
1. Valmista ensin minttujugurtti. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja nosta kastike jääkaappiin tekeytymään.
2. Revi tai kuutioi lihat. Sekoita kaikki mausteet lihojen joukkoon. Anna maustua 1-2 tuntia (tai yön yli) kelmulla peitettynä.
3. Kuumenna öljy isossa pannussa ja kuullota sipulikuutiot ja hienonnetut valkosipulinkynnet pehmeiksi. Lisää lihat ja sekoita. Lisää sitten demi-glace, lihaliemi ja tomaattimurska. Mausta suolalla ja sokerilla. Sekoita, kiehauta ja anna hautua keskilämmöllä tunnin verran. Tarkista maku.
4. Keitä couscous kypsäksi ja valuta se.
5. Paahda porkkanat ja kesäkurpitsat pannulla tai uunissa napakan pehmeiksi. Kääntele ne ja mausteet couscousin joukkoon.
6. Levitä munakoisoviipaleet ja minipaprikat pellille. Valuta päälle öljy ja mausta suolalla ja sokerilla. Paahda kasvikset uunissa.
7. Kokoa annokseen couscousia, karitsataginea sekä paahdettuja kasviksia. Viimeistele minttujugurtilla.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä