Reinin Liha avasi oman verkkokauppansa

Kesproon kuuluva erikoistukku ja artesaanilihanleikkaamo Reinin Liha avasi oman verkkokauppansa lokakuun alussa. Verkkokauppa on suunnattu b2b-toimijoille.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

”Verkkokaupan avaus on uuden ajan merkkipaalu Reinin Lihassa, samoin kuin yrityksemme brändiuudistus muutamia vuosia sitten. Verkkokaupan avulla haluamme erityisesti helpottaa myyntiä ja saada näin uutta asiakaskuntaa tuotteillemme”, kertoo Reinin Lihan toimitusjohtaja Arto Pajukko.

Verkkokaupan myötä Reinin Lihan myyntiprosessia on tarkoitus digitalisoida yhä enemmän. Osa Reinin Lihan tuotteista on vuosia ollut saatavissa Kespron verkkokaupan valikoimista, josta Reinin Lihan tuotteita on voinut ostaa ympäri Suomen. Reinin Lihan omasta verkkokaupasta tuotteita löytyy 250 ja verkkokaupan toimitukset onnistuvat niin ikään ympäri Suomen.

Yhteensä Reinin Lihalla on tuotteita 400 ja sen leikkaamo sijaitsee Helsingin Sörnäisten Teurastamon yritysalueella, josta myös verkkokaupan toimitukset tapahtuvat. Yritysalueen nimestä huolimatta Reinin Liha on nimenomaan leikkaamo, eli siellä ei teurasteta.

”Valtaosa asiakkaiden tilauksista Reinin Lihasta tehdään puhelimitse. Tilauspuheluita Reinin Lihaan tulee päivittäin lähemmäs sata”, kertoo Pajukko.

”Tärkein tavoitteemme on tuoda ratkaisuja asiakkaillemme, mikä tarkoittaa että asiakkaan kanssa neuvotellaan puhelimitse muustakin kuin itse tuotteen tilausprosessista tai hinnasta. Keskustelu tuotteen ominaisuuksista on erittäin tärkeässä roolissa. Siksi emme odota ravintoloiden tekemien puhelintilausten loppuvan käytännössä koskaan”, jatkaa Pajukko.

Reinin Lihan myyntitoimisto sijaitsee Sörnäisissä leikkaamon yhteydessä, joten toimistopöydän äärestä varsinaisen tuotteen luokse ominaisuuksia tarkistamaan on maksimissaan parisenkymmentä askelta.

Tällä hetkellä Reinin Lihan leikkaamolla valmistaudutaan jouluun ja leikkaamossa leikataan poroa seuraavat viikot ravintola-asiakkaiden tarpeisiin. Reinin Lihan päätuote ympäri vuoden on suomalainen karitsa.

Reinin Liha on vuonna 1972 perustettu yritys, joka liittyi yrityskaupan myötä osaksi Kesproa vuonna 2018, mutta toimii edelleen itsenäisenä lihan erikoistukkurina.

Linkki Reinin Lihan verkkokauppaan: https://verkkokauppa2.western.fi/reininlihaWebStore/jsf/products.jsf

Print Large 1800x-reini tuotantokuva 36

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä