Näin syntyy nopea lounaskeitto

Menu-tuotesarjan uudet keittopohjat nopeuttavat työtä ja tarjoavat uusia makuja ja ideoita etenkin buffet- ja lounastarjoiluun. Keittopohjiin voi lisätä esimerkiksi kypsiä lihatuotteita, kalaa, yrttejä, maustetahnoja tai kermoja.

Julkaistu

Kuvat

Roope Permanto

Purutuntumaa keittoihin saa paistetuilla juureksilla, paahdetulla sipulilla tai siemenillä ja pähkinöillä. Keittolounaan kaveriksi sopivat mainiosti raikkaat lisukesalaatit tai vaikkapa mausteöljyssä kuullotettu pinaatti.

1. Kukkakaali-sinihomejuustokeitto

Lisää keittoon Menu Kukkakaalia ja anna kypsyä. Lisää Menu Sinihomejuustomurua ja soseuta tasaiseksi. Viimeistele keitto paahdetuilla kukkakaalin nupuilla tai granaattiomenan siemenillä.

2. Valkosipulikeitto

Kypsennä keittopohjassa reilusti Menu Valkosipulinkynsiä ja soseuta keitto tasaiseksi. Lisää Menu Kuohukermaa, kookoskermaa tai kaurakermaa ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Viimeistele paistetulla sipulilla tai pinaatilla.

3. Bataatti-vuohenjuustokeitto

Kuumenna kattilassa puolet keittopohjaa ja puolet Menu Bataattisosetta, lisää Menu Kypsytetty vuohenmaitojuusto ja soseuta tasaiseksi. Ohenna kermalla, kana- tai kasvisliemellä tai valkoviinillä ja mausta suolalla, sokerilla ja cayennenpippurilla. Ripottele keiton pinnalle paistettua Menu Juuresmurua.

1. Tulinen tomaattikeitto

Sekoita juureskeittopohjaan Menu Tomaattimurskaa sekä Menu Chili-tomaattikastiketta. Mausta suolalla ja sokerilla. Lisää halutessasi kuohukermaa, kaurakermaa tai kookoskermaa, niin saat keitosta täyteläisemmän.

2. Thaimaalainen pehmeä linssikeitto

Lisää keittopohjaan kypsiä Menu Punaisia linssejä ja mausta tasaiseksi soseutettu keitto Menu Maustetahna yellow currylla. Lisää myös tuoretta korianteria sekä suolaa, hunajaa ja limetin mehua.

3. Fresh juuressosekeitto

Mausta juureskeittopohja suolalla, mustapippurilla ja sokerilla. Lisää halutessasi kermaa, jotta saat täyteläisemmän keiton. Tarjoa keiton pinnalla tai vierellä paistetusta pinaatista, pienistä mozzarellapalloista ja kypsistä linsseistä valmistettua salaattia.

1. Nopea lihakeitto

Lisää liemeen revittyä ylikypsää chuckroll-lihaa ja Menu Perunakeittojuurekset tai juuresviipaleet. Mausta ja tarjoile.

2. Kana-kookoskeitto

Lisää liemeen Menu Kypsiä broilerin fileesuikaleitä, Menu Juuressuikaleet sekä Menu Kookosmaitoa. Mausta inkiväärillä ja chilillä.

3. Maukas minestrone

Lisää kuumaan liemeen Menu Salamisuikaleita, Menu Keittojuureksia, pienikuvioista pastaa sekä tomaattimurskaa. Mausta kuivatulla basilikalla ja oreganolla.

Oleelliset:
21629983 Menu Kirkas liemi-keittopohja 3 kg
21629981 Menu Juureskeittopohja 3 kg
21629982 Menu Perunakeittopohja 3 kg

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä