen työympäristön, välittävän esihenkilön, toimivan vuorovaikutuksen sekä modernit työvälineet.

Hyvät työolot perehdytyksestä välineisiin mahdollistavat myös keskittymisen ravintolan päätoimintoihin eli ruoanvalmistukseen ja asiakaspalveluun. Miten siis tehdä perehdytyksestä jokaista osapuolta tukeva prosessi ja vieläpä kustannustehokkaasti?

Säästä kaikkien aikaa sujuvoittamalla rutiinitehtävien perehdytystä

Ammattikeittiön arki sisältää lukuisia rutiinitehtäviä, joiden jakaminen työntekijöiden kesken tulisi olla mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Digitaalisten palveluiden avulla voidaan huolehtia vastuiden jaosta niin, että kenellekään ei ole epäselvää, mitä rutiinitehtäviä oman vuoron aikana tulee suorittaa ja miten ne tehdään ravintolan ohjeiden mukaan.

NSnappy-omavalvontapalvelu on digitaalinen työkalu, joka auttaa säästämään ammattikeittiöiden aikaa sujuvoittamalla omavalvonnan ja muiden keittiön rutiinitehtävien hoitamista. Palvelu ohjeistaa vakio- ja vuokratyöntekijöitä tehtävien suorittamisessa ravintolan määrittelemällä tavalla, jolloin ruokaturvallisuudesta huolehtiminen on osa ravintolan laatujärjestelmää. Digitaalisuus vähentää perehdyttäjän muistikuormaa.

Reaaliaikaista tietoa

Päivittäiset omavalvonnan tehtävät, kuten lämpötilamittaukset ja siivoustehtävät, ovat NSnappy-palvelussa kaikkien näkyvillä - myös keittiöön ensimmäistä kertaa saapuneen tuuraajan. Hän näkee palvelusta selkeän listan suorittamatta olevista tehtävistä. Helppokäyttöiseen palveluun määriteltyjen tehtävien ja niiden suorittamisohjeiden avulla tuuraaja pesee uunin, pyyhkii työtasot ja varmistaa annoksen sisälämpötilan oikealla tavalla.

NSnappy tyontekijan perehdytyksen apuna siivoustehtava 1500x1000px

Tuuraaja kuittaa tehtävät tehdyksi NSnappyyn, jonka jälkeen keittiön vastuuhenkilöllä on reaaliaikainen tieto siitä, että kaikki on kunnossa. Selkeät ja yhteneväiset ohjeet kaikille työntekijöille auttavat varmistamaan, että tehtävät suoritetaan tasalaatuisesti, oli tekijänä kuka tahansa.

Tulokkaalle jää mielikuva ja kokemus siitä, että ravintola tarjoaa työntekijöilleen modernit työvälineet sekä huolehtii ruokaturvallisuudesta johdonmukaisesti ja säädöksiä noudattaen - helpottaen samalla myös työntekijöiden arkea. Vakituisten työntekijöiden ei tarvitse perehdyttää muistinvaraisesti uusia työntekijöitä, kun digitaalinen palvelu toimii perehdytyksen tukena.

Ravintoloitsija tukee palvelun avulla paitsi työntekijöidensä arkea, myös helpottaa johtamista, tiedonjakoa ja omavalvonnan tehtävien seurantaa. Lisäksi NSnappy-palvelun automaattiset hälytykset kertovat, jos jokin asia vaatii häneltä välitöntä reagointia.

Lopuksi, digitaalinen omavalvonta on…
• keino sujuvoittaa työprosesseja ajantasaisten tehtävälistojen ansiosta
• kanava tiedonkulkuun ja ohjeiden jakamiseen yhteneväisesti kaikille työntekijöille
• työkalu tiedolla johtamiseen

Kespron asiakkaana otat NSnappy-omavalvontapalvelun käyttöösi markkinoiden parhailla eduilla! Tutustu NSnappy-palveluun.

Kespro syyskuu2023 JuuliVieri 1500x1000px

Juuli Vieri
koulutuspäällikkö
Nokeval Oy

Kirjoittajalla on vuosien kokemus ravintola-alalta monipuolisissa tehtävissä. Esihenkilötehtävissä Vieri on ollut muun muassa perustamassa toimipisteitä sekä vastannut työntekijöiden perehdyttämisestä. Ravintola-alan arjen helpottaminen on Vierin intohimo. Työssään kouluttajana hänelle on palkitsevinta se, kun saa oppijan oivaltamaan asioita.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä