Pääsiäiseksi persoonallisia lautasannoksia lammaspyöryköillä

Pääsiäisen kaupallista mahdollisuutta ei kannata sivuuttaa, vaikka ravintola olisikin suljettu pyhäpäivinä. Pääsiäismenu voi olla tarjolla useampana viikkona itse juhlapyhän molemmin puolin. Aloita sesonkiannosten suunnittelu hyvissä ajoin.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Monesti asiakkaat yhdistävät pääsiäiseen karitsa- ja lammasruoat. Kevään merkittävimmän ruokasesongin voi aloittaa jo maaliskuun alussa lihapullapäivän aikoihin hyödyntämällä karitsapyöryköitä. Lihapullapäivä on torstaina 9.3.2023.

pyorykka puolukka perunamuusi Riistapyöryköitä perunasoseella ja ruskella kastikkeella.

Lounaspöydästä lautasannoksiin

Pyörykät soveltuvat lounaspöydän lisäksi myös lautasannoksiin. Paahdettujen kasvisten, mojo rojo -kastikkeen, granaattiomenan siementen ja versojen kanssa saat annokseen Välimeren eksotiikkaa. Myös huolella valmistetut klassisemmat lisukkeet soveltuvat lammaspyöryköiden seuraksi.

pyorykka kastike Naudanlihapyöryköitä ja perunaa sienikastikkeella.

Persoonallisia pyöryköitä

Menu Kypsä lammaspyörykkä on miedon makuinen ja laadukas nopea perusratkaisu. Persoonallisempia isoja 50–60 gramman pyöryköitä voi työajan salliessa valmistaa raakaa Menu Karitsan jauhelihaa hyödyntäen.

pyorykka ratatouille Vegepyöryköitä ratatouille-vihannessekoituksella ja tomaattimurskalla.

Tuotteet Kesprosta

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä