Kilpailu kuluttajien euroista kiristyy

Monipuolisilla ­ratkaisumalleilla Kespro­ pystyy­ ­auttamaan asiakkaitaan lähes tilanteessa kuin ­tilanteessa, kertoo Kespron johtaja Mika Halmesmäki.

Julkaistu

Teksti

Kespro

1. Valmiina joulusesonkiin

Alamme valmistautua joulusesonkiin hyvällä sykkeellä. Suomalaisten halukkuus ravintolaruokailuun näyttää edelleen olevan korkealla, vaikka talouden epävarmoina aikoina kuluttajien kukkaronnyörit tavallisesti kiristyvät. Viime vuonna useissa ravintoloissa tehtiin kaikkien aikojen pikkujoulumyynnit, ja myyntiennätyksiä tehtäneen tänä vuonna yhä useammassa ravintolassa.

2. Kilpailu kiristyy

Kustannusten yleisestä noususta johtuen kilpailu kuluttajien euroista kiristyy myös ravintolamarkkinassa. Ravintolat kilpailevat yhä enemmän toistensa, mutta myös ruokakaupan kanssa. Kuluttajat laskevat yhä tarkemmin kuluttamiensa palvelujen hinta–laatu-suhdetta, joten ravintolan laatumielikuvaan vaikuttavat tekijät on viimeistään nyt aika laittaa kuntoon.

Yksin ei tarvitse yrittää selvitä, sillä me Kesprossa sparraamme asiakkaitamme mielellämme liiketoiminnan kehittämistä koskevissa kysymyksissä. Yrittäjän ja ravintolan menestyminen on eduksi myös meille. Ravintola-arjen kuormittavassa tilanteessa luovuus ei aina kuki, jolloin ulkopuolinen tarkastelu voi olla tarpeen liiketoiminnan eteenpäin viemisessä. Kysy siis rohkeasti omalta avainasiakaspäälliköltäsi lisää – kehitetään yhdessä!

3. Luottavaisin mielin tulevaisuuteen

Katson luottavaisin mielin tulevaisuuteen ja alamme kehitykseen. Ulkona syömisen kulttuuri on jo vahvasti osa suomalaisten arkea, ja tiukkoinakin aikoina kuluttajat hakevat ulkona syömisestä luksusta. Nuorten parissa ulkona syöminen on jo keskeinen osa arkea, ja pitkällä aikavälillä ravintoloissa ruokailu lisääntyy maassamme entisestään.

Olemme tänä vuonna Suomen Bocuse d’Or -joukkueen pääyhteistyökumppani yhdessä lukuisten tavarantoimittajiemme kanssa. Finaali käydään 22.–23.1. Lyonissa. Kannustetaan Suomen Bocuse -edustaja Johan Kurkela, assistentti Aino Kasanen ja suomalainen ruokaosaaminen ensimmäistä kertaa palkintopodiumille!

Mika Halmesmäki
Johtaja, Kespro

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä