Ranska vei Bocuse d’Or -voiton, Suomi kuudes

Bocuse d’Or 2021-finaali käytiin 26.-27.9. Lyonissa. Kilpailun kärkeen nousi Ranska, joka on ollut palkinnoilla viimeksi vuonna 2013. Toiseksi tuli Tanska ja kolmanneksi Norja. Suomi jäi kuudenneksi.

Julkaistu

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu, jonka finaaliin osallistui maanosien karsinnoista jatkoon päässeet 21 maata. Suomen edustaja Mikko Kaukonen ja assistentti Anni Peräkylä sijoittuivat kuudenneksi. Voiton vei Ranska, toiseksi tuli Tanska ja kolmanneksi Norja. Suomi sijoittui kuudenneksi.

"Meillä oli tänään hyvä suoritus, jossa kaikki meni kuten pitikin. Saimme todella hyvää palautetta keittiötuomareilta puhtaasta ja tyylikkäästä tekemisestä. Tulos on meille luonnollisesti pettymys, olemme tavoitelleet alusta saakka mitalisijaa", kertaa Kaukonen.

lyon bocuse anni mikko 2021 tutkii

Kilpailuissa valmistettiin kolmen ruokalajin take away -menu tomaatista ja mustasta tiikeriravusta. Suomen take away -laatikossa ruokien oikea tarjoilulämpötila varmistettiin luomukauralla täytetyillä muotoonommelluilla kauratyynyillä.

Tarjoiluvadilla esitellyn kilpailuruoan pakollinen raaka-aine on naudan lavan osa (blade). Lisäksi vadille nostettiin kaksi kasvislisäkettä. Tehtävässä valmistettiin myös kilpailijan kotimaata raaka-aineiltaan ja makumaailmaltaan edustava ragu-tyyppinen kasvislisäke.

21 hengen tuomaristo arvioi annoksia maun, ulkonäön, pääraaka-aineiden käytön sekä omaperäisyyden perusteella. Lisäksi keittiötyöskentelyä arvioi erillinen tuomaristo.

"Suomen take away -menu oli toisena kilpailupäivänä mielestäni ehdottomasti paras, ja kokonaisuus oli elegantti ja tyylikäs. Suorituksemme oli ehjä, ja maut korostuivat erittäin hyvin. Myös vadilla tarjoiltu annos oli tyylikäs ja hyvin Suomen linjainen. Se yhdisti perinteistä ja modernia otetta upeasti", sanoo Suomen tuomari, take away -annokset maistellut Eero Vottonen.

lyon 2021 kilpailuannos bocuse 1

"Suomi on noussut Bocuse d’Or -kilpailujen kärkikahinoihin pysyvästi. Tämänpäiväinen suoritus oli mielestämme meidän erinomaista tasoamme, ja emme ole tietenkään tyytyväisiä tulokseen. Kunhan saamme nähdäksemme tuomareiden antamat pisteet, voimme yrittää analysoida mitä tapahtui", Vottonen linjaa.

Suomen tarjoiluvadin suunnitteli muotoilija Laura Meriluoto, visuaalisesta ilmeestä vastasi AD Merja Jaskara ja take away -laatikon pakkausasiantuntijana toimi suunnittelija Heidi Uppa.

lyon 2021 kilpailuannos bocuse 2

Kespro toimi kuluneena kilpailukautena Suomen Bocuse d'Or tiimin pääyhteiskumppanina. Bocuse-tiimi suunnitteli ja toteutti Kespron kanssa mm. reseptiikkaa ja Bocuse d'Or -tason ruoanlaiton saloja avaavaa ruokasarjaa Kespron Youtube-kanavalle. Kespron tavoite on nostaa ravintola-alan vetovoimaisuutta Suomessa, josta Bocuse-yhteistyö näyttelee keskeistä roolia.

Suomen joukkueen kilpailuannosten teemaan ja kokoonpanoon voit tutustua tästä.

lyon 2021 kilpailuannos bocuse 3

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä