Terassikausi on täällä – ratkaisut Astiatukku Kesprosta

Kesällä, erityisesti ravintolan terassilla, korostuu rento syöminen. Astiatukku Kesprosta saat kaiken tarvittavan kesäkauden kiireiseen sesongin kattaukseen.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

Ravintolan kesäterassilla asiakkaiden vaihtuvuus on vilkasta ja palvelun tahti on ripeä. Kun pizzojen, burgereiden, salaattien ja pastojen menekki on huipussaan, terassitarjoilun astioihin on hyvä kiinnittää myös huomiota. Kiireisessä sesongissa astioiden kulutuksen kesto ja toiminnallisuus ovat avainasemassa.

Bonna – kaunista ja kestävää terassille

Bonnan laadukkaat ja helposti yhdisteltävät lautaset ovat mainio valinta ravintolaan. Kestävyytensä ansiosta ne soveltuvat hyvin myös terassikäyttöön. Merkin lautassarjoista löytyy erilaisia kuviointeja itämaisuutta henkivistä kuoseista harmonisiin, yksivärisiin malleihin. Sarjoja voi vaivattomasti yhdistellä ja saada helposti aikaan erilaisia ja visuaalisesti näyttäviä ratkaisuja. Uutuussarja Bonna Auran lautasista löytyy monipuolisesti eri malleja ja kokoja moneen käyttötarkoitukseen. Terassikäyttöön sopivia valintoja ovat esimerkiksi sarjan pizzalautanen sekä syvät lautaset salaatille tai pastalle. Kaunis kuviointi ja maanläheiset sävyt, Terrain ja Space, tekevät niistä rennon hienostuneita ja trendikkäitä.

Astiatukku Terassikausi 2023-19 1500x1000

Yhtenä harvoista toimijoista Bonna tarjoaa osalle tuotteistaan reunasärötakuun. Ammattikäytössä astiat ovat kovassa kulutuksessa ja lautasten reunat ovat monesti vaarassa varsinkin pesuprosessin aikana. Lautasten laatu ja reunojen kestävyys Bonnan tuotteissa on intensiivisen tuotekehitystyön tulos.

Bonnan astiat ovat saatavilla Suomessa foodservice-ammattilaisille vain Kesprosta.

Astiatukku Terassikausi 2023-106 1500x1000

Tarkista lasit ja jäähdyttimet

Astiatukku Kespron lasiuutuus, Bormioli Roccon Oxford-sarja, on valmistettu iskunkestävästä lasista ja suunniteltu erityisesti baaritarjoiluun. Lasit ovat pinoutuvia ja kestävyytensä ansiosta ne sopivat erinomaisesti myös terassikäyttöön. Lasien ulkomuoto on trendikkäästi pystyraidoitettu. Sarjan laseja on saatavilla neljässä eri koossa.

Viinilasien mittaviivallinen versio on ehdoton apu terassitarjoilussa. Mittaviivat nopeuttavat palvelua ja mahdollistavat tasalaatuisen kaadon. Näin myös katteet pysyvät kunnossa mittaviivojen avulla. Esimerkiksi Bormioli Roccon Electra-viinilasi on saatavilla mittaviivoilla.

Muista myös tarkistaa viininjäähdyttimien riittävyys! Pienet, yhden pullon jäähdyttimet kulkeutuvat helposti pöytiin, isompia malleja voi hyödyntää pullojen esillelaittoon myyntitiskillä.

Kespro Astiatukku Terassikausi 2023-066

Huomioi myös pikkusuolaisten tarjoilu

Ota kaikki irti terassikaudesta ja tee lisämyyntiä tarjoamalla juomien kanssa pieniä suolaisia annoksia ja naposteltavaa. Lisää houkuttelevuutta tarjoilemalla fast food- ja snacks-tuotteet visuaalista silmää miellyttäen. Astiatukku Kesprosta löytyy monipuolinen valikoima erilaisia fast food -koreja, käärepapereita sekä pieniä kulhoja ja dippikippoja tähän tarkoitukseen.

Astiatukku Terassikausi 2023-126 1500x1000

Aterimet terassityyliin

Muovikahvaiset aterimet voivat olla myös tyylikkäät! Amefan pihviveitsissä ja -haarukoissa yhdistyy materiaalin kestävyys ja keveys, ja lisäksi ne ovat käsissä tukevat. Rennot ja samalla tyylikkäät aterimet ovat nappivalinta terassiruokailuun.



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä