Oletko jo kokeillut valmistaa italialaista street foodia, piadinaa?

Piadina on italialaista street foodia parhaimmillaan! Sen raaka-aineiksi sopivat monipuolisesti erilaiset italialaiset klassikot, kuten mozzrellla, burrata sekä erilaiset leikkeleet, kuten prosciutto.

Julkaistu

Erilaisiin ruokakulttuureihin erikoistuneita ravintoloita näkee paljon, mutta kasvava trendi on erikoistua tietyn maanosan annoksiin.

Suomalaisten kestosuosikki Italia on ollut pinnalla vaihtelevasti jo 1980-luvulta lähtien, eikä loppua suosiolle näy. Tuttujen pastojen ja risottojen rinnalle ovat nousseet erilaiset pizzat. Esimerkiksi napolilainen pizza on saanut verrattain suuren jalansijan suomalaisten ravintoloiden listoilla. Keskustelu italialaisesta ruoasta käy kuumana ravintoloissa edelleen.

Erikoistu piadinan avulla

Meille tuntemattomampi italialainen herkku on piadina. Piadina on litteä leipä, joka valmistetaan yhdistämällä vehnäjauhoja, suolaa, laardia tai voita (tai vaihtoehtoisesti oliiviöljyä) ja vettä. Leipä paistetaan parilalla, kunnes se saa kauniin kullanruskean värin ja rapean pinnan. Piadina täytetään monipuolisesti erilaisilla raaka-aineilla. Ehkä piadina on seuraava Italia-hitti, johon erikoistumalla voi erottautua kilpailijoista?

Vinkki! Raaka-aineet piadinaan ja muihin italialaisiin klassikoihin löytyvät Kesprosta!

ML 4 23 Inspiraatio Ravintoloiden erikoistuminen 3 Lautanen: Villeroy & Boch New Moon

Tuotteet Kesprosta

Juomasuositus

Showdown ”The Messenger” Red Zinfandel, Yhdysvallat, Kalifornia, 12,90 plo

Piadina kaipaa seurakseen herkullista ja pehmeää viiniä, joka toimii myös hyvänä seurusteluviininä. Showdown Zinfandel on pehmeä, kypsän marjaisa ja kevyen tamminen viini, joka toimii erinomaisesti erilaisten street food -annosten kanssa.


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä