Juoman äärellä - juomatrendit 2022

Vuoden 2022 juomatrendeistä olemme jo saaneet loppuvuonna pientä esimakua, kun kuluttajat ovat palanneet ravintoloihin ja kauppa on vilkastunut.

Julkaistu

Kuvat

Adobe Stock, Kespro

Ensi vuonna asiakkaat haluavat käyttää ravintolapalveluja, ja paikallisten pubien, kortteliravintoloiden sekä ”klassikoiden” asiakaspaikat tulevat varmasti olemaan täynnä.

Erilaiset oluet viehättävät

Oluiden osalta erikoisoluet ja craft-panimot tulevat edelleen olemaan suosiossa ja niitä yhdistetään yhä enemmän ruokien kanssa. Kuitenkin perinteiset lager- ja pils-oluet nostavat päätään ja taiten valmistetut ”perusoluet” tulevat olemaan isossa suosiossa.

Viinejä joka makuun

Viinien maailmassa trendit ovat hitaampia kuin oluissa tai cocktaileissa. Uskommekin, että asiakkaat tulevat suosimaan vuoden 2021 linjaa, jossa klassikkomaiden selkeät ja puhtaat makumaailmat korostuvat. Pohjois-Euroopan viinit, Rosé Prosecco ja samppanja tulevat olemaan vuoden 2022 suosittuja juomia. Kannattaa kiinnittää huomiota myöskin Chilen viileiden alueiden sekä Pohjois-Amerikan raikkaisiin viineihin.

Cocktailtrendit

Vuosi 2022 tulee olemaan uusien innovatiivisten coctailijen aikaa. Kuluttajat ovat pandemian jälkeen kiinnostuneita tutustumaan uusiin paikkoihin, makuihin ja tuotteisiin.

Maailmalla ovat suosiossa ruskeat alkoholit, kuten viski, rommi ja brandy, joista useat klassikot valmistetaan. Niitä nähdään tulevava vuonna enenevissä määrin.

Listalle kannattaa suunnitella myös innovatiivisia alkoholittomia juomasekoituksia. Kuluttajien tietoisuus myös niitä kohtaan kasvaa.

Cocktailvinkit antoi Kespron viiniasiantuntija Vesa Kaukjärvi.

Ihastuttavat juhlajuomat

20526265 Beaumont des Crayéres Brut Reserve, Champagne, Ranska, 12 %

Perinteikkään samppanjaosuuskunnan perinteikäs ja herkullinen samppanja on omiaan juhlajuomaksi, aperitiiviksi tai ruokapöytään. Maultaan viini on elegantti, pirskahteleva ja ryhdikäs.

21742048 Sartori Prosecco Erfo Rose, Veneto, Italia, 11 %

Proseccon vaaleanpunainen versio on marjaisampi, ryhdikkäämpi ja viinillisempi kuin vaalea versio. Maussa voit kuitenkin tunnistaa perinteiset vaalean hedelmäiset ja kukkeat aromit. Loistava maljajuoma loppuvuoden juhliin.

21721029 Xenius Brut Seleccion Katalonia, Espanja, 11,5 %

Kuiva ja pienikuplainen Cava on omimmillaan kevyen ruokailun ja seurustelun lomassa. Tyyliltään Xenius on moderni, elegantti ja tyylikkään kuiva samppanjamenetelmällä valmistettu kuohuviini.

21144370 Fentimans Rose Lemonade

Pirskahteleva ja raikas Rose Lemonade on valmistettu perinteisin menetelmin. Se on erinomainen vaihtoehto alkoholittomaksi aperitiiviksi, ruokajuomaksi tai mixeriksi cocktaileihin.

Uutta muotoilua lasivalikoimaan

Bormioli Rocco America vaaka-6302 fiiliskuva

Astiatukku Kespron lasivalikoima täydentyi Bormioli Roccon 1920- ja 30-luvun art deco -henkisillä viini- ja drinkkilaseilla. Koristeelliset uutuuslasit tarjoavat trendikkään ja mieleenpainuvan juomaelämyksen asiakkaille - ja samalla ravintolalle somenäkyvyyttä. Visuaalisesti näyttävät lasit houkuttelevat asiakkaita kuvaamaan juomia ja jakamaan kuvia somekanavillaan.

Tuotteet Astiatukku Kesprolta:

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä