Samppanjaa, samppanjaa!

Käynnistynyt loppuvuoden juhlakausi saa ihmiset kerääntymään yhteen ja nostamaan maljan kuohuvaa. Yhä useammin lasissa on samppanjaa, joka onkin parhaimmillaan sekä tunnelman nostattaja että ruokahalun herättäjä.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Champagne F. Cossy, Adobe Stock

Champagnen maakunta on noin 33t hehtaarin kokoinen alue 145 km Pariisista koilliseen. Se käsittää viisi eri tuotantoaluetta, joissa valmistetaan vuosittain noin 320 miljoonaa pulloa samppanjaa. Samppanjan valmistus on tarkoin säädeltyä, se valmistetaan pääosin kolmesta rypäleestä ja pullokypsytyksen on kestettävä vähintään 15 kuukautta. Valmistustapa sekä maa-alueiden ja rypäleiden arvokkuus tekevät samppanjasta premium-tuotteen ja erottaa sen yleisemmistä kuohuviineistä.

Kespron laajasta valikoimasta löydät parhaat juhlajuomat ravintolaan ja tapahtumiin. Valikoimassa on 75 samppanjaa, edullisista huippulaadukkaisiin.

Champagne F. Cossy: Pieni tuottaja, suuri samppanja

Cossyn perheen taival viinin parissa alkoi jo vuonna 1764, jolloin perhe aloitti viinirypäleiden kasvatuksen. Kesti kuitenkin lähes 200 vuotta, ennen kuin varsinainen viinin valmistus alkoi Francis Cossyn toimesta. Isän kuoltua, tytär Sophie nousi samppanjatalon johtoon vain 26 vuoden ikäisenä. Apuna toimi Sophien äiti, joka kuitenkin jäi pian ansaitsemalleen eläkkeelle, jättäen nuoren viinintekijän yksin ohjaksiin. Tässä vaiheessa Sophie oli jo valittu vuoden viinintekijäksi Les Trophées Champenois -kilpailussa 2016 ja luonut vahvan pohjan tulevaisuuden visioilleen.

Cossy Sophie 1500x1000

Vastuullisuus on noussut kantavaksi teemaksi Sophien viinien teossa. Torjunta-aineet oli hylätty kaikilla 7 hehtaarin tarhoilla jo isä Francisin toimesta ja nykyään toimintatapoja on kehitetty vielä enemmän luonnon tasapainon ja harmonian ylläpitämiseksi. ”Se ei ole vain tapa ylläpitää luonnon harmoniaa, vaan meidän filosofiamme”, sanoo Sophie. Tuotteissa tämä näkyy enemmän laadun kuin määrän tekemisessä. Pientuottajalle laadun merkitys on kaikki kaikessa ja tilalla työskennellään uutterasti sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Sophie kutsuu itseään innovatiiviseksi viinin tekijäksi, joka ei pelkää tehdä hetkittäin radikaalejakin kokeiluja ja vaihdella tuotantotapoja uudesta vanhaan ja toisin päin. Onnistumisia pohdittaessa ansaitut meriitit puhukoot puolestaan.

Cossy Eclat Brut Cossy Brut Rose

Roseesamppanjaa juhlapöytään

Joulupöytään mietitään usein yhtä, läpi aterian nautittavaa viiniä. Juhlakauden ehdoton kruunaus on roseesamppanja joulupöydässä. Ryhdikäs ja aromaattinen viini ei peitä alleen kevyitä makuja, eikä kavahda voimakkaita. Samppanja myös keventää mukavasti muuten raskasta kattausta ja pitää makunystyrät hereillä.

Kiinnitä huomiota lasivalintaan

Samppanja ja kuohuviini tulee aina tarjoilla viinille oikeutta tekevästä jalallisesta, elegantista ja ohuesta lasista. Huilumainen lasi on perinteisesti kuohuviinin kanssa käytetty malli ja se tuokin hienosti viinin kuplat esille. Samalla se kuitenkin kahlitsee juoman aromeja. Laakea ja näyttävä coupe-lasi on nostanut suosiotaan näyttävyydellään, ja se onkin hyvä cocktailien ja kevyempien kuohuviinien kanssa. Samppanjan tarjoilussa sen haittapuolena on kuplien ja aromien haihtuminen nopeasti pois lasista. Samppanjan kanssa paras valinta on tulppaanin muotoinen lasi, jossa viinin aromit pääsevät hienosti esille ja kuplat säilyvät pitkään. Myös elegantti valkoviinilasi on sopiva samppanjan tarjoiluun.

Lasit Astiatukku Kespron valikoimasta:


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä