Kesäravintolan muistilista

Kesäkausi on ravintoloille mainio kaupallinen mahdollisuus. Jotta lyhyestä kaudesta saisi irti mahdollisimman paljon, pilko tuleva kesä palasiin ja mieti jo ennakkoon parhaat ideat kesäkaupan sujumiseen.

Julkaistu

Teksti

Eeva Lauronen

Kuvat

Unsplash, iStockphoto

1. Käy läpi edellinen kausi ja laadi tavoitteet

Miten meni, mikä onnistui, mitä voi parantaa tai missä ei pärjätty? Mitkä ovat hittituotteet? Tee analysointi lukujen ja muun datan kautta, älä tunteella ja fiiliksellä. Asioita on hyvä pohtia etukäteen, sillä kesken kauden toimintaan on vaikea tehdä muutoksia.

Laadi tulevalle kaudelle tavoitteet. Tee lisäksi arvio toimintaympäristöstä ja sen muutoksista. Mitä omassa liiketoiminnassa pitää muuttaa menestyäkseen? Usein edellisvuotta tulee katsottua liian positiivisten silmälasien läpi, vain onnistuneet asiat mielessä. Analysointivaiheessa on kuitenkin hyvä olla inhorealistinen ja miettiä myös, mikä ei mennyt putkeen tai mikä voi onnistua paremmin. Virheiden korjaaminen on ravintolatoiminnan kehittymisen kannalta tärkeää.

Myös asiakaspalautteet on hyvä käydä läpi: nouseeko sieltä positiivisia tai negatiivisia asioita, joita mainitaan toistuvasti? Selviä vahvuuksia ei ehkä kannata totaalisesti muuttaa, mutta ei toisaalta sitoutua vanhoihin toimintatapoihin liian tiukasti. Muista suunnitelmissa aina myös vastuullisuus ja ota aina kun mahdollista huomioon myös hiilijalanjäljen pienentäminen.

ML 2 21 Kesäravintolan muistilista 2

2. Suunnittele ruokalista asiakkaiden ja resurssien mukaan

Rakenna ruokalista sen mukaan, keitä asiakkaat kesäsesongin aikana ovat, mistä he tulevat, mitkä ovat heidän toiveensa ja miten he toimivat. Monissa kesäravintoloissa asiakkaat tulevat suurista kaupungeista, vaikka ravintola toimisi niiden ulkopuolella. Ota ruokalistan rakentamisessa huomioon myös olemassa olevat resurssit ja realiteetit.

ML 2 21 Kesäravintolan muistilista 3

3. Mieti rekrytointi ja henkilökunnan koulutus

Millaisia henkilöitä on tarpeen rekrytoida, miten heidät löytää ja miten henkilökuntaa voi motivoida? Ravintolalle on tärkeää, että ainakin ydinhenkilökunnan saa sitoutettua koko kaudeksi. Pohdi myös, miten toteutat henkilökunnan koulutuksen. Ravintolapäälliköillä voi olla ravintolastaan selkeä kokonaisnäkemys, mutta tietämystä pitää saada jalkautettua kaikille ravintolassa työskenteleville.

4. Pohdi kokonaiselämystä

Kokonaisuuteen vaikuttavat ruoan ja palvelun lisäksi muun muassa paikan yleissiisteys ja tunnelma. Varaudu kesän kiireisiin niin, että kiireen tuntu ei välity asiakkaille, vaan palvelukokemus onnistuu myös kiireisissä tilanteissa.

5. Keskitä ostokset

Keskitä hankintasi ja säästä aikaa tilaamisesta ja neuvottelemisesta ravintolatoiminnan pyörittämiseen ja asiakaspalveluun. Mieti etukäteen, miten saat hankittua tarvikkeet ravintolaan, ja varmistat, että tavarat ovat ravintolassa juuri oikeaan aikaan. Jos tavaraa jää ratkaisevina päivinä saamatta, se vaikuttaa myyntiin.

ML 2 21 Kesäravintolan muistilista 4

6. Pohdi myyntitapahtumia ja asiakkaan käyttäytymistä

Myynti alkaa viimeistään, kun asiakas astuu ovesta sisään. Tarjoatko ravintolassasi varmasti kaikkea sitä, mitä asiakas haluaa? Millä motivoit häntä ostamaan lisää? Pidä huolta, että esimerkiksi juomien ostaminen on vaivatonta ja ne ovat esillä houkuttelevasti. Muista myös markkinointi ja sosiaalisen median voima.

7. Tee plan B

Kesällä tilanteet ja säät vaihtelevat, mikä vaikuttaa myös ravintolakäyttäytymiseen. Kesäterassi hiljenee väistämättä sadesäällä. Muista miettiä etukäteen, miten voit joustaa tilanteen tullen esimerkiksi henkilökunnan tarpeessa.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä