Tietoa ravintoloiden toimintaa 1.6. jälkeen koskevista koronarajoituksista

Ravintolat ja kahvilat saavat avata ovensa jälleen 1.6. Tähän artikkeliin on koostettu yhteen ravintoloita koskevat rajoitukset, jotka astuvat voimaan 1.6. lähtien.

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

Suomen hallitus on antanut 19. toukokuuta esityksen eduskunnalle laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Muutokset ja rajoitukset olisivat voimassa 1.6.2020–31.10.2020. Rajoituksia tullaan arvioimaan ja tarkastamaan kesän ja syksyn aikana.

Rajoitusten tarkoituksena on suojata asiakkaita ja ravintoloiden ja kahviloiden henkilökuntaa koronavirustartunnalta ja tartuntojen leviämiseltä.

  1. Ravintoloiden on asetettava asiakkailleen tietoa koronavirustaudin tarttumisen ehkäisemisestä.
  2. Ravitsemisliikkeiden on huolehdittava asiakkaiden koskettamien pintojen ja esineiden riittävästä puhdistamisesta.
  3. Ravitsemisliikkeiden yleinen velvollisuus on järjestää sisä- ja ulkotilojensa rakenteet ja kalusteet sekä palvelukäytännöt siten, että asiakkaat eivät altistu taudin leviämiselle. Ravitsemisliike ei saa sijoittaa asiakkaita tai seurueita liian lähelle toisiaan. Tarkkoja metrimääriä ei säädetä.
  4. Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla pitää olla oma istumapaikkansa pöydän tai tason ääressä.
  5. Asiakkaat voivat kuitenkin noutaa ostoksensa itse esimerkiksi tiskiltä. Asiakkaat eivät saa annostella ruokaa ja juomaa itse esimerkiksi ns. buffetpöydästä.
  6. Ravitsemisliikkeen asiakaspaikkamäärä rajoitetaan puoleen normaalista, jotta riittävä etäisyys saadaan pidettyä ihmisten välillä. Terasseilla tämä rajoitus ei ole voimassa.
  7. Ravitsemisliikkeiden aukioloaika on enintään kello 6–23 ja anniskeluaika enintään kello 9–22. Jos asiakas on ostanut alkoholijuomansa ennen kello 22:ta, juoman nauttiminen on sallittua kello 23:een eli sulkemisaikaan saakka. Ravitsemisliikkeiden, joiden liiketoiminta ajoittuu yksinomaan yöhön, normaali toiminta on estetty.
  8. Ravitsemisliikkeiden on laadittava suunnitelma siitä, miten liike toteuttaa edellä mainitut rajoitukset ja velvoitteet. Toteuttamista koskeva kuvaus ja suurin sallittu asiakasmäärä on pidettävä asiakkaiden nähtävillä.

Lähde ja lisätietoja valtioneuvosto.fi.

Lue myös YLE:n tekemä lista, jossa rajoituksia käyty läpi yritystyyppikohtaisesti.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä