Riku Eerola: "Toiveita Turun ravintolamaailmasta"
Olemme saaneet lukea usein otsikoita, että Turku olisi Suomen ravintolapääkaupunki. Riku Eerola pohtii kolumnissaan onko asia tosiaan näin.
Julkaistu
Teksti
Riku Eerola
Parhaimpia uudistuksia Turun ravintolamaailmalle on ollut eittämättä kauppahallin uudistus, jolloin halliin valmistui ravintolamaailma. Tuostakin on tosin aikaa jo kymmenen vuotta. Nyt asia on taas tapetilla, kun uusi remontti on taas lähellä ja väistötiloja pohditaan kiivaasti.
Miksi nykyisestä kauppahallista ei tehtäisi ruokahallia? Viereiselle tontille voitaisiin tehdä uusi rakennus kauppahallia varten. Suomesta ei vielä löydy ainuttakaan ruokahallia, joten se toisi takuulla Turulle lisää näkyvyyttä. Kenties Turku saisi pitää pääkaupunkioikeutensa jatkossakin.
Mallia voisi ottaa vaikka Oslon Mathallenista, joka on avoinna lounasajasta alkuiltaan. Näin paikka profiloituisi hyvin vain ruoan nauttimiseen. Lisäksi saisimme takuuvarmasti uusia makuja maailmalta, joiden Suomeen tulo kestää yleensä luvattoman pitkään. Silloin tällöin joku yrittää tuoda Suomeen jotakin uutta, mutta kun ei ole kokemusta ravintolan pidosta, lento jää yleensä hyvin lyhyeen. Kannattaisiko tehdä hiukan etukäteisselvitystä, mitä suomalaiset odottavat ja vaativat ravintolalta?
Kun halli olisi yhden konseptin alla, yrittäjän ei tarvitsisi miettiä asian toimivuutta, vaan varmistaa, että ruoka on maittavaa. On todistettu, että ihmiset ovat valmiita matkustamaan satoja kilometrejä tietyn paikan takia: munkille Loimaalle, BBQ-herkuille Saloon tai Hämeenlinnaan hamppareille.
Haikeana tulevat mieleen myös esimerkiski Lontoon Camdenin yli sata ruokakojua. Tuokin takuuvarmasti toimisi myös Turussa. Jos tämä ei toteudu, miten varmistamme, että Turku taistelee paikasta Helsingin ja Tampereen kanssa rinta rinnan?
Olen usein peräänkuuluttanut lisää ”kansanpaikkoja” tyyliin jokaiselle jotakin. Niitä on edelleen luvattoman vähän, varsinkin aikana, jolloin kaikesta tingitään, ehkä ensimmäisenä juuri ulkona syömisestä. Järkevän hintaiselle perusruoalle on aina kysyntää varsinkin lapsiperheissä.
Riku Eerola
Ravintolaharrastaja ja Naantalin ruokakummi. Eerola on testannut kaikki Turun ja Naantalin ravintolat.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä