Bocuse d’Or valjastaa suomalaisen ruokakulttuurin potentiaalin

Bocuse d’Or -kokkikilpailu edistää monella tapaa mahdollisuuksia kasvattaa suomalaisen ruokakulttuurin kansainvälistä tunnettavuutta. Kuinka suomalaisen ruokakulttuurin kansainvälinen arvostus saadaan seuraavalle tasolle?

Julkaistu

Teksti

Kaupallinen yhteistyö: E.Ahlström & Kespro

Kuvat

Bocuse d’Or Academy Finland ry

Suomen menestyminen Bocuse d’Or -kokkikilpailussa on tärkeä suunnannäyttäjä koko Suomen gastronomiakentälle. Lopulta onnistuminen on monen asian summa: Bocuse d’Or -kilpailuorganisaatio on valtava koneisto, jonka menestymisen tukena K-ryhmä ja sen kokoama kumppaniverkosto on. Miten Suomi voi inspiroitua kansainvälisten osaajien tekemisestä sekä erityisesti muista Pohjoismaista?

DSC4245

Mikä erottaa Suomen muista pohjoismaista?

Suomessa on upea pohjoismainen luonto ja puhtaat sekä laadukkaat raaka-aineet. On perinteitä ja makutarinoita, joista kertoa. Ennen kaikkea Suomessa on osaamista vastuullisen ravintola- ja majoitustoiminnan kehittämiseen ja ylläpitoon. Ilman ihmisten panostuksia ei synny keskustelua, kehitystä eikä tuloksia.

Maailmalla suomalaista osaamista jo arvostetaan, kuten Michelin Guiden kansainvälinen johtaja Gwendal Poullennec sanoo:

“Näiden pohjoisten maiden ruuanlaittotaitojen laadukkuus jaksaa innostaa ja hämmästyttää. Uusien Michelin-tähtiravintoloiden luovuus ja innovatiivisuus ovat ehdottomasti näkemistämme kaikkein kiinnostavimpien joukossa. Pohjoismaat ovat todella edelläkävijöitä ravintolatoiminnan kestävyyden kehittämisessä. Näissä maissa halutaan ja osataan työskennellä käsi kädessä luonnon kanssa, ja tämä asenne antaa hienon esimerkin muulle maailmalle.”

Bocuse-d-Or-Team-Finland-2022

Tanskasta mallia

Tanska on tällä hetkellä yksi Euroopan, jopa maailman, kiinnostavimmista ravintolamaista ja ruokamatkailukohteista. Michelin-tähdet välkkyvät muuallakin kuin pääkaupungissa Kööpenhaminassa ja maan ravintolaelämästä puhutaan ylistävin sanoin kaikkialla.

Maan hallituksella on selkeä ruokastrategia ja - mikä parasta - oma budjetti, jolla tuetaan nimenomaan maan ruoka- ja ravintolakulttuurin kehittämistä sekä koti- että ulkomaanmatkailun näkökulmasta. Tanskassa on todella ymmärretty ruoan merkitys matkailun moottorina. Huhujen mukaan jopa 70–80 % Tanskaan suuntaavista matkailijoista saapuu maahan ennen kaikkea ruoan perässä.


Michelin-tähdet herättävät kiinnostusta

Suomessa on tällä hetkellä seitsemän Michelin-tähdillä palkittua ravintolaa. Michelin-tähti vaatii ja merkitsee ravintolalle paljon: Grön, Ora, Palace, Demo, Olo, Inari sekä Finnjävel ovat kaikki tärkeitä suunnannäyttäjiä suomalaisen gastronomian kentällä. Tähdet eivät toki ole ainoa tavoite, vaan vielä tärkeämpää on nostaa ruoan ja sen tekemisen kulttuuri korkeammalle tasolle kautta linjan.


Bocuse d Or katsomo 2022 DSC4344

Yhdessä kohti tavoitteita – ja Lyonia

Nyt on aika ottaa kauha käteen ja alkaa tehdä. Ruokakulttuuri ja sen arvostus syntyy aina sisältä päin. Ensin on hurmattava itsensä ja oman maan väki, sitten ollaan valmiita hurmaamaan muut. Tällä tiellä ollaan jo hyvässä vauhdissa.

Silti ruoan laadun ja korkean tason ilosanoman on levittävä laajemmalle. Jotta Suomi saadaan aidosti ruoka- ja elintarvikemaailmankartalle, on aika määrätietoisen ja suunnitelmallisen kansallisen ja kansainvälisen ruokalobbauksen. Alan yrittäjät, oppilaitokset, kokkimaajoukkueet, viiteryhmät sekä eduskunta ja hallitus – kaikkien on osallistuttava tälle matkalle.

Kuten todettua, ruokakulttuurin ja kansallisten ominaispiirteiden ja osaamisen arvostaminen lähtee sisältä päin eli meistä suomalaisista. Nyt on aika kääriä hihat, ketkä kaikki ovat mukana?


Yhteistyössä

K-ryhmä on Bocuse d'Or -kilpailun ylpeä pääyhteistyökumppani Suomessa. Haluamme kehittää suomalaista ruokakulttuuria ja -matkailua Suomeen sekä lisätä suomalaista ruoanlaiton arvostusta ravintoloissa. Lisäksi haluamme nostaa ruokamaailman parissa työskentelevien ihmisten ylpeyttä omasta työstään – ja samalla lisätä ravintola-alan työpaikkojen haluttavuutta.

K-ryhmän kanssa Suomen Bocuse d’Or -menestyksen mahdollistavat Arla Pro, Fredman, HKScan ja Hellmann's. Lisäksi kumppaneinamme ovat E.Ahlström, Hätälä, Metos, Moët Chandon, Famifarm-Järvikylä, Olvi, Santa Maria Finland sekä Medanta.

Suomen osallistumisesta kansainvälisesti arvostettuun ja kovatasoiseen Bocuse d’Or -kilpailuun vastaa Bocuse d’Or Academy Finland ry.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä