Suosikkikakussa maistuu sesonki ja paikallisuus

Valkoinen Puu on kahvilaketju, joka tunnetaan etenkin amerikkalaistyylisistä, käsinleivotuista kakuista. Kakkujen suosion salaisuus ovat sukureseptit, aidot raaka-aineet sekä rakkaus leipomiseen.

Julkaistu

Kuvat

Kespro

Kespron Food Inspiration Manager Anssi Nurminen kävi Tampereen Cafe & Shopissa jututtamassa barista Linda Viitasaloa. Jokainen neljästä eri puolella Suomea sijaitsevasta Valkoinen Puu -kahvilasta on uniikki. Amerikkalais-suomalaiselle omistajapariskunnalle, Kirsi ja Mark Heidtille on ollut selvää, että kahviloita ei perustettaisi mihin tahansa, vaan paikan ja tunnelman tulisi inspiroida luomaan jotain ihan uutta.

"Lähtökohtana on ollut tarjota asiakkaillemme elämys, jonka kaikki yksityiskohdat ovat harkittuja. Maut, palvelu ja sisustus puhuttelevat kaikkia aisteja", markkinointipäällikkö Sirkku Ylikoski sanoo.

Tampereen Valkoinen Puu -kahvila esimerkiksi sijaitsee ydinkeskustassa, 1900-luvun alun kivirakennuksessa. Miljöö on valoisan skandinaavinen lasikattoineen ja kaari-ikkunoineen.

Valikoima asiakkaiden toiveiden perusteella

Kahviloiden tarjonta ei sekään ole tarkkaan konseptoitua, vaan jokaisessa toimipisteessä kuunnellaan asiakaskunnan toiveita. Tampereella ei ole lounasbuffettia, mutta vitriinistä löytyy lounassalaatteja ja Valkoisen Puun lasagnea voi tilata annoksena. Myös gluteenittomat, puhdaskaurasta Kauhajoella leivotut suolaiset piirakat ja panninit ovat suosittuja. Kaikissa tuotteissa käytetään ensisijaisesti luomua ja lähellä tuotettuja raaka-aineita.

"Tamperelaisten kestohitti on jo klassikoksi muodostunut Salaisen puutarhan suklaakakku, joka syntyi Kirsin ja Markin unelmasta leipoa täydellinen suklaakakku", asiakkaiden mieltymykset tunteva barista Linda Viitasalo toteaa.

"Sesonkikakkujamme oikein odotetaan. Syyssuosikkeja ovat omena-suolakinuskibrita ja mehevä herukkakinuskikakku. Käsin, muottiin tehdyt kakkupohjat tulevat Kauhajoen leipomosta, mutta hävikin minimoimiseksi kakut täytetään ja koristellaan vasta Tampereella. Näin tuoreus saadaan säilymään."

menu-lehti 4-2022 asiakkaan kanssa valkoinen puu 0019

Herukkakinuskikakku on klassikko

"Tämän lähemmäksi lähiruokaa ei voi päästä. Vain kardemumma tulee muualta", Sirkku Ylikoski kehuu jo Valkoisen Puun kahviloiden klassikoksi noussutta herukkakinuskikakkua.

"Suositussa kakussa yhdistyvät Kukkasmäen marjatilan marjat, Kauhajoella luomuspeltillä leivottu ja kardemummalla maustettu kakkupohja, rahkainen kermavaahto sekä kinuskikuorrute. Kakun saa myös gluteenittomana. Kirsi Heidt tarjoili kakkua jo aikoinaan 20-vuotissyntymäpäivillään."

menu-lehti 4-2022 asiakkaan kanssa valkoinen puu 0128 Kespron Food Inspiration Manager Anssi Nurminen tarkasteli Tampereella barista Linda Viitasalon kanssa vitriinin monipuolista, sesongit huomioivaa tarjontaa.

Resepti: kinuski kakuille

  • 1 osa fariinisokeria
  • 1 osa vispikermaa
  • (ripaus merisuolaa)

Valmista näin:

  1. Pane ainekset kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä väillä sekoitellen sakeaksi kinuskiksi.
  2. Mausta halutessasi hyppysellisellä merisuolaa.


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä