
Reinin Liha palvelee räätälöidysti
Perinteikäs lihatoimittaja Reinin Liha tunnetaan erityisesti laadukkaista tuotteistaan ja ensiluokkaisesta palvelustaan.
Julkaistu
Teksti
Tuija Holttinen
Kuvat
Tero Ikäheimonen
Reinin Liha on tiiviissä yhteistyössä Kespron kanssa, mikä tarkoittaa, että yrityksen tarjonta tavoittaa Keskon logistiikan avulla entistä laajemman asiakaskunnan. Lihaleikkaamo on edelleen Helsingin Sörnäisissä ja lihaa myydään entiseen tapaan Hakaniemen hallissa, mutta sen lisäksi tätä huippulaadukasta tuoretta lihaa voidaan toimittaa nyt Kespron asiakkaille kaikkialle Suomeen.
Ruho hyödynnetään kokonaan
Reinillä on erityisesti keskitytty karitsan- ja naudanlihaan. Suuri osa lihoista tulee Sörnäisten leikkaamolle tunnetuilta suomalaisilta kasvattajilta kokonaisina ruhoina. Reinin Lihan leikkaamossa työpäivä alkaakin jo aamuvarhain, jolloin päivän tuotantoa aletaan valmistella. Heti kuuden aikaan leikkaamon työntekijät ovat jo täydessä työssä leikkauspöytien äärellä. Isolla sirkkelillä ruho paloitellaan ensin pöydällä käsiteltävän kokoisiksi kimpaleiksi ja siitä edelleen superterävillä veitsillä ammattitaitoisesti tilausten mukaisesti. Ruho hyödynnetään kokonaan. Kaikki ruhon osat ovat arvokkaita, ja tarvittaessa Reinin Lihasta annetaan sopivimmat reseptit ja tarkat ohjeet erilaisten lihan osien valmistamiseen.
Laadukasta käsityötä
Leikkaamosta käsityönä leikatut lihat siirtyvät pakkaamoon, jossa niinikään jokainen erä pakataan käsin asiakkaan tilauksen mukaisesti odottamaan kuljetusta.
Oma leikkaamo mahdollistaa erilaisten leikkuutapojen toteuttamisen ja sellaisen laadun tarjoamisen, jota asiakkaan on vaikea muutoin saada. Esimerkiksi pakkaamaton jauheliha ja Ahvenanmaan karitsan pääsiäispaisti ovat suosikkituotteita, jotka nyt ovat mahtavasti saatavilla myös Kespron asiakkaille.
Ahvenanmaalaista karitsaa
Suurin osa Reinin Lihan myymästä karitsanlihasta tulee Ahvenanmaalta. Siellä karitsat laiduntavat kesän vapaasti ulkona ja saavat luonnon tarjoaman ravinnon lisäksi herkutella kasvattajien istuttamilla yrteillä. Saaristokaritsan liha on vähärasvaista ja hyvin kypsyvää, ja aromi on hieno ja mieto.
Täydellisiä burgerpihvejä
Leikkaamon kupeessa on oma tila jauhelihan ja burgerpihvien valmistukseen. Reinin Lihan tarpeiden mukaan valmistettu burgerkone tekee sekä karitsan- että naudanjauhelihasta täydellisiä burgerpihvejä, joista jokainen viimeistellään käsin ja nostetaan yksi kerrallaan pakkaukseen. Karkeus on halutun mukainen ja rasvaprosentti ihanteellinen burgerpihviin.
Reinin Lihassa tavoitellaan aina parasta mahdollista asiakaskokemusta. Pelkkä hyvä tuote ei yksin riitä, vaan ammattikeittiöiden asiakkaita halutaan palvella kokonaisvaltaisesti. Laadukkaiden tuotteiden lisäksi tarjolla on aina tietoa raaka-aineen saatavuudesta ja käyttötavoista. Reiniläiset auttavat myös ruokalistojen suunnittelussa ja suosittelevat raaka-aineita. Soita ja kysy lisää!
Miten tilaan Reinin Lihan tuotteita?
- Reinin tuorelihatuotteet myy suoraan Reinin Liha.
- Tilaukset hoituvat puhelimella 0102792290 tai sähköpostilla tukku@reininliha.fi
- Toimitukset tuorelihalle 48 h koko Suomeen. Helsingin, Turun ja Tampereen keskustat nopeammalla rytmillä.
- Kespron noutotukuissa Reinin toiminta tulee näkymään aluksi pakastetuotteiden puolella. Tuorelihan malleja tuodaan käytäntöön myöhemmin keväällä.
- Pakasteburgerpihvit löytyvät Kespron varastovalikoimasta.
- Pääkaupunkiseudun toiminta jatkuu tuttuun tapaan ja löydät tuotteet myös Hakaniemen hallista.
Perinteikästä palvelua
Reinin Liha Oy on toiminut perheyrityksenä Hakaniemen Hallissa vuodesta 1972. Liikkeen perusti 1950-luvulta asti hallissa lihamestarina toiminut Reini Passinen vaimonsa Hilja Passisen kanssa. Monen asiakkaan tuntema Kjell Söderman laajensi yritystä 1980-luvun lopulla myös tukkutoimintaan, ja tänä päivänä tuotannosta vastaa Patrick Söderman.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä