Piadina on italialaista street foodia

Italiasta tulee muutakin hyvää kuin pasta ja pizza. Etenkin Emilia Romagnan alueella suosittua pikkusuolaista herkkua kannattaa maistaa.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Shutterstock

Aidon piadina-leivän täyteläisen maun salaisuus on taikinaan lisätty laardi, vegaaniversio taittuu vaivattomasti Menu Vehnätortillasta.

Parilalla ilman öljyä paahdettu tai toasterissa valmistettu piadina on parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen.

Kevyesti pinnaltaan tummuneen ohuen leivän voi täyttää haluamillaan täytteillä. Perinteisin piadina pitää sisällään kinkkua ja juustoa pestolla. Mukaan mahtuu myös rucolaa, aurinkokuivattua tomaattia, chiliä ja vaikka mozzarellaa. Valinnanvaraa riittää, eikä rajoituksia ole. Kokoa talon tyyliin sopiva oma piadina ja tarjoa oluen tai viinilasillisen kanssa herkullinen pala Italiaa.

Täytettyjä Piadina-leipiä paahtumassa

Pariloi, täytä ja taita!

Valmista näin:

  1. Pariloi Piadina-leivät toiselta puolelta ilman öljyä. Käännä ja anna paistua toiselta puolelta hetki.
  2. Täytä leivät parilalla niin, että täytteet peittävät puolet pohjasta.
  3. Käännä tyhjä puoli täytteiden päälle ja tarjoa.

Piadina on nopea valmistaa ja helppo syödä!

Prosciutto piadina

Ostoslistalle:

Mozzarella piadina

Ostoslistalle:

Mortadella piadina

Ostoslistalle:

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä