Kesko ostaa Reinin lihan ja Kalatukku E. Erikssonin

Perinteikkäät perheyritykset Reinin liha ja Kalatukku E. Eriksson siirtyvät kesäkuussa osaksi Keskoon kuuluvaa Kesproa.

Perinteikkäät perheyritykset Reinin liha ja Kalatukku E. Eriksson siirtyvät kesäkuussa osaksi Keskoon kuuluvaa Kesproa.

Molemmat yritykset jatkavat toimintaansa omistajavaihdoksen jälkeen itsenäisinä yrityksinä, minkä lisäksi koko niiden henkilöstö sekä toimiva johto jatkavat toimissaan. Yhteistyön myötä maineikkaiden yritysten laatutuotteet tuodaan vähitellen kaikkien suomalaisten ravintola-asiakkaiden ulottuville.

”Reinin lihan ja Kalatukku E. Erikssonin oston myötä Kesprosta tulee Suomen ensimmäinen tukkukauppa, joka pystyy tarjoamaan perinteisen tukkuvalikoiman ohella tuoretuotteiden erikoisliikkeiden tuotteita ja osaamista aikaisempaa huomattavasti laajemmassa mittakaavassa. Helpotamme ravintola-asiakkaidemme arkea tarjoamalla heille entistä laadukkaamman ja räätälöidymmän palvelun yhden kanavan kautta. Kespron ja koko K-ryhmän kannalta tämä tarjoaa mahdollisuuden yhä tiiviimpään läsnäoloon kasvavassa ulkona syömisen markkinassa”, Kespron johtaja Mika Halmesmäki toteaa.

Omistajanvaihdos tarjoaa alansa ehdottomille kärkiyrityksille vahvan pohjan toiminnan laajentamiselle.

”Liittyminen K-ryhmään ja Kesproon avaa meille aivan uudenlaisia kasvumahdollisuuksia: toivomme voivamme tarjota Kespron kautta tuotteitamme yhä useammalle suomalaiselle – toki niin, että meille tärkeä oman käden tuntuma sekä tuotteiden ja palvelun ensiluokkainen laatu säilyvät ensisijaisina tavoitteina”, Pirjo Passinen Reinin lihasta summaa.

”Odotamme innolla uuden lehden kääntymistä yrityksemme tarinassa. Kasvumahdollisuuksien hyödyntämisen lisäksi toivon, että voimme puolestamme viedä 135-vuotista kala-alan osaamistamme Kesprolle ja sitä kautta koko K-ryhmälle”, Kalatukku E. Erikssonin hallituksen puheenjohtaja Kai Röntynen toteaa.

Molemmat yritykset pystyvät tulevaisuudessa hyödyntämään Kespron tehokasta logistiikkaa ja järjestelmiä, joiden kautta laatutuotteet saadaan koko suomalaisen HoReCa-kentän ulottuville. Tuotantovolyymiä kasvatetaan hiljalleen, jotta tuotteiden ensiluokkainen laatu säilyy. Laajemman asiakaskunnan saataville tuotteet saapuvat syksyn aikana.

Kalatukku E. Erikssonin osalta yhdistyminen Kesproon edellyttää vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

Lisätietoja:
Mika Halmesmäki, johtaja, Kespro, puh. 050 502 3582
Pirjo Passinen, Reinin liha, puh. 050 591 6920
Mika Jääskeläinen, toimitusjohtaja, Kalatukku E. Eriksson, puh. 040 500 0302
Anni Sironen, viestintäpäällikkö, K-ryhmä, puh. 040 543 2238